*PERUTTU* Arctic Military Sniper Competition -kilpailukutsu

Tavoiteltua vähäisemmän ennakkoilmoittautuneiden määrän vuoksi kilpailua ei järjestetä tänä vuonna 2025 vaan sen järjestäminen siirtyy tuleville vuosille.

Arctic Snipers Ry

Arctic Snipers Ry on pohjoisen alueen tarkka-ampujayhdistys johon kuuluu tarkka-ammunnan saralla toimivia Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen sotilaita, poliiseja sekä kokeneita reserviläisiä. Yhdistyksen tarkoituksena on ensisijaisesti levittää tarkka-ammuntatietoutta sekä edistää tarkka-ammuntaharrastusta. Yhdistys on järjestänyt pohjoisen alueen Arctic Rifle Cupkilpailusarjaa vuodesta 2021 alkaen ja ollut yhdistyksenä tai jäseniensä kautta järjestämässä useita kilpailuita, joista esimerkkinä vuoden 2018 Tarkka-ammunnan Suomen Mestaruuskilpailut Lapissa. Yhdistyksen jäsenten käsialaan kuuluu muutamia viimeaikojen Finnsniper-kilpailun, SMkilpailujen sekä edellisen EM-kilpailujen voitot.

 

Arctic Military Sniper Competition

Arctic Military Sniper Competition on Arctic Snipers Ry:n puolustusvoimien ja Reserviläisurheiluliiton tukemana järjestettävä kansainvälinen sotilastarkka-ampujien talvikilpailu.

Kahden vuoden välein järjestettävä AMSC liitetään osaksi suomalaisten tarkka-ampujien kilpailujen sarjaa ja menestyminen kilpailuissa huomioidaan puolin ja toisin muihin merkittäviin kilpailuihin nähden. Kilpailulla vastataan tarpeeseen harjaantua ja vertailla osaamista sotilastarkka-ampujatehtävissä Suomelle tyypillisissä arktisissa olosuhteissa.

Kilpailuun kutsutaan suomalaisten ammattisotilaiden ja reserviläisten lisäksi osallistujia niin pohjoisista liittolais- ja kumppanimaista, kuin myös Yhdysvalloista. Kilpailu toimii samalla näyteikkunana suomalaisille, erityisille maanpuolustuksen suorituskyvyille.

Kilpailun järjestämisestä vuonna 2025 on luovuttu tavoiteltua vähäisemmän ennakkoilmoittautuneiden määrän vuoksi. Kisa on tarkoitus järjestää vuonna 2027.

Kilpailijat osallistuvat 2-3 taistelijan pareina/partioina, ampumaetäisyydet vaihtelevat lähietäisyyksistä 1400 metriin. Suurin sallittu kaliiperi kilpailussa on 338LM. Kilpailun taktisesta kehyksestä johtuen suositellaan, että vähintään yhdellä kilpailupartion jäsenellä on kannossa puoliautomaattinen tukiase. Maksimilaukausmäärä asetta kohden voi olla enemmän kuin 100 patruunaa. Valojuova- ja panssariluotien käyttö on kilpailussa kielletty.

Kilpailun taktinen tilanne perustuu “Tarkka-ampujaparin tai-partion käyttö jääkärikomppanian taistelussa”. Kaikki taistelutekniset rastit perustuvat ko. tilanteeseen

Kilpailun ajankohdasta johtuen on todennäköistä, että alueella on runsaasti lunta (30-70cm riippuen maastosta). Tämän vuoksi suksien, lumikenkien tai liukulumikenkien käyttö kilpailussa on pakollista. Kaikki liike rastien aikana tai rastien välillä tapahtuu maastossa.

Pärjätäkseen kilpailussa tulee kilpailijoiden olla kykeneväisiä:
– Toimimaan tarkka-ampujan tai tähystäjän roolissa
– Toimimaan talvisessa metsämaastossa
– Ylläpitämään toimintakykyä talviolosuhteissa.

