SRA-SM kisakiintiöt 2021

SRA ampujien määrä on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana sen verran runsaasti, että kiintiösääntöä on muokattu jälleen kerran.  Tämän vuoden piirikiintiö kaavalla pääkilpailuun pääsee 148 kilpailijaa. 

SRA-rekisterin yhdistystieto vaikuttaa suoraan seuraavan vuoden SM-Kisakiintiöiden muodostumiseen ja sen vuoksi ampujien kannattaa ilmoittaa muuttuneet jäsenyystietonsa SRA rekisterin pääkäyttäjälle ja tämä luonnollisesti tehdään sähköpostilla osoitteeseen: [email protected].  

Pienin kiintiö on kaksi ampujaa ja sen saa piirit, missä ampujien määrä on alle 50 ampujaa. Kolmen kiintiö tulee 50-99 ampujalla, neljän ampujan kiintiörajat ovat 100-299, viiden taas 300-499, kuusi 500-699, seitsemän 700-999 ja suurin kiintiö kahdeksan tulee 1000 ampujalla.  

Piireiksi lasketaan jokainen RES ja RUL piiri ja omiksi piireiksi lasketaan ORUP, MPKL ja PV-RAJA-MPK työntekijät. Viron ampujat ovat perinteisesti ampuneet kilpailunsa toimitsijakilpailussa, joten heille ei ole annettu omaa kiintiötä pääkilpailuun. 

Joukkue on minimissään kolme ampujaa, mutta piiri voi ilmoittaa myös neljän ampujan joukkueen, mistä lasketaan kolme parasta. Vuodesta 2016 eteenpäin olemme sallineet erikseen Aluejoukkueet piireistä, mistä kiintiö sallii vain kaksi ampujaa. Täsmentäen:  

  • Joukkueessa voi olla 3 tai 4 jäsentä.  
  • Jos on 4 niin vain 3:n parhaan tulos lasketaan.  
  • Ilmoitetun piirijoukkueen jäsenten tulee kaikkien olla sen piirin jäseniä, mitä piiriä joukkue edustaa. Jäsenyydestä on vaadittaessa esitettävä näyttö (esim. jäsenkortti).  
  • Aluejoukkue (Edustajia kahdesta saman alueen piiristä) on poikkeuksellisesti sallittu, jos jollain piirillä on vain 2 tai 3 kiintiöpaikkaa.   
  • Kiintiöpaikkoja saa vaihtaa saman alueen eri piirien kesken, jollei jokin piiri/järjestö halua kaikkia paikkojaan käyttää. Tämä on yleinen käytäntö, kun piiriltä ei löydy ketään upseeria ampumaan ja nämä kiintiöpaikat käytetään RES piirin toimesta.  
  • Joukkue-edustusoikeus ei ole siirtokelpoinen, eli kilpailija ei voi edustaa sellaista piiriä, jonka jäsen ei ole. Yksilökilpailuun voi kukin aina osallistua, vaikka käyttäisikin toiselle piirille kuuluvaa kiintiöpaikkaa.  
  • Henkilöt, joilla on useita jäsenyyksiä pitää muistaa yleissäännöistä seuraavaa kappaleesta EDUSTUSOIKEUS:
    Edustus määräytyy sen mukaan, mitä yhdistystä kilpailija kilpailuvuoden aikana ensimmäisen kerran edustaa.
    Mestaruuskilpailuiden yleissäännöt 

Joukkueiden koostumus pitää ehdottomasti ilmoittaa tulostoimistoon kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä (Tulostoimisto ei tee oletuksia, vaan muodostaa joukkueet mitkä ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä). Ja muistakaa se, että toimitsijakisan ampujat voivat olla myös piirin joukkueen jäseniä.  

