Ensimmäinen RESUL:n etämarssi ylitti kaikki odotukset

RESUL Four Day March -tapahtuma oli suuri menestys. Marssille osallistui lähes 750 marssijaa 23.-26.7.2020. Neljän päivän aikana oli mahdollisuus suorittaa 1-4 marssia. Ohjeelliset marssiluokat olivat 10, 25 ja 40 kilometriä. Kovimmat marssisuoritukset olivat yhteensä jopa 180 kilometriä.

Kuva: Susanna Takamaa

Kaikkiaan neljän päivän aikana suoritettiin 1 775 marssia, mikä tuotti yli 50 miljoonaa askelta. Keskimäärin yksi marssija käveli 50,1 kilometrin matkan. Tapahtuman kotisivulla marssijoiden kokonaisenergiankulutusta mitattiin ravintoloiden pitsakiekoilla, joita marssimatkoilla paloi päälle 1600 kiekkoa. Puolet osallistujista olivat muita kuin RESUL:n jäsenjärjestöjen (RES, RUL ja MPKL) jäseniä. Näistä kansainvälisten osallistujien osuus oli peräti kolmasosa. RESUL Four Day March -tapahtumalla oli siis laajempia kansanjoukkoja liikuttava vaikutus.

Reserviläisurheiluliitto ei ole aikaisemmin järjestänyt etämarssitapahtumaa. Idea marssista syntyi alkukesästä, kun Hollannin perinteinen Nijmegen marssi peruttiin koronatilanteen takia ja tämän tilalle haluttiin korvaava tapahtuma. Muutaman viikon aikana luotiin muun muassa tapahtumakonsepti, nettisivut, Facebook-sivu, mainoskampanja, suoritusmerkit, palkinnot sekä rahoitus. Marssikutsu käännettiin jopa englanniksi ja saksaksi.

Tapahtumaa varten suunniteltiin erityinen velcro-pohjainen suoritusmerkki. Merkin pystyy tilaamaan, mikäli on neljän päivän aikana suorittanut vähintään 10 kilometrin marssin. Suoritusmerkkejä on neljä erilaista riippuen suoritetun marssin pituudesta. Merkki kera kunniakirjan tullaan postittamaan elokuun lopussa.

Osallistujien kesken suoritetaan myös arvonta, jossa palkintoina ovat yksi vuorokausi Härmän Kylpylässä kahdelle hengelle puolihoidolla tanssilippuineen, kolme laadukasta urheilukelloa sekä neljä 100 euron lahjakorttia urheiluliikkeeseen. Arvonta suoritetaan elokuun alussa, minkä tulokset ovat nähtävissä RESUL:n nettisivuilta.

Marssin järjestelyt sujuivat tiukasta aikataulusta huolimatta erinomaisesti ja itse marssitapahtuma ylitti kaikki taustatiimiin odotukset. Osallistujilta on saatu pelkästään positiivista palautetta tapahtumaa koskien. Kiitämme kaikkia marssille osallistuneita reserviläisjärjestöjen jäseniä, järjestöihin kuulumattomia, Suomen Sotilasurheiluliiton edustajia sekä kansainvälisiä marssijoita!

Hyvien kokemuksien ja runsaiden toiveiden saattelemana ilmoitammekin, että ensi vuonna tullaan järjestämään toinen RESUL:n etämarssi!

Kuva: Susanna Takamaa

 

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2020

Kilpailukutsu (pdf )

Aika

21. – 23.8.2020

Paikka

Hälvälän ampumarata, Ampumaradantie 111, Hollola

Lajit

25 m pistooli, Isopistooli
Pistooli pika-ammunta, Kivääri kenttä 10 + 10 ls
Itselataava kenttä 10 + 10 ls,

Paikka

Tyrrin ampumakeskus Kouvola lauantaina 22.8.2020

Lajit

Pienoiskivääri 60 ls makuu, Pienoiskivääri 3 x 20 ls, Pienoiskivääri 2×30 ls
Pienoiskiväärilajit ammutaan elektronisiin tauluihin.

 

Sarjat

H/D, H/D 50, H/D 60, H/D 70, H/D 75 ja H/D 80
Sarja toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään kolme.

Ilmoittautuminen

Kilpailujen sääntöjen mukaan piirillä, jonka muodostavat saman maakunnan RUL ja RES piirit yhdessä, on mahdollisuus ilmoittaa yhteensä enintään kuusi (6) ampujaa/laji.

Ilmoittautuminen suoritetaan piireittäin yhteisellä lomakkeella, jonka järjestäjä lähettää piirien toiminnanjohtajille. Lomake palautetaan 31.7.2020 mennessä osoitteella [email protected] (vain yksi ilmoittautuminen/piiri). Ampuja voi osallistua vain kolmeen mestaruuskisalajiin.