Kilpailijat tuovat omat muonansa ja keittimensä sekä heidän tulee olla kykeneväisiä valmistamaan tarvittavat eväänsä maasto-olosuhteissa. Vettä täydennetään kilpailun aikana kilpailijoille ennakkoon määritettyille tukeutumispisteille. Kilpailijoiden tulee kyetä majoittumaan maastossa, majoitus lauantain ja sunnuntain välillä tulee olemaan sisätiloissa.

Huomioikaa, että kilpailijat eivät ole vakuutettuja järjestäjän toimesta. Kilpailijoilla tulee olla kattava vakuutus voimassa ja heidän tulee osoittaa todisteet siitä järjestäjälle ennen kilpailun alkua.

Pakolliset varusteet kilpailussa

– Aseet vähintään 1 ase (kiväärikaliiperinen) kilpailijaa kohden ja min 100 patruunaa.
– Lumipuku tai talvinaamioasu
– Aurinkolasit
– Naamiosuojus repulle (talvi)
– Kuulosuojaimet
– IFAK sisältäen vähintään kiristys-, ja painesiteen sekä lämpöpeitteen (Esim. avaruuspeite)
– Vähintään 2 litraa vettä
– Termos jossa kuumaa vettä
– Kompassi
– Yleistasomittari
– Matkapuhelin hätätapauksia varten (vesitiiviisti pakattuna)
– Taskulamppu tai vastaava valaisin
– Muistiinpanovälineet
– Puukko tai veitsi
– Ruoka
– Tulentekovälineet sisältäen sytöt
– Ruuanlaittovälineet ja niiden polttonesteet
– Riittävä, pitkäkestoiseen maasto-olosuhteissa tapahtuvaan toimintaan soveltuva vaatetus
– Majoitusvarusteet (voit majoittua järjestäjän telttaan, mutta muut tarpeet oltava omasta takaa)
– Sukset tai lumikengät / liukulumikengät sauvoineen
– Aseen hallussapitolupa ja todisteet vakuutuksista
– Henkilöllisyystodistus

Järjestäjä toimittaa tarvittaessa sotilasukset, siteet, sauvat ja saappaat. Muista huomioida ilmoittautumisessa (ohjeet tämän kutsun seuraavalla sivulla), mikäli on tarve.

Kilpailijoiden henkilökohtaiset majoitusvarusteet toimitetaan järjestäjän toimesta maastoon tukeutumisalueelle, eli partioilla ei tarvitse olla kykyä kuljettaa em. varusteita kilpailun aikana mukanaan.

 

Ilmoittautumissähköpostissa tulee ilmetä seuraavat tiedot:

Partion koostumus ja henkilötiedot
Kaikkien partion/parin jäsenten:
– Koko nimi (etunimi, toinen nimi, sukunimi)
-Sotilasarvo
-Henkilötunnus
-Sähköpostiosoite
-Puhelinnumero
-Valokuvauskielto ja/tai kielto ilmoittaa nimitietoja esimerkiksi tuloksissa

Kilpailijavalintaan vaikuttavat pisteet:

Ilmoita partion/parin jäsenten saavuttamat pisteet (tarkemmat ohjeet tämän kutsun PDF versiossa) pisteisiin oikeuttavat sijoitukset / toiminta. Lisäksi tarvittaessa ilmoita myös kiintiön kohta, jonka mukaan haluat partiotanne tarkasteltavan (esimerkiksi ensikertalaisten / viranomaisina toimivien partiojäsenten määrä ja nimet).

Vakuutukset:

Ilmoita minkä vakuutuksen kautta olet vakuutettu kilpailun ajan. (Esimerkkinä tällaisesta turvasta on Reserviläisen toimintaturva. Jokaiselta kilpailijalta edellytetään toimintaturvaa vastaavan tason vakuutus, joka on voimassa kilpailun aikana ja asia pitää todistaa ilmoittautuessa)

Aseet ja patruunat:

Ilmoita käytettävät aseet ja patruunat. Ilmoita kaikki ne aseet, joita aiotte kilpailussa käyttää sekä niiden ampumarvike, käytettävä luoti eritellen ja cal.
(HOX: AP ja API luodit on kielletty ja max cal on 338 Lapua Magnum)

Liikuntavälineiden tarve

Ilmoita, mikäli partiolla on tarve saada järjestäjän kautta sukset, sauvat ja huopakumisaappaat käyttöön. Mikäli on tarve, ilmoita tarvitsijoiden pituudet sauvoja varten ja kengänkoko huopakumisaapasta varten. (Saapas saa olla 1-2 kokoa normaalia kookkaampi.)

*Tapahtuma on vuoden 2025 osalta peruttu

SRA Asiointipalvelu nyt uudistetussa Jäsenrekisterissä

SRA-Asiointipalvelu on siirtynyt uudistettuun Maanpuolustusrekisterin Jäsenrekisteriin

Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton ja Maanpuolustusnaisten liiton yhteisen jäsenrekisterin eli Maanpuolustusrekisterin sähköinen jäsenasiointi on avattu jälleen jäsenten käyttöön. Järjestelmän kehittäminen kuitenkin jatkuu yhä ja mahdollisia ohjelmointivirheitä korjataan palveluntarjoajan toimesta. Sähköiseen jäsenasiointiin pääsee kirjautumaan osoitteessa https://www.reservilaisliitto.fi/kirjaudu/

Vanhan Asiointipalvelun tunnukset EIVÄT toimi uudessa rekisterissä. Mikäli et ole aikaisemmin kirjautunut uuteen jäsenasiointipalveluun, tunnukset voi luoda klikkaamalla kirjautumissivulta löytyvää Tilaa uusi salasana tästä -painiketta. Tunnukset tulee luoda samalle sähköpostiosoitteelle, joka on merkitty jäsentietoihin Maanpuolustusrekisterissä.

SRA tietosi löydät ”Omat tiedot”-valikon ”SRA-tiedot” -välilehdeltä. Mikäli SRA-tietojasi ei näy, olethan yhteydessä RES Jäsenasiointiin [email protected] ja liitä mukaan kopioksi [email protected].

Nyt myös ampujanumerot (SRA-ID) näkyvät omissa tiedoissa ja jäsenasiointipalvelusta voi tulostamalla tai kuvakaappauksella ottaa esim. lupa-asioissa vaaditun todenteen voimassa olevasta SRA-statuksestaan. Tarvittaessa ole yhteydessä RESUL:n toimistoon: [email protected].

Reserviläisurheiluliiton myöntämät ansiomitalit 6.12.2024

Reserviläisurheiluliiton hallitus on päivämäärällä 6.12.2024 myöntänyt 1 hopeisen ja 8 pronssista Reserviläisurheiluliiton ansiomitalia. RESUL onnittelee huomionosoituksen saajia ja toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Hopeinen ansiomitali
Ylivääpeli Juhola Heikki Mikael Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry
Pronssinen ansiomitali
Yliluutnantti Kossila Johannes Juho Olavi Liedon Reserviupseerit ry
Yliluutnantti Martikainen Ossi Tapio Nurmeksen Reserviupseerit ry
Pursimies Aaltonen John Naantalin Reservinaliupseerit ry
Kersantti Mononen Edvard Imatran Reserviläiset ry
Alikersantti Tuovinen Eerik Valdemar Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry
Panssarimies Depner Mika Henrik Hauhon Reserviläiset ry
Tykkimies Ilama Jan Mikael Imatran Reserviläiset ry
Viestintäpäällikkö Pynttäri Antti Reserviläisurheiluliitto ry

RESUL:N SYYSKOKOUS JA STRATEGIASEMINAARI 23.11.2024

Reserviläisurheiluliiton syyskokous järjestettiin lauantaina 23.11. Tiedekeskus Heurekan kokoustiloissa Vantaalla. Kokouksessa oli paikalla edustajia kaikista kolmesta jäsenliitosta ja 29:stä jäsenpiiristä.

Palkitsemiset

Kokouksen aluksi palkittiin viime kevään etämarssin #resulfourdaymarch.fi kilometrikisassa menestyneet yhdistykset: Loimaan Seudun Reserviläiset ry, Nokian Reserviupseerit ry, Ristijärven Reserviupseerit ry sekä Kainuun Reserviupseeripiiri ry.

Toiminnan painopisteet ja henkilövalinnat

RESUL hallituksen puheenjohtaja 2025-26 Juha Vasama

Resul on syyskokouksessaan mm. hyväksynyt vuodelle 2025 toimintasuunnitelman, talous-arvion sekä valinnut uuden puheenjohtajan tulevalle kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Juha Vasama, Satakunnan piiristä.

”Olen erittäin otettu tästä kunniasta ja suurella innolla lähden luotsaamaan RESULia kohti uusia maaleja ja tavoitteita. Uskon tuovani uusia ajatuksia etenkin kentän toimintakyvyn kehittämisen sekä uuden strategian jalkauttamisen osalta. Kiitän koko RESUL yhteisöä luottamuksesta.” -Juha Vasama, RESUL puheenjohtaja 2025–26.

RESUL:n hallitukseen valittiin uutena jäsenenä Heikki Juhola (RES) erovuorossa olleen Mats Fagerströmin tilalle. Muu hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla tältä vuodelta:

Maarit Timonen (RES)
Erik Tuovinen (RES)
Jesse Kallio (RES)
Jarkko Paananen (RUL)
Santeri Heinonen (RUL)
Jari-Pekka Walden (RUL)
Sami Mattila (MPKL)
Harri Kastepohja (MPKL)

Strategiaseminaarista ajatuksia tulevaisuuden suuntaviivoista

Yhdistyksen kokouksen yhteydessä pidettiin RESUL Strategiaseminaari, jossa luotiin pohjaa uudelle strategiatyölle joka huipentuu vuoden 2025 yhdistyksen kevätkokouksessa, jossa se on tarkoitus hyväksyä RESUL viralliseksi uudeksi strategiaksi. Strategiaseminaarin kulkua johti kokenut aktiivi Sami Kesäjärvi.

Seminaarin aluksi istuva puheenjohtaja Erkki Saarijärvi esitteli nykyisen strategian suunnittelutyön aikaisia ajatuksia. Seminaarin aikana nousi monia tärkeitä asiakohtia sekä toimintamalleja, joihin uudessa strategiassa tullaan ottamaan kantaa kehittämisen ja uudistamisen osalta.

RESUL:n toimisto kiittää kaikkia kokousosallistujia, ja onnittelee palkittuja sekä uusia valittuja luottamustoimijoita.

Moottorijotos 2024 – tulokset

Autojoukkojen Keski-Suomen kilta, Reserviläisurheiluliitto ja AKK-Motorsport järjestivät lauantaina 12.10.2024  Laukaan maastossa valtakunnallisen moottorijotoksen. Moottorijotoksella oli ohjelmassa reittisuunnistuksen ohessa erilaisia aiheeseen liittyviä tehtävärasteja, joita kuljettajana toimiva reserviläisen täytyy hallita tehtävissään.

Kattavamman raportin jotoksesta ja kuvia löydät täältä!

Lopputulokset

Rastikohtaiset pisteet

Kiitoksia kaikille osallituneille, tapahtuman järjestäjille sekä tapahtuman mahdollistaneille yhteistyökumppaneille. Nähdään ensivuonna taas!

RESUL rekrytoi

Reserviläisurheiluliitossa avoinna olleen järjestösihteerin työpaikan hakuaika päättyi 4.4.2024. Hakemuksia saatiin mukavasti ja valinta tehdään haastattelujen jälkeen huhtikuun puolivälissä.

Reserviläisurheiluliitto ry

Reserviläisurheiluliiton (RESUL) tehtävänä on kohottaa jäsenyhdistystensä jäsenten peruskuntoa ja kehittää heidän maanpuolustustaitojaan ja kenttäkelpoisuutta erityisesti sotilasluonteisen liikunnan ja kilpailutoiminnan avulla. Liiton jäsenjärjestöjä ovat Reserviläisliitto, Suomen Reserviupseeriliitto sekä Maanpuolustuskiltojen liitto. Jäsenjärjestöjen jäsenmäärä on yhteensä lähes 90 000. Osa RESUL:n järjestämistä tapahtumista (mm. maastotaitokilpailut eli jotokset, etämarssit) ovat avoimia myös muille kuin jäsenille.

RESUL:n henkilöstöön kuuluu päätoiminen toiminnanjohtaja ja osa-aikainen jotoskehittäjä. Kilpailujen ja tapahtumien käytännön järjestäminen tapahtuu jäsenyhdistysten aktiivisten vapaaehtoistoimijoiden voimin Reserviläisurheiluliiton toimiessa tukevana katto-organisaationa. Jäsenjärjestöjensä lisäksi RESUL tekee tiivistä yhteistyötä mm. Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa.

Järjestösihteeri

Järjestösihteerin tehtäväkenttään kuuluu RESUL:n päivittäisiä toimisto-, asiakaspalvelu- ja viestintätehtäviä.  Järjestösihteeri myös sijaistaa muutaman kuukauden jotoskehityshankkeen koordinaattoria tämän vanhempainvapaajakson aikana. Asiakaspalvelussa painottuvat etenkin RESUL:n suosituimman lajin, sovelletun reserviläisammunnan (SRA) alaan liittyvät kysymykset, joten kyseisen lajin tai ainakin ammunnanharrastuksen tuntemus on hakijalle eduksi. Parhaat edellytykset tehtävän hoitamiseen antaa soveltuvan koulutuspohjan ja työkokemuksen lisäksi vapaaehtoisen maanpuolustustyön tuntemus ja kokemus vapaaehtoisjärjestötoiminnasta, tapahtumatuotannosta, viestinnästä tms. Arvostamme suoritettua varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta.

Urheilujärjestöjen TES:n mukaista tasoa noudattelevan palkan lisäksi tarjoamme käyttöön tarvittavat ajanmukaiset työkalut sekä toimistotilan Maanpuolustustalossa Helsingin Töölössä. Työtehtäviä on mahdollista hoitaa isoiltakin osin myös etänä. Tehtävä on määräaikainen, kestoltaan 1 vuosi, ja siihen sisältyy neljän kuukauden koeaika. Rahoitustilanteen mahdollistaessa toimi voi jatkua myös pidempään.

Hakuaika päättyi 4.4.2024

Tavoitteena on, että henkilö voisi aloittaa tehtävässä toukokuussa. Lisätietoa antaa toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti p. 0400-012989 [email protected]. www.resul.fi

 

Kevätkokous ma 22 huhtikuuta 2024

KEVÄTKOKOUSKUTSU

Reserviläisurheiluliitto ry:n kevätkokous järjestetään etäyhteydellä maanantaina 22.4.2024. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset kevätkokousasiat. Kokous alkaa klo 18.00.

Kokousaineisto toimitetaan jäsenyhdistyksille sääntöjen mukaan kuukautta ennen kokousta sähköpostitse.

Jäsenyhdistyksen valtuuttaman kokousedustajan nimi, sähköpostiosoite ja valtakirja pyydetään toimittamaan viimeistään neljä (4) vuorokautta ennen kokousta joko sähköpostilla [email protected] tai osoitteeseen Reserviläisurheiluliitto ry, Döbelninkatu 2, 00260 Helsinki.

Helsingissä 26.2.2024

Reserviläisurheiluliitto ry
Hallitus