Sotilasmoniottelu mestaruuskilpailu 2026

Reserviläisurheiluliiton sotilasmoniottelun mestaruuskilpailu järjestettiin 28.-29.8.2026 Tikkakosken ja Jyväskylän alueella.

Joukkuekilpailun voiton vei Helsingin piiri (Hautamäki, Manninen, Saarikangas) ennen Etelä-Karjalaa (Kaakinen, Kesälahti, Koivisto).
Miestensarjan voiton vei tiukan 7,6 pisteen erolla Janne Hyvärinen ennen Mikko Välivirtaa ja Samuli Mannista.
Naisten sarjan voittaja oli Linnea Saarikangas, toiseksi tuli Hilja Hautamäki ja kolmanneksi Anni Teittinen.
Ensikertalaisten sarjan voitti Mikael Wathen noin 290 pisteellä, toiseksi tuli Arttu Kaakinen ja kolmanneksi Max Liikka
Veteraaneissa voiton vei Saku Liehu ennen ensikertalaista Tapio Koivistoa ja Teijo Sirniötä.

Kilpailun järjestämisestä vastasivat Jyväskylän Reserviupseerit (JRU ry) ja Jyväskylän Akateemiset Reservinupseerit (JARU ry) Saku Liehun johdolla. Kiitos hyvästä kilpailusta ja kisahengestä kaikille kilpailijoille ja vapaaehtoisille avusta kilpailun järjestämisessä!

Suuri kiitos myös tuesta tapahtumalle Ilmasotakoulun Jyväskylän varuskunnalle ja Maanpuolustuskoulutuksen Tikkakosken koulutuspaikalle, esteradasta, ammunnoista ja majoituksesta. Kiitos myös yhteistyökumppaneille Vihtavuoren Pamaukselle hyvästä suunnistusradasta ja Jyväskylän kaupungille esteuintiradasta AaltoAlvarissa.
Ohessa tulokset. Tuloksissa tulee huomioida, että maastoesteradan tulokset on juryn päätöksellä kerrottu 0,80. Rata oli normaalia lyhyempi ja täten esteradan vaikutus kokonaiskilpailuun, verrattuna muihin lajeihin, olisi ollut liian suuri.

Reservin ampumamestaruuskilpailut 2026 – Tulokset

Tyrrin ampumaradalla Kouvolan Utissa viikonloppuna 22.-23.8.2026 järjestetyistä Reservin ampumamestaruuskilpailuissa ammuttiin todella paljon uusia ennätyksiä.
Pistoolilajeissa kovia tuloksia  paukuttelivat ja ennätyksiä parantelivat mm. Teemu Lahti ja Lasse Kurkela. Lahti voitti myös parhaan pistooliampujan palkinnon. Kiväärissä se meni Mikko Mattilalle. Yleismestaruuden piti nimissään Kymenlaakso.
Pienoiskiväärilajeissa Vertti Jauhiainen nappasi yleisen sarjan tuplamestaruuden voittamalla sekä makuu- että asentokilpailun.
Myös kenttäammunnoissa uusia ennätyksiä syntyi.
Tulokset:
Tulokset PDF:

SRA SM 2026 – Kilpailutulokset

RESUL:n sovelletun reserviläisammunnan (SRA) SM-kilpailu ammuttiin 8.8. – 9.8.2026 Hangossa Syndalenin ampuma-alueella. Kilpailun järjestäjinä toimi Helsingin Reserviläispiirit.

Kilpailussa ammuttiin kiväärillä, pistoolilla, TA-kiväärillä ja haulikolla yhteensä 14 rastia.

Kiviplaneettamme kaiken elämän mahdollista tähtemme helli kilpailijoita ja hyvän mielen kisat saatiin ammuttua täydellisessä kelissä. Alueena Syndalen sopii täydellisesti isolle SRA-kisalle ja ampujia oli yhteensä 311.

Luokkien ja sarjojen parhaat ampujat löydettiin ja tavoite, että kisat olisivat pääkisan ampujille mahdollisimman lyhyet kokonaisajallisesti, onnistui. Tämä järjestely sai kiitoista squadeilta, joiden rastikiertojärjestys arvottiin.

Toimitsija etu tässä kisassa oli ampua kaikki 14 rastia yhtenä päivänä ja toistasataa vapaaehtoista tekivät kilpailun.

alla linkki luokkien/sarjojen top 10 tuloksiin:

SRA SM 2026 Lopputulokset Top10

Kuvagalleria:

RESUL:N PISTOOLIAMPUMAJUOKSUN MESTARUUSKILPAILUT – TULOKSET

Tulokset Henkilökohtainen

Tulokset Pariviesti

Reserviläisurheiluliiton pistooliampumajuoksun ja -pariviestin mestaruuksista kisailtiin Saarijärvellä lauantaina 25.7.2026. Kilpailun järjestivät Saarijärven reserviupseerit yhdessä Saarijärven reserviläisten kanssa.