Huom! Ei yksittäisiä eikä jälki-ilmoittautumisia. Vain piirin ilmoittautuminen otetaan huomioon.

Vara-ampujat

Piirit voivat ilmoittaa kaikkiin lajeihin laatimassaan rankingjärjestyksessä ampujia myös, kiintiön ”kuusi” lisäksi. Nämä pääsevät osallistumaan ratakapasiteetin salliessa, ellei kaikista piireistä tule täysiä kiintiöitä.

Joukkuekilpailu

Sarjat: H, H50 ja D

Joukkueeseen ilmoitetaan kolme ampujaa, joiden kaikkien tulos huomioidaan. Joukkueet nimetään viimeistään ennen ensimmäisen ampujan suoritusta.

Joukkueen nimeäminen on myös ennakkoon samanaikaisesti muun ilmoittamisen kanssa. Joukkuelomake liitteenä.

25 m pistoolin H-sarjan joukkueessa ampuvan aseen tulee täyttää SAL:n H-sarjan lajisäännöt.

Yleismestaruus

Yleismestaruuteen huomioidaan piireittäin kaikkien seitsemän lajin piirin kolme parasta tulosta ampujan sarjasta riippumatta.

Kilpailujen ohjelma

Perjantai 21.8.2020
Pistoolilajit 25 M pistooli, pistooli pika sekä isopistooli sarjat H70, H75, H80
Perjantaina ammutaan vain jos siihen on tarvetta.

Lauantai 22.8.2020
Kaikki sarjat pl perjantain lajit ja sarjat : 25 m pistooli, pistooli pika HÄLVÄLÄ
pienoiskivääri 60 ls makuu, pienoiskivääri 3×20, pienoiskivääri 2×30 TYRRI

Sunnuntai 23.8.2020
Kaikki sarjat pl perjantain lajit ja sarjat: Isopistooli ja molemmat kenttä-ammunnat.
Järjestäjät pidättävät oikeuden aikataulumuutoksiin kilpailijamäärän vaatiessa.

Osanottomaksut

Osanottomaksu, 25 euroa/ampuja/laji ja 25 euroa/joukkue, maksetaan piireittäin tilille Päijät-Hämeen Reservipiiri ry Osuuspankki FI8856100720069690. Maksu pitää olla tilillä 10.8.2020 mennessä. Viestinä Hälvälä 2020.

Eräluettelot

Luettavissa täältä.

Jäsenyys ja vakuutus tarkastetaan kilpailupaikalla ilmoittautumisen yhteydessä.

Dopingtestaus RESUL sääntöjen mukaisesti.

Kilpailujen aikana Hälvälässä on mahdollisuus majoittua esim. matkailuautossa tai parakissa. Varaukset tulee ilmoittaa etukäteen vastaavalle Mikko Luostarinen [email protected]

Lisätietoa

Kilpailunjohtaja Arto Tapiomaa 040-5307069
TA Marko Patrakka 050-5570761 HOLLOLA
TA Jarmo Enblom Pienoiskivääri 0400-726327 TYRRI

TERVETULOA HOLLOLAAN JA TYRRIIN

Puntin Lenkki 2020

On aika kaivaa lenkkikengät varastojen sopukoista ja aloittaa säännöllinen liikunta kauniissa kesäisessä säässä. Kansanliikuntatapahtuma Puntin Lenkki on jo yli kymmenen vuoden aikana kerännyt suuren määrän urheilusuorituksia ja antanut liikunnan iloa kaikille ja kaikenikäisille. Puntin Lenkki on palkittu valtakunnallisesti Sotavahinkosäätiön tunnustuspalkinnolla.

Puntin Lenkin tarkoituksena on aktivoida ihmisiä liikkumaan ja seuraamaan omia ravintotottumuksiaan. Liikunnan osalta vanha viisaus hitaasti kiiruhtaen ja omaa kehoa kuunnellen on edelleen tärkeä aloitusohje. Ravintotottumuksista saa päivitettyä tietoa Eviran sivuilta. Puntin Lenkki on tarkoitettu kaikille sukupuoleen, ikään, sotilasarvoon ja kuntoon katsomatta.

Puntin Lenkki on toteutettu Reserviläisurheiluliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja MPK:n yhteistyönä. Tapahtuman asiantuntijoina ovat olleet jo vuosia toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen Reserviläisurheiluliitosta, erikoislääkäri Marko Röntynen, voimavalmentaja Kari Pentti ja toiminnanjohtaja Markku Holopainen. Puntin Lenkki 2020 suojelijana toimii RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen.

