Reserviläisurheiluliitto järjestää liiton ampumahiihtomestaruuskilpailut helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Jurvassa Etelä-Pohjanmaalla. Kilpailu toteutetaan Suomen Ampumahiihtoliiton kilpailun yhteydessä ja kilpailusta toimitetaan lisäinfoa RESUL:n jäsenyhdistyksille joulukuun aikana.
– ”Olemme erittäin tyytyväisiä tästä mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa”, toteaa RESUL:n toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen.
– ”Uskon, että tulevina vuosina teemme vastaavaa yhteistyötä muidenkin lähellä reserviläisliikuntaa ja -urheilua toimivien kansallisten lajiliittojen kanssa”, visioi Tarkiainen.
Ampumahiihtomestaruuskilpailujen kilpailukutsu löytyy täältä.
Reserviläisurheiluliiton palkitsemis- ja historiikin julkistustilaisuus järjestetään koronatilanteesta johtuen pelkästään etätilaisuutena Teamsin välityksellä lauantaina 12.12.2020 klo 14. Tilaisuuden alussa liiton puheenjohtaja Erkki Saarijärvi lausuu avaussanat, tämän jälkeen on vuorossa palkitsemiset ja lopuksi Pekka Majuri esittelee uunituoretta liiton historiikkia. Tilaisuus kestää noin tunnin ja sitä on mahdollisuus seurata Teamsin välityksellä. Julkaisemme Teams-linkin hieman ennen tilaisuuden alkua RESUL:n verkkosivuilla ja Facebookissa.
Reserviläisurheiluliitto piti sääntömääräisen syyskokouksensa lauantaina 14.11. etäyhteyksin. Kokouksessa hyväksyttiin liiton uusi strategia vuosille 2021-2025 sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2021.
Ensi vuoden toimintasuunnitelman yhdeksi painopisteeksi hyväksyttiin uuden strategian jalkauttaminen ja suunnitteluyhteistyön parantaminen. Toisena painopisteenä tulee olemaan viestinnän kehittäminen ja etätapahtumien huomioiminen. Kolmantena painopisteenä on puolestaan rata-ammunnan kehittäminen modernit aseet huomioiden ja neljäntenä kilpaurheilun kehittäminen myös nuorempia palvelevaksi.
RESUL:n 50. vuosijuhlat piti alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestää joulukuussa 2020, mutta koronatilanteesta johtuen vuosijuhlat tullaan pitämään keväällä 2021, mikäli koronatilanne sen mahdollistaa. Ensi vuonna jatkuu juhlavuoden kiertue On The Road. Kymppi-ampumapäiväkirja otettiin kuluvana vuonna testikäyttöön ja ensi vuonna ohjelmaa tullaan vielä jatkokehittämään ja julkaisemaan sovelluskaupoissa.
Henkilövalinnat olivat yksimielisiä
Puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin yksimielisesti kapteeni Erkki Saarijärvi, joka toimi myös kuluvalla kaudella liiton puheenjohtajana. Erovuorossa olevien tilalle hallitukseen valittiin jatkamaan Jari-Pekka Walden (RUL), Mats Fagerström (RES), Minna Nenonen (RES) ja Tuomas Terho (RES). Kaikki edellä mainitut toimivat myös kuluvana vuonna RESUL:n hallituksessa. Erovuorossa oli lisäksi myös Sami Kesäjärvi (MPKL), joka ei jatkanut enää ensi vuoden hallituksessa. Hänen tilalleen valittiin Harri Kastepohja (MPKL).
Äänestystilanteita varten oltiin otettu käyttöön Hejmo by Vote -äänestysohjelma. Syyskokous oli kuitenkin kaikista henkilövalinnoista ja päätöksistä yksimielinen, joten äänestykseen ei tarvinnut mennä.
HUOM! TILAISUUS SIIRRETTY PAHENEVASTA KORONATILANTEESTA JOHTUEN ETÄTILAISUUDEKSI
Koronatilanteesta johtuen Reserviläisurheiluliiton tilaisuus Helsingin Ostrobotnialla 12.12.2020 jouduttiin perumaan. Tilaisuudessa oli tarkoitus julkistaa RESUL:n historiikki viideltä eri vuosikymmeneltä, järjestää seminaaritilaisuus uuden strategian jalkauttamisesta ja päivän oli tarkoitus huipentua arvokkaaseen vuosijuhlaan.
Ison tilaisuuden sijaan pidämme pienimuotoisen tilaisuuden samaisena päivänä 12.12.2020 Helsingin Katajanokan Kasinolla klo 14–16. Varsinaiset vuosijuhlat on siirretty keväälle 2021.