Kiintiöt:  

8 ampujaa:
Helsinki RES 

6ampujaa:
ORUP, Uusimaa RES, Varsinais-Suomi RES, Etelä-Pohjanmaa RES, Pirkanmaa RES 

5 ampujaa:
Keski-Suomi RES, Helsinki RUL, Satakunta RES, Etelä-Häme RES 

4ampujaa:
Pohjois-Savo RES, MPKL, Pohjois-Pohjanmaa RES, Pohjois-Karjala RES, Keski-Pohjanmaa RESLappi RES,Etelä-Karjalan RES, Suur-Savo RES, Kymenlaakso RES, Päijät-Häme RES, Uusimaa RUL, Varsinais-Suomi RUL 

3ampujaa:
Etelä-Häme RUL, Pirkanmaa RUL, Pohjois-Savo RUL,  PVRajaMPK, Kainuun RES, Keski-Suomi RUL 

2ampujaa:
Satakunta RUL, Pohjois-Pohjanmaa RUL, Lappi RUL, Vaasa RUL, Etelä-Pohjanmaa RUL, Päijät-Häme RUL, Etelä-Karjala RUL, Pohjois-Karjala RUL, Kainuu RUL, Suur-Savo RUL, Kymenlaakson RUL, Keski-Pohjanmaa RUL  

Piirejä pyydetään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan myös naisampujat piirin edustajia valittaessa  

Ja lopuksi vuoden 2019 voittajat, kilpailun johtaja ja ratamestari, joilla on henkilökohtainen osallistumisoikeus ohi kiintiöiden: Jarkko Laukia (Avoin), Sami Hautamäki (Vakio), Mika Riste (v50), Teemu Rintala (TST), Mikko Vähäkainu (7.62),  Lillian Leetsi (Naiset), Max Käär (Johtaja), ja Jere Hakanen (Ratamestari).   

Tapaturma SRA-SM kilpailuissa

Tiedote

Reserviläisurheiluliitto ry:n sovelletun reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailut järjestetään 20.-21.7.2019 Hangossa Syndalenin ampuma-alueella. Kilpailun järjestäjinä toimivat Helsingin Reserviläispiirit: Helsingin Seudun Reserviläispiiri ry sekä Helsingin Reserviupseeripiiri ry.

Yhden kilpailijan kilpailusuorituksen yhteydessä on lauantaina 20.7.2019 tapahtunut tapaturma, jossa kyseiselle kilpailijalle on rastisuorituksensa aikana tullut ampumavamma. Tilanteesta ei aiheutunut muille vaaraa.

Kilpailijan ensiapu aloitettiin välittömästi turvallisuussuunnitelman mukaisesti. Henkilö kuljetettiin ensihoidon toimesta jatkotutkimuksiin. Tapahtuman syytä selvitetään yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Sovellettu reserviläisammunta (SRA) on vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen jäsenille tarkoitettua toiminnallista ja turvallista aseenkäsittely- ja ampumataitoa sekä aseiden käyttöä kehittävää ja mittaavaa urheiluammuntaa. Lisätiedot: SRA Johtosääntö (pdf).

Lisätiedot:

Max Käär
Kilpailunjohtaja
p. 050-444 6595

SRA-SM kisakiintiöt 2019

SRA ampujien määrä kasvoi viime vuonna 985 ampujalla ja valitettavasti edellisen vuoden kiintiösäännöllä ampujaraja meni yli sietorajan, missä kilpailun saa ammuttua kahdessa päivässä. Kiintiörajoja on muutettu siten ettei kilpailijamäärä ylitä 150:ntä. 

SRA-rekisterin yhdistystieto vaikuttaa suoraan seuraavan vuoden SM-Kisakiintiöiden muodostumiseen ja sen vuoksi ampujien kannattaa ilmoittaa muuttuneet jäsenyystietonsa SRA rekisterin pääkäyttäjälle ja tämä luonnollisesti tehdään sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]. 

Pienin kiintiö on kaksi ampujaa ja sen saa piirit, missä ampujien määrä on alle 50 ampujaa. Kolmen kiintiö tulee 50-199 ampujalla. Neljän ampujan kiintiörajat ovat 200-299. Seuraavalla 300-499 saa kuusi ampujaa ja 500 ylöspäin on voimassa uusi max kiintiö 8 ampujaa. 