Puntin Lenkki 2020 alkaa 1.7.2020 ja päättyy 30.9.2020. Suoritukset ovat oltava kirjattuna tapahtuman johtajalla 15.10.2020 mennessä (yhteystiedot alla). Pisteytys: 0,5 h – 1 h liikuntaa 1 p., 1 h – 2 h. liikuntaa 2 p. ja 2 h – 3 h. liikuntaa 3 p. Kaikki liikuntamuodot ovat sallittuja. Suoritukset tulee siis ensin kirjata itselleen muistiin ja toimittaa koonti syksyllä tapahtuman johtajalle. Muista selvittää oma terveystilanteesi ja vakuutusturva ennen liikuntatapahtumaa. Sarjat: yleinen, yli 65 v. ja yli 75 v.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan laadukas kronografirannekello ja muita liikuntaan liittyviä palkintoja.

Painonnoston olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi suosittelee Puntin Lenkki 2020 -tapahtumaa. Kulta-Kallen sanoin: nyt joukolla liikkumaan ja huolehtimaan kunnosta.

Suoritukset tulee toimittaa tapahtuman johtajalle Timo Uusimäelle osoitteeseen [email protected] tai tapahtuman sihteerille Kari Pentille, [email protected].

RESUL Four Day March

Reserviläisurheiluliitto on lanseerannut nelipäiväisen etämarssin 23.–26.7.2020. Marssi toteutetaan perutun Hollannin Nijmegenin Vierdaagse-marssin hengessä. Marssi on kaikille avoin tapahtuma.

Marssi voidaan suorittaa yksin tai ryhmissä. Sen tavoitteena on motivoida tavallisia ihmisiä töidensä tai lomansa keskellä liikkumaan. Voit suorittaa matkoja 1-4 päivänä yhteensä 10-160 km välillä.

Joka päivälle voit valita marssin pituutesi seuraavista matkoista

10 km – perheellisen peruslenkki
25 km – Puolustusvoimien kenttäkelpoisuuskoetus
40 km – Nijmegen style

Jokainen osallistuja vastaa itse reitityksestä sekä sään ja muiden olosuhteiden mukaisista varusteista. Tulospalvelu summaa osallistujien marssit yhteen ja muodostaa läpinäkyvyden yhteisistä marssisaavutuksista.

Tapahtuman suorittanut (vähintään yksi 10 km marssi) voi tilata muistoksi ainutlaatuisen velcropatchin. Patcheja on neljä erilaista, riippuen kuinka pitkän matkan marssii. Lisäksi osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja, joten tätä marssia et halua missata!

RESUL etämarssin omat verkkosivut lisätietoineen aukeavat lähiaikoina. Marssia varten on jo julkaistu Facebook-tapahtuma, joka löytyy täältä.

RESUL tiedottaa 3/2020

Reserviläisurheiluliitto on julkaissut Liittotiedotteen 3/2020.

Tiedotteen sisältö:

1. RESUL:n kesän päivystys
2. Golfmestaruuskilpailut
3. RESUL Four Day March
4. Reservin ampumamestaruuskilpailut
5. Frisbeegolfin mestaruuskilpailut
6. On the road -kiertue
7. Ampumapäiväkirja Kymppi
8. Sähköinen kuntokortti päättyy
9. Yhteystiedot

Liittotiedote luettavissa täältä.

Reserviläisurheiluliiton frisbeegolfin mestaruuskilpailut (PERUTTU)

RESUL:n Frisbeegolfin mestaruuskilpailut pidetään Kangasniemellä 5.9.2020. Kilpailukeskuksena toimii Kangasniemen ampumahiihtokeskus osoitteessa Hiihtäjäntie 12, 51200 Kangasniemi.

Kilpailussa noudatetaan Suomen frisbeegolfliiton kilpailusääntöjä.

Vallitsevan tilanteen johdosta kilpailussa otetaan huomioon ja noudatetaan tarkoin THL:n sen hetkistä ohjeistusta koronaepidemian varalta. Ilmoittautuneille postitetaan vielä ns. lisäohjeet kilpailusta ja sen yksityiskohdista.

Varsinainen kilpailukutsu löytyy täältä.

RESUL:n toimiston aukioloajat

Liiton toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen on vuosilomalla 10.06. – 31.07.

Toiminnanjohtajan loman aikana sinua palvelee liiton tiedottaja Antti Pynttäri 11.06. – 30.06. sekä 20. – 31.07. välisinä aikoina.

Antin puhelinnumero on 040 731 8608 ja sähköposti [email protected].

Toiminnanjohtajan ja tiedottajan ollessa yhtä aikaa lomalla 01. -19.07. liiton toimisto on kokonaan kiinni.

Ansiomitalit 4.6.2020

Hopeinen ansiomitali 2020

Kapteeni Antero Mikkonen, Oulun Reserviupseerikerho ry
Metsäkoneteknikko Arto Lehikoinen, Joutsenon Reserviläiset ry
Controller Veli-Pekka Poikolainen, Tikkakosken Reserviläiset ry
Korpraali Markku Haukkala, Ylihärmän Reserviläiset ry

 

Pronssinen ansiomitali 2020

Kapteeni Seppo Hynynen, Kauhavan Reserviläiset ry
Kapteeni Ari Vuolteenaho, Oulun Reserviupseerikerho ry
Yliluutnantti Matti Kuonanoja, Oulun Reserviupseerikerho ry
Yliluutnantti Jukka Luukko, Padasjoen Reserviupseerit ry
Luutnantti Jukka Malm, Kauhavan Reserviläiset ry
Luutnantti Tuukka Ruokokoski, H:gin Reserviupseerien Ilmatorjuntakerho ry
Luutnantti Markku Virtala, Pargas Reservofficer r.f.
Sotilasmestari Matti Nissinen, Kuopion Reserviläiset ry
Ylivääpeli Juhani Hänninen, Ylihärmän Reserviläiset ry
Vääpeli Heikki Pajuvesa, Orimattilan Reserviläiset ry
Kersantti Heikki Kylmäkorpi, Kauhavan Reserviläiset ry
Kersantti Jonni Markkanen, Suonenjoen Reserviläiset ry
Alikersantti Markku Huuskonen, Vesannon Reserviläiset ry
Alikersantti Jouko Lehikoinen, Joutsenon Reserviläiset ry
Alikersantti Raimo Pesonen, Vääpelikilta ry
Korpraali Hannu Pylvänen, Nastolan Reserviläiset ry
Korpraali Jan-Erik Sandvik, Kauhavan Reserviläiset ry
Korpraali Timo Siika, Asikkalan Reserviläiset ry
Rouva Tarja Savilaakso, Orimattilan Reserviläiset ry

Reserviläisurheiluliitto onnittelee kaikkia 04.06. huomionosoituksen ja ylennyksen saaneita ja toivottaa erinomaista Puolustusvoimain lippujuhlan päivää!

 

Reserviläisurheiluliiton golfmestaruuskilpailut 2020

Reserviläisurheiluliiton työ- ja talousvaliokunta päätti kokouksessaan 28.5.2020, että liiton golfmestaruuskilpailut järjestetään liitteen mukaisesti Raaseporissa.

Golfliitto on tehnyt suosituksen koronaviruksen aiheuttamista vaikutuksista kilpailuihin. RESUL voi siis järjestää kilpailut Golfliiton ja Suomen hallituksen suositusten mukaisesti.

Yhteislähtö ei ole mahdollinen, vaan lähdöt toteutetaan 3 tai 4 henkilön ryhmissä 18.7. klo. 10.00 alkaen.

Lisätietoja antaa Matti Niemi, yhteystiedot liitteessä.

Linkki liitteeseen tästä.

RESUL:n kevätkokous hyväksyi ylijäämäisen tilinpäätöksen

Reserviläisurheiluliiton kevätkokous järjestettiin 16.5.2020 etäkokouksena koronavirusepidemian vuoksi.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Helsingin Seudun Reserviläispiirin varapuheenjohtaja Tomi Sarilahti Vantaalta, sihteeriksi toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen ja pöytäkirjatarkastajiksi ja ääntenlaskijoiksi Perttu Hietanen ja Mika Pakkanen Keski-Suomesta.

Kokouksen alussa liiton puheenjohtaja Erkki Saarijärvi esitteli Reserviläisurheiluliiton 2021 – 2025 strategialuonnosta kokousedustajille.

Kokoukseen osallistui 24 henkilöä, jotka edustivat liiton 35 jäsenyhdistystä. Puhe- ja läsnäolo-oikeudella paikalla oli 7 henkilöä.

Kokous hyväksyi liiton vuosikertomuksen 2019.

Vuoden 2019 toiminnan painopisteet olivat:

  • Lisää liikettä -ohjelman suunnittelu ja toteutus yhteistyössä Puolustusvoimien ja MPK:n kanssa
  • SRA:n kehittämistoimet
  • Liiton juhlavuoden valmistelut
  • Edunvalvonta

Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus vuoden 2019 tileistä ja hallinnosta. Tilinpäätös näytti 55 751,64€ ylijäämää. Tilintarkastajana toimi HT Pekka Uusitalo.

Kokouksen lopuksi Erkki Saarijärvi kertoi liiton ajankohtaisista asioista kokousväelle.