Kilpailunjohtajana toimi järjestävän yhdistyksen Miikka Maunula ja teknisenä asiantuntijana Joutsan seudun reserviläisten Markku Olkkonen. Saarijärven reserviläiset vastasivat juoksureitistä Ilpo Toikkasen johdolla Äänekosken reserviläisten Matti Minkkisen toimiessa ammunnanjohtajana.
Juoksureitti sisälsi jyrkkiä nousuja ja matka oli kaikissa sarjoissa n. 3,2 km. Ammunnassa suoritettiin kaksi ammuntaa pahvitauluihin 25 m matkalta (pistooliammunnan tarkkuusosan taulut). Sakkoja tuli 20 sekuntia jokaisesta alle 100 alle jäävästä pisteestä. Pariviestissä aikasakkojen laskenta toimi samalla tavoin ja kumpikin joukkueen jäsen ampui 2 x 5 ls, mutta juoksumatkana oli kummallakin 3 x 700 m.

Henkilökohtaisen kilpailun nopeimman juoksuajan (16.16) ja myös kovimman kokonaisajan (25.16) teki H40 sarjassa kilpaillut Pohjois-Savon Jyri Hoffrén.

Pariviestissä kovimman kokonaisajan 36.39 juoksi H100-sarjan voittanut Keski-Suomen joukkue (Markku Olkkonen & Atte Olkkonen).

Reserviläisgolf 2026 – Kilpailutulokset

Kilpailusta

Reserviläisurheiluliiton vuoden 2026 Golf-mestaruuskilpailut pidettiin Joroisten Kartanogolfin kentällä lauantaina 18.7.2026. Kilpailu järjestettin nyt kolmatta kertaa Joroisissa, ensimmäinen kerta oli vuonna 2008.

Järjestämisestä vastasi Varkauden Reserviupseerikerho yhteistyössä Kartanogolfin kanssa.

Kisapäivämme alkoi perinteisesti lipunnostolla klo 9.00. Lipunnostajina toimivat sotilasmestari Minna Nenonen ja vänrikki Julia Sarell. Avaussanat lausuivat Kartanogolfin kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Jari Lassila ja Varkauden Reserviupseerikerhon puolesta Ari Ukkola. Yhteislähtö kilpailuun tapahtui klo 9.30.

Kartanogolfin kenttä on tunnettu hyvästä kunnosta, eikä syyttä! Kenttä oli loistavassa kunnossa ja kisa saatiin vietyä läpi hyvässä aikataulussa ja poutasäässä.

Golf-mestaruuskilpailu pelataan kolmessa sarjassa, naiset pistebogey, miehet pistebogey ja miehet tasoituksellinen lyöntipeli. Ikäjakauma kisoissa on yleensä suuri, joten 75 -vuotiaat ja vanhemmat voivat halutessaan pelata ns. punaisilta tii-merkeiltä. Heillä oli myös oikeus käyttää liikkumiseen golf-autoa, muutoin auton käyttö oli sallittu vain lääkärintodistuksella. Tämä sääntö on lisätty siksi, että golf on myös fyysistä suorittamista ja hyvä kunto kuuluu reserviläistoimintaan olennaisena osana. Naisten sarja pelattiin myöskin punaisilta, muut pelaajat pelasivat keltaisilta tii-merkeiltä.

Lisäksi kisassa oli kolme erikoiskilpailua. Pisin avaus väylällä 8, lähimmäksi lippua väylällä 14, sekä paras tulos koko kierroksella eli scratch -tulos, jossa ei huomioida tasoituksia, vaan pelkkä kierroksen lyöntimäärä.

Palkinnot

Henkilökohtaisten kilpailujen lisäksi palkitaan aina parhaat piirit ja yhdistykset. Osallistujia on ympäri Suomea, osallistumisoikeus kisaan on kaikilla Suomen Reserviläisurheiluliiton jäsenyhdistysten jäsenillä. Tällä kertaa osallistujien määrää rajoitti eri tapahtumien yhtäaikaisuus, niinpä ajatuksena on ensi vuonna järjestää kilpailu ennen heinäkuun ruuhkaa, vuoden 2027 kisa pidetään Imatralla.

Palkintoina oli Reserviurheiluliiton mitalit sarjojen kolmelle parhaalle, sekä lahjoituksina saadut tavarapalkinnot.

Tavarapalkinnot kisaan lahjoittivat: Andritz, AT-osa Oy, Joroisten kunta, Joroisten Sähkötyö,  Joroisten Kartanogolf, Novmar, Rakennusliike A&K Pikkarainen, Riikinvoima, Sumitomo ja Varkauden kaupunki. Suuri kiitos kaikille palkintojen lahjoittajille!

Parhaan scratch -tuloksen pelasi Varkauden Reserviupseerikerhon Markku Moisio, 81 lyöntiä.

Pisin avaus -kisan voitti Oripään Reserviläisten Minna Nenonen, hän voitti myös lähimmäksi lippua -kisan!