Joukkue on minimissään kolme ampujaa, mutta piiri voi ilmoittaa myös neljän ampujan joukkueen, mistä lasketaan kolme parasta. Vuodesta 2016 eteenpäin olemme sallineet erikseen Aluejoukkueet piireistä, mistä kiintiö sallii vain kaksi ampujaa. Täsmentäen: 

  • Joukkueessa voi olla 3 tai 4 jäsentä. 
  • Jos on 4 niin vain 3:n parhaan tulos lasketaan. 
  • Ilmoitetun piirijoukkueen jäsenten tulee kaikkien olla sen piirin jäseniä, mitä piiriä joukkue edustaa. Jäsenyydestä on vaadittaessa esitettävä näyttö (esim. jäsenkortti). 
  • Aluejoukkue (Edustajia kahdesta saman alueen piiristä) on poikkeuksellisesti sallittu, jos jollain piirillä on vain 2 kiintiöpaikkaa. Tälle järjestelylle tulee ilmoittautumisen yhteydessä hakea poikkeamislupa SRA-toimikunnalta. 
  • Kiintiöpaikkoja saa vaihtaa saman alueen eri piirien kesken, jollei jokin piiri/järjestö halua kaikkia paikkojaan käyttää. Tämä on yleinen käytäntö, kun piiriltä ei löydy ketään upseeria ampumaan ja nämä kiintiöpaikat käytetään RES piirin toimesta. 
  • Joukkue-edustusoikeus ei ole siirtokelpoinen, eli kilpailija ei voi edustaa sellaista piiriä, jonka jäsen ei ole. Yksilökilpailuun voi kukin aina osallistua, vaikka käyttäisikin toiselle piirille kuuluvaa kiintiöpaikkaa. 
  • Henkilöt, joilla on useita jäsenyyksiä pitää muistaa yleissäännöistä seuraavaa kappaleesta EDUSTUSOIKEUS:
    Edustus määräytyy sen mukaan, mitä yhdistystä kilpailija kilpailuvuoden aikana ensimmäisen kerran edustaa.
    Mestaruuskilpailuiden yleissäännöt 

Joukkueiden koostumus pitää ehdottomasti ilmoittaa tulostoimistoon kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä (Tulostoimisto ei tee oletuksia, vaan muodostaa joukkueet mitkä ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä). Ja muistakaa se, että toimitsijakisan ampujat voivat olla myös piirin joukkueen jäseniä. 

Kiintiöt: 

8 ampujaa:
Helsinki RES, Uusimaa RESORUP, Varsinais-Suomi RES 

6 ampujaa:
Etelä-Pohjanmaa RES, Pirkanmaa RES, Keski-Suomi RES 

4 ampujaa:
Helsinki RUL, Satakunta RES, Etelä-Häme RES, Pohjois-Savo RES, Keski-Pohjanmaa RES 

3 ampujaa:
Pohjois-Karjala RESPohjois-Pohjanmaa RES, MPKL, Suur-Savo RES, Etelä-Karjalan RES, Kymenlaakso RES, Lappi RES, Päijät-Häme RES, Varsinais-Suomi RUL, Uusimaa RUL, Etelä-Häme RUL, Pirkanmaa RUL, Pohjois-Savo RUL,  Kainuun RESKeski-Suomi RUL 

2 ampujaa:
Satakunta RUL, Lappi RUL, Pohjois-Pohjanmaa RUL, Vaasa RUL, Pohjois-Karjala RUL, Etelä-Karjala RUL, Etelä-Pohjanmaa RUL, Päijät-Häme RUL, Kainuu RUL, PV/Raja/MPK, Suur-Savo RUL, Kymenlaakson RUL, Keski-Pohjanmaa RUL  

Ja lopuksi viime vuoden voittajat ja TST Cupin kolme parasta, joilla on henkilökohtainen osallistumisoikeus ohi kiintiöiden: Jarkko Laukia  (Avoin), Pyry Laine (Vakio),  Lari Manninen (v50), JP Walden (TST-1),  Eero Kaaja (TST-2) ja Aki Kontinen (TST-3) 

SRA SM 2018- tulokset

Tapahtumapaikka: Heinolan Ampumarata/Tyrrin ampumaurheilukeskus, Heinola/Utti
Tapahtuma-aika: 11.8.2018 – 12.8.2018

Sovelletun Reserviläisammunnan mestaruuskilpailut ratkaistiin tänä vuonna jaetulla vastuulla Heinolan ja Tyrrin ampumaradoilla. Kilpailun kuusi kiväärirastia olivat Heinolassa sisältäen yhden TA-rastin, missä pisin ampumaetäisyys oli 500 metriä. Tyrrissä ammuttiin viisi pistoolirastia ja yksi haulikkorasti. Alkuperäisessä suunnitelmassa oli kaksi haulikkorastia, mutta rataohjesääntöjen tarkemman tutkimisen jälkeen toinen muuttui pistoolirastiksi.

Kisaorganisaatio sai säädettyä esikisassa Jasterit sopiville herkkyyksille ja ne eivät enää tuottaneet uusintoja
pääkisassa. Pääkisan ainoa häiriötekijä olivat liian läheltä lentäneet Laskuvarjohyppääjien lentokoneet, mitkä nekin ymmärsivät kiertää kauempaa kisa-alueen kun saivat tiedot kilpailuista.

SRA toimikunta kiittää Sotilaspoliisi Eskadroona Lahden kilta ry:tä, mikä kantoi päävastuun kilpailun järjestämisestä. Kiitokset ansaitsee myös Heinolan ampujat, joiden ampumaradalla ammuimme kiväärirastit. Tyrrissä kiitokset ansaitsee Kouvolan Metsästys- ja Ampumaseura, joiden materiaali oli erittäin tarpeen rasteilla.

Kisamme ei olisi onnistunut ilman Puolustusvoimain merkittävää tukea sisältäen Tyrrin ampumaratojen käytön ja massiivisen materiaalituen  Karjalan Prikaatilta. Iso kiitos heille.

Tulokset (PDF:t on  luotu suoraan SSI:n järjestelmästä):

Matti Kariniemi / SRA Toimikunta

SRA tavaramerkki myönnetty RESUL:ille

Patentti- ja rekisterihallitus on myöntänyt Reserviläisurheiluliitolle tavaramerkin SRA-lyhenteelle. Reserviläisurheiluliitolla on yksinoikeus merkin käyttämiseen tavaran tai palvelun tunnuksena. Tämä tarkoittaa, että jatkossa SRA-lyhennettä ei voi käyttää ampumakilpailun tai -tapahtuman nimessä, tai osana siihen liittyvää liiketoimintaa ilman liiton kirjallista lupaa.

Lisätietoja antaa liiton puheenjohtaja, Tor-Erik Lindqvist.
044 278 2720
puheenjohtaja(at)resul.fi

 

SRA SM-2017- kilpailukutsu

RESUL:n SRA SM-kilpailu 22.-23.7.2017, Hätilä

Katso myös SRA:n omilta kisasivuilta!

Lataa kilpailukutsu tästä (pdf).

 

RESUL:n sovelletun reserviläisammunnan (SRA) SM-kilpailu ammutaan 22.-23.7.2017 Hämeenlinnassa Hätilän ampuma-alueella. Toimitsijakilpailu ammutaan 20.-21.7. Kilpailijoiden ja toimitsijoiden majoittuminen on saman alueen majoitusalueella. Kilpailun järjestäjinä toimivat Etelä-Hämeen Reserviupseeripiiri ja Reserviläispiiri.

Kilpailussa ammutaan kiväärillä, pistoolilla ja haulikolla 12 rastia ja noin 290 laukausta. Maksimi ampumaetäisyydet ovat kiväärirasteilla 300 m. Sallitut kaliiberit ovat pistoolilla 9×19, kiväärillä .223 Rem, 7.62×39 ja .300 BLK ja haulikolla max. haulikoko 3mm. Ilmoittautumisaika perjantaina on klo 17:00 – 21:00. Lauantaina on vielä mahdollista ilmoittautua klo 6:30 -7:30 kilpailukeskuksella. Alkupuhuttelu alkaa klo 8:00. Kilpailussa palkitaan Avoimen ja Vakioluokan lisäksi seuraavat sarjat: Y50, TST, 7,62×39 ja Naiset.

Osallistumisoikeus ja -maksut

Jokaisella reserviupseeri- ja reserviläispiirillä on oikeus lähettää kilpailuun kiintiöpaikkojensa mukainen määrä ampujia. Kisakiintiöt selviävät osoitteesta: https://resul.fi/uutinen/sra-sm-2017-kisakiintiot-piireittain/

Osallistumismaksu kilpailuun on 85 euroa /osallistuja sekä lisäksi mahdollinen ruokailu, 20 euroa/osallistuja/ (2xlounas).

Osallistumismaksu pitää olla maksettuna 1.6.2017 mennessä tilille FI74 5494 0920 0026 17.  Saaja: Valkeakosken Reserviupseerikerho ry.

Viestiksi laitetaan SRA-SM2017 ja piiri/alue, sekä maininta RUL tai RES. Maksussa tulee olla eriteltynä ruokailijoiden määrä. Mikäli piiri ei maksa joukkueensa osallistumisesta 1.6.2017 mennessä, menettää piiri oikeuden lähettää joukkueensa kilpailuun. Piirin joukkueen valintaperusteista sekä täydentämisestä vastaavat piirit itsenäisesti.

Ilmoittautuminen

Kilpailijoiden nimet ja mahdollinen ruokailu sekä majoitustarve on ilmoitettava piireittäin viimeistään 1.7.2017 sähköpostilla osoitteeseen [email protected] Tämän lisäksi kilpailijat ilmoittautuvat kilpailuun SSI:n kautta kilpailusivuilta löytyvän ohjeen mukaisesti: http://srasm2017.ammunta.net/index.php/ilmoittautuminen

SRA-status ja vakuutus

Kilpailijoiden tulee olla rekisteröityjä SRA-ampujia. SRA-ampujan kortin puuttuessa ampujan tiedot tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä kilpailupaikalla SRA-ampujarekisteristä. Kilpailuun osallistuvilla tulee olla voimassa oleva Reserviläisen ampumaturva vakuutus tai SAL-kilpailulisenssi (tarvittaessa kuitti maksusta mukaan). Ottakaa ilmoittautumiseen mukaan myös edustamanne yhdistyksen jäsenkortti.

Huolto ja majoittuminen

Kilpailijoille on varattu Puolustusvoimien telttamajoitus, telttamajoitusta tarvitsevien tulee ilmoittaa asiasta ilmoittautumisen yhteydessä, jotta kilpailuorganisaatio voi varata riittävän määrän telttoja. Kaikille ruoan tilanneille on tarjolla lounas ruokalalla. Ruokalan alueella toimii myös Maanpuolustusnaisten kahvila. Alueella on tilaa asuntovaunulle ja autoille, mutta niille ei ole varattu sähköä yms. palveluja.

Kilpailun johto ja tiedustelut

Lisätietoa kilpailusta löytyy 20.3.2017 alkaen osoitteesta http://srasm2017.ammunta.net/

Kilpailunjohtaja: Aki Kontinen
Ratamestarit: Jari-Pekka Walden ja Petrus Murola
Kilpailun tekninen asiantuntija: Tarmo Rinne

Kilpailun yleinen sähköpostiosoite: [email protected]

Tervetuloa SRA SM-kilpailuihin 2017 Etelä-Hämeeseen.
Etelä-Hämeen Reserviupseeripiiri Ry
Etelä-Hämeen Reserviläispiiri Ry
SRA-toimikunta

Ammuntakausi alkaa – tuttujen haasteiden kera

Talven kääntyessä kevääksi alkaa myös olosuhteet ampumaradoilla olla sellaiset, että moni harrastaja pääsee ylläpitämään suosikki kenttäkelpoisuus taitoaan. Tämä näkyy erityisen hyvin Toiminta-ampujien ”Kalenteri 2017”-säikeessä (http://www.toiminta-ampujat.fi/phpBB/viewforum.php?f=126 ), minkä ovat tavalliseen tyyliin vallanneet kansalliset SRA ja IPSC-kisat, kansainväliset IPSC-kisat ja erikoisuutena Eestin SRA-kilpailut & Reserviläisammuntakilpailut. Lahden eteläpuolen kilpailuista onkin meidän kokeneet kivääriampujat kantaneet Suomeen palkintoja kilokaupalla, koska toiminnallisen ammunnan taso pitkillä aseilla on ehdotonta maailman huippua Suomessa.

 

Ampumaradat

Ensimmäinen valitettavan tutuista haasteista kenttäkelpoisuuden ylläpitämiseen on suorituspaikan löytäminen. Ampumaratojen määrä on vähentynyt 2000-luvun vaihteen yli kahdesta tuhannesta radasta vuoden 2016 noin 600:n rataan. Eli harrastajien pakkautuessa entistä ruuhkaisemmille radoille on erittäin vaikea löytää omaa aikaikkunaa ampumataidon ylläpitämiseen ja harjoitteluun ja ne harvat kilpailut, mitkä saadaan onnistumaan (varaamalla koko ampumarata-alue viikonlopuksi) täyttyvät ilmoittautumisen auetessa netissä alle tunnissa.

Lisäksi nykyisistä ampumaradoista (ja niiden ratavastaavista) on tullut erittäin vähän asianmukaisia ilmoituksia ja kahden vuoden siirtymäaika on päättymässä 1.12.2017. Eli on suuri riski, että ampumaratojen määrä 600:sta laskee vielä huomattavasti.

Uusien korvaavien ratojen avaaminen vaatii erinomaisen huolellisesti tehdyn valmistelun ja erityishuomio on luonnollisesti ympäristölupahakemuksessa. Uuden ampumaradan toimintakuntoon saattaminen vie aikaa, resursseja ja ennen kaikkea rahaa niin paljon, että sen eteen pitää kaikkien harrastajien yhdistää voimansa. Eli Metsästäjät, SAL-ampujat ja RESUL ampujat (+ muut ampujat) Huomio ! Yhteistyöhön MARS !!!

Aiheesta on lisätietoa Ampumaharrastusfoorumin ”Seminaari 2017” sivustolla useammassa kalvosetissä: avaa linkki tästä.

 

Asedirektiivi

Viime vuoden aikana jokainen itselataavalla kiväärillä (& Pistoolilla) toiminnallista lajia ampuva harrastaja seurasi kylmä hiki otsalla mitä ihmettä EU yrittää säätää. Komission ehdotus oli käytännössä täyskielto nykyiselle kalustolle ja harrastamiselle.

Onneksi valppaat harrastajat olivat hereillä ja viestivät jokaiseen suuntaan, että tämä esitys ei puutu laisinkaan varsinaiseen ongelmaan ja vaikuttaa tuhoisasti moneen urheiluammuntalajiin ja erityisesti Suomessa vaikeuttaa reserviläisten kykyyn ylläpitää hyvää kenttäkelpoisuutta ammunnan taidoissaan.

Hyvin monen vaiheen (liian monen tähän kirjaamiseen, mutta hyvä tiivistelmä täällä: http://www.halla- aho.com/scripta/ampumaasedirektiivin_uudistamisesta_osa4.html ) näyttäisi siltä. että Suomen toiminnallisen ammunnan harrastaja voisivat huokaista helpotuksesta ja tarinan pilven varsinainen hopeareunus voi olla ns. ”Reserviläispoikkeus”, minkä virallista sanamuotoa odotan vesi kielellä.

Kuitenkin kannattaa muistaa edellinen Aselakikierros, missä lajin harrastajaa vedettiin kölin ali oikein kunnolla, vaikka moni kansanedustaja kertoi meille lain olevan huono ja ajavan sinne muutoksia.

Eli edunvalvontakoneistomme saa ajaa korkeilla kierroksilla siihen saakka, kunnes muste on kuivunut päivitetyssä lakitekstissä.

Tänään (14.3) EU parlamentin äänestyksessä läpi menneestä kompromissista on