Kutsuttavien joukko on jouduttu rajoittamaan alle kahteenkymmeneen. Tilaisuudessa Reserviläisurheiluliiton puheenjohtaja Erkki Saarijärvi lausuu tervetulosanat ja tämän jälkeen RESUL palkitsee kuusi henkilöä tekemästä työstään liiton eteen kuluneen kymmenen vuoden aikana. Tilaisuus jatkuu historiikin julkistuksella, jossa historiikin kirjoittaja Pekka Majuri esittelee teosta. Lopuksi kohotetaan maljat ja tilaisuus päättyy kahvitarjoiluun.
Kutsut lähetetään kutsuttaville marraskuun ensimmäisellä viikolla. Tilaisuudessa noudatetaan viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Kaikkien tilaisuuteen saapuvien on käytettävä kasvomaskia. Suosittelemme myös Koronavilkku-sovelluksen asentamista puhelimeen. Mikäli kokoontumisrajoituksiin tulee tiukennuksia, niin tilaisuuden luonnetta ja osallistujamääriä muutetaan vastaamaan viranomaisten ohjeistusta.
Lisää liikettä! Reserviläisurheiluliitto 1970–2020
Tilaisuudessa esitellään Reserviläisurheiluliiton historiikkia. Teoksessa otetaan katsaus 100–vuotiaaseen reserviläisurheiluun, mutta painopiste on kuitenkin RESUL:n ja sen jäsenjärjestöjen 50–vuotisessa ampuma-, urheilu- ja liikuntatoiminnassa. Historiikki on 50-vuotiaan yhdistyksen suomalainen selviytymistarina ja vapaaehtoisen maanpuolustusliikunnan menestystarina. Teoksessa on noin 250 sivua ja 150 kuvaa sekä lisäksi faktalaatikoita ja tilastoja. Historiikissa on myös katsaus reserviläisten kansainväliseen liikuntayhteistyöhön.
Tiedotamme myöhemmin siitä, kuinka historiikin voi hankkia itselleen, yhdistykselle/ killalle tai piirille sekä mihin hintaan teosta myydään.
Valtioneuvosto teki viime viikolla periaatepäätöksen paikallisista ja alueellisista suosituksista koronaepidemian leviämisen estämiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tarkensivat periaatepäätöstä omalla suosituksellaan sisätiloissa järjestettävän liikunta- ja kulttuuritoiminnan osalta.
Näiden päätösten ja suositusten mukaisesti alueellisilla ja paikallisilla viranomaisilla on mahdollisuus tehdä tarvittaessa alueellisia ja paikallisia päätöksiä epidemian leviämisen estämiseksi. Kunnalla on mahdollisuus tehdä rajoituksia harrastustilojen käyttöön liittyen.
Suomen Olympiakomitea on laatinut seurojen harjoitustoimintaan liittyvän ohjeistuksen koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Reserviläisurheiluliitto on Suomen Olympiakomitean jäsen. Alla olevat ohjeet on tärkeä lukea huolellisesti, mikäli urheilutoimintaa järjestetään paikallisesti.
Ohjeistus on seuraava:
Aikuiset käyttävät kasvomaskia aina kun se on mahdollista.
Harjoituksissa kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: urheilijat, valmentajat ja toimihenkilöt. Näin rajoitetaan henkilökontaktien määrää. Valmentajat ja toimihenkilöt käyttävät kasvomaskia aina kun se on mahdollista.
Kun edellinen ryhmä on lopettanut harjoituksen ja siirtynyt pois harjoitustilasta, voi seuraava ryhmä mennä harjoitustilaan. Oman harjoituksen alkamista ei mennä odottamaan harjoitustilaan.
Puku- ja pesuhuonetilat suositellaan suljettavaksi tai käyttöä rajoitettavan.
Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.
Käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana.
Aluehallintovirastojen päätösten mukaan yli 50 hengen tapahtumia voi järjestää lokakuussa sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa silloin, kun tapahtumanjärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.
Osallistujien tai seurueiden välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen.
Tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
Tapahtumien enimmäisosallistujamääriä ei ole rajoitettu. Kaiken kokoisia tapahtumia voi järjestää, kunhan niihin osallistuvien turvallisuudesta huolehditaan THL:n ja OKM:n ohjeen mukaisesti.
Tapahtuman järjestäjä vastaa siitä, miten ohjetta käytännössä sovelletaan tapahtuman järjestelyihin. Järjestäjän voi olla syytä eriyttää toimintaa jakamalla yleisöä ja palveluja erillisille alueille, jotta tilaisuudessa tosiasiassa voidaan noudattaa THL:n ja OKM:n ohjeistusta. Järjestäjä vastaa siitä, että tapahtuma järjestetään osallistujille turvallisella tavalla.
Tapahtuman järjestäjällä on velvollisuus seurata alueellista epidemiatilannetta ja vaatia kasvomaskien käyttöä THL:n maskisuosituksen mukaisesti, jos tilaisuudessa ei ole mahdollista välttää lähikontakteja koko tilaisuuden ajan.
Kaikille suomalaisille suositellaan omatoimista liikunnan ja urheilun harrastamista viranomaisten asettamat rajoitteet huomioiden.
Olympiakomitean ohjeistus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
1. RESUL On The Road -kiertue
2. RESUL:n syyskokous ja tuleva strategia
3. Vuosijuhlat 12.12.2020
4. Ampumapäiväkirja Kymppi
5. Lähde mukaan RESUL:n toimintaan
6. Liiton yhteystiedot
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi RESUL:n Päämajajotoksesta, joka käytiin Mikkelissä 27.–29.09.2019. Jotos on maastossa järjestettävä partiotaitokilpailu, jossa mitataan osallistujien kenttäkelpoisuutta erilaisilla rasteilla.
Päämajajotokseen osallistui kaikkiaan 64 partiota, joissa oli yli kaksisataa kilpailijaa. Paikalla oli suomalaisten lisäksi kolme virolaispartiota. Viimeksi näin paljon osallistujia valtakunnallisilla jotoksilla on ollut vuonna 2007. Suuri tapahtuma vaati myös paljon vapaaehtoisvoimia, sillä järjestelyissä oli mukana kaikkiaan 191 henkilöä. Jotoksen kilpailujohtaja Pekka Kärkkäinen kiteyttää kilpailun seuraavin sanoin:
– Päämajajotoksesta muodostui liki kahden vuoden valmistelujen aikana koko Suur-Savon alueen reserviläisten yhteinen ponnistus vapaaehtoisen maanpuolustustyön hyväksi.
Perjantai-iltana 27.9.2019 alkaneen sotilassarjan voittaja oli Kataja, joka koostui kolmesta helsinkiläisestä ja yhdestä leppävirtalaisesta nuoresta miehestä. Katajan partiolaiset kehuivat jotoksen tunnelmaa ja järjestelyjä. Lauantaiaamuna 28.9. käynnistyneen reserviläissarjan ykkönen oli SMJ. Uutena, kolmantena sarjana oli kevyempi retkisarja, joka kesti lauantaipäivän. Sen vei nimiinsä Rautakourat. Lisäksi maakuntakomppanioiden omana sisäisenä kilpailuna käytiin MAAKK-Cup, jonka voitti Tampereen maakuntakomppania.
Maavoimien komentaja vastaanotti marskin sauvan
Päämajajotoksessa yhtenä partiohaasteena oli valmistaa perinteinen marskin sauva. Kaikilla joukkueilla oli käytössään pieni pala puuta, hiomapaperia sekä puukko ja aikaa sauvan tekemiseen vuorokausi. Joukkueiden tekemät sauvat pisteytettiin ja pisteytyksessä painotettiin sauvan värimaailmaa sekä koristeluja.
Yksi kilpailun toimitsija piti voittajajoukkueen tekemää sauvaa niin hienona, että hän ehdotti sen lahjoittamista Maavoimien esikunnalle. Tämän seurauksena Jotoksen apulaisjohtaja Arto Nousiainen luovutti marskin sauvan virallisin menoin Jotoksen suojelijalle Maavoimien komentaja Petri Hulkolle 19.12.2019.
Kuva: Puolustusvoimat
Päämajajotoksen kurssijuhla
Päämajajotoksen kurssijuhlaa juhlittiin sen arvoisella tavalla 18.1.2020 Jalkaväkimuseon Ritarisalissa. Kurssijuhlaan osallistui noin 80 Päämajajotoksella työskennellyttä toimitsijaa.
Illan aikana nautittiin hyvästä ruuasta ja juomasta, tutustuttiin Jalkaväkimuseon näyttelyyn, palkittiin ja muistettiin toimitsijoita sekä katseltiin Päämajajotoksen tarinaa valokuvien muodossa.
– Toimitsijat pääsivät juhlassa näkemään tiedotustiimin koostaman hienon kuvakavalkadin Päämajajotoksen kulusta ja se sai paljon kiitosta, koska useat toimitsijat näkivät jotoksella työskennellessään vain oman rastin toiminnan, toteaa kilpailujohtaja Kärkkäinen.
Päämajajotos oli vuonna 2019 Etelä-Savon suurin urheilutapahtuma. Urakka oli valtava, mutta positiivista palautetta on tullut todella runsaasti. Tapahtuma koettiin erittäin onnistuneena. Kaiken lisäksi sää suosi jotosta ihan viime metreille asti.
Kiertue alkoi erinomaisesti vaihtelevassa loppukesän säässä. Esittelypisteellä vieraili kaikiaan reilut 500 markkinavierasta. SRA:ta kävi monet kokeilemassa.
RESUL viettää tänä vuonna 50. toimintavuottaan ja juhlavuoden kunniaksi RESUL vierailee eri tapahtumissa ympäri Suomen esitellen reserviläisurheilutoimintaa. Liitto on saanut taloudellista tukea kiertueen toteuttamista varten Urlus-säätiöltä.
Koronatilanteen takia kiertueen aloitus jouduttiin siirtämään keväältä loppukesään. Viime viikonloppuna kiertue pääsi starttaamaan Kurikan Markkinoilta. Kiertue vierailee kahdeksalla paikkakunnalla loppuvuoden aikana ja jatkuu ensi vuonna.
RESUL:n esittelypisteellä on mahdollisuus kokeilla kevennetysti sovellettua reserviläisammuntaa SRA:ta. Olemme saaneet kiertuetta varten EcoAimsilta lainaksi pistooleja, ja yrityksen edustaja on myös mukana muutamalla kiertuepaikkakunnalla. SRA:n lisäksi on mahdollisuus testauttaa oma puristusvoima ja suorittaa UKK-kävelytesti.
SRA:ta kävi kokeilemassa iso joukko markkinavieraita.
Kurikan Markkinoilla oli väkeä todella runsaasti. Reserviläisten esittelypiste oli niin sanotun Kurikan bunkkerin vieressä eli reserviläisten kerhotilan läheisyydessä. Yhteistyö eri maanpuolustusjärjestöjen kesken on Kurikassa todella tiivistä, sillä toimintaa harjoitetaan yhdessä Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustusnaisten liiton paikallisyhdistysten kanssa.
Kaiken kaikkiaan RESUL:n esittelypisteellä kävi kahden päivän aikana reilut 500 vierailijaa. Ammunta-, puristusvoima- ja UKK-kävelysuorituksia kirjattiin yhteensä 230 suoritusta. SRA oli selvästi suosituinta suoritteiden määrässä mitattuna. Esittelypisteellä kävi eri ikäistä väkeä ja ilmeet olivat iloisia, kun tutustuminen oli ilmaista.
UKK-kävelytestin iloisia suorittajia.
KurikkaLive YouTube -kanava teki paikanpäällä livelähetystä ja haastatteli muun muassa Kurikan Reserviupseerikerhon puheenjohtajaa Sami Kuntolaa. Video katsottavissa täältä. Samin haastattelu kohdassa 2:55.
Keräämme evästeiden avulla seurantatietoja, jotta voimme kehittää sivustoa vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita. Evästeitä käytetään myös sivuston teknisen toimivuuden varmistamiseen. Evästeillä kerättyjä tietoja ei käytetä yksittäisen käyttäjän tunnistamiseen. Klikkaamalla “Hyväksy”, hyväksyt sivulla käytetyt evästeet..
Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internetselain tallentaa käyttäjän laitteelle. Evästeiden avulla voidaan seurata, mitä käyttäjät tekevät sivustolla.
Keräämme evästeiden avulla seurantatietoja, jotta voimme kehittää sivustoa vastaamaan paremmin käyttäjien tarpeita. Evästeitä käytetään myös sivuston teknisen toimivuuden varmistamiseen. Evästeillä kerättyjä tietoja ei käytetä yksittäisen käyttäjän tunnistamiseen.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. These cookies ensure basic functionalities and security features of the website, anonymously.
Cookie
Duration
Description
cookielawinfo-checkbox-analytics
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Analytics".
cookielawinfo-checkbox-functional
11 months
The cookie is set by GDPR cookie consent to record the user consent for the cookies in the category "Functional".
cookielawinfo-checkbox-necessary
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookies is used to store the user consent for the cookies in the category "Necessary".
cookielawinfo-checkbox-others
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Other.
cookielawinfo-checkbox-performance
11 months
This cookie is set by GDPR Cookie Consent plugin. The cookie is used to store the user consent for the cookies in the category "Performance".
viewed_cookie_policy
11 months
The cookie is set by the GDPR Cookie Consent plugin and is used to store whether or not user has consented to the use of cookies. It does not store any personal data.
Functional cookies help to perform certain functionalities like sharing the content of the website on social media platforms, collect feedbacks, and other third-party features.
Performance cookies are used to understand and analyze the key performance indexes of the website which helps in delivering a better user experience for the visitors.
Analytical cookies are used to understand how visitors interact with the website. These cookies help provide information on metrics the number of visitors, bounce rate, traffic source, etc.
Advertisement cookies are used to provide visitors with relevant ads and marketing campaigns. These cookies track visitors across websites and collect information to provide customized ads.