”Paras piiri” -kisassa (5 parasta ko. piiristä) voiton vei Pohjois-Savo, joukkueella Jarmo Ahonen, Lauri Hämäläinen, Teuri Juutilainen, Henrik Kosonen ja Markku Moisio.

Toisena Etelä-Karjala, Ari Alaoutinen, Hannu Savola, Seppo Skyttä ja Ari Wallenius.

Kolmas oli Pohjois-Karjala, Juha Immonen, Pekka K Vatanen ja Ilpo Pohjola.

”Paras yhdistys” -kisan (3 parasta ko. yhdistyksestä) voitti Varkauden Reserviupseerikerho, joukkueella Lauri Hämäläinen, Henrik Kosonen ja Markku Moisio.

Toinen oli Imatran Reserviupseerikerho, Hannu Savola, Seppo Skyttä ja Ari Wallenius.

Kolmanneksi tuli Varkauden Reserviläiset, Jarmo Ahonen ja Teuri Juutilainen.

Kilpailun kiertopalkinto jaetaan aina kisan parhaan pistebogey -tuloksen pelanneelle, tänä vuonna palkinto jäi Varkauteen, voittaja oli Markku Moisio, 40 pisteellään! Tämä oli jo kolmas kerta vuosien varrella, kun hän on ollut kisan paras pelaaja.

 

Vuoden 2026 golf-kisan paras piiri, Pohjois-Savo.

 

Henkilökohtaiset tulokset:

 

Sandels-Jotos 2026 tulokset

Sandels-Jotos 2026 tulokset

Jotosjohtaja Perttu Sirviö kiittää kaikkia osallistuneita, sekä partioita että toimitsijoita. Jotos oli valtakunnallinen RESUL-jotos. Reitti oli vaativa, kuten valtakunnallisen jotoksen kuuluu ollakin.

Tulokset                     Sandels 2026 Tulokset

*Tulokset päivitetty 29.7.2026 Tuomarineuvoston päätöksellä

RESUL SM-ampumasuunnistus 6.6.2026 Tulokset

Suunta-Jurva ja Jurvan Reserviläiset järjesti: Reserviläisurheiluliiton parisprintin sekä henkilökohtaisen ampumasuunnistuskilpailun Lauantaina 6.6.2026 Jurvan ampumahiihtostadionilla.

Henkilökohtainen kilpailu toimii myös Lapua cup -osakilpailuna.

Kilpailusivut:

https://www.suuntajurva.net/resul-sm-ampumasuunnistus-2026

Tulokset:

https://asiakas.kotisivukone.com/files/suuntajurva.kotisivukone.com/tiedostot/RESUL_ampumasuunnistus/RESUL_tulokset_2026.html

Ilma-asemestaruuskilpailujen 2026 tulokset

Reserviläisurheiluliiton ilma-asemestaruuskilpailut järjestettiin Lappeenrannassa 14.-15.3.2026. Uusia RESUL:n ennätyksiä ammuttiin paljon. Esimerkiksi Etelä-Karjalan Vertti Jauhiainen ampui kiväärin miesten sarjan uudeksi ennätykseksi kovan tuloksen 625,7.

Ensimmäistä kertaa ohjelmassa oli nyt ilmaolympiapistooli ja kiväärin ns. jokamiesluokka, joka ammutaan ilman ammuntasuoritusta tukevia varusteita. Kilpailijoita oli mukana noin 80 ja kaiken kaikkiaan kilpailusuorituksia ammuttiin yli 120.

Tulokset

Ilmakivääri RESUL 2026 henkilökohtaiset tulokset 15.3.2025

Ilmapistooli RESUL 2026 henkilökohtaiset tulokset 14.3.2026

RESUL 2026 ilma-ase joukkuetulokset 14.3.2026 Pistooli PDF

RESUL 2026 Ilmakivääri joukkuetulokset 15.3.2026 PDF

IOP tulokset

Kuvia

Linkki kansioon, jossa Marja Reposen ottamia kuvia viikonlopulta. Pyydettäessä voi saada isommalla resoluutiolla.

Uudet ennätykset (vahvistamattomat)

ILMAKIVÄÄRI HT
H95 Paljakka Pertti E-K 393,8
H80 Perttilä Martti UUS 401,0
H70 Mattila Mikko KYMI 417,4
ILMAKIVÄÄRI
H70 Mattila Mikko KYMI 389,3
H Jauhiainen Vertti E-K 625,7
D18 Tuovinen Sylvi E-K 586,2
H JOUKKUE E-K 1192,1
ILMAKIVÄÄRI JMLK
Liimatainen Toni P-H 339,1
JOUKKUE P-H 967,2
ILMAPISTOOLI
D Alamarttila Kirsi P-H 549
H85 Weijo Antti K-S 260
ILMAOLYMPIAPISTOOLI
H70 Seppä Hannu KYMI 519
H60 Saarenmaa Simo E-H 507
H50 Olli Paren KYMI 537
H Toni Liimatainen P-H 535
D Viivi Martin SAT 511
H JOUKKUE P-H 1567
H50 JOUKKUE KYMI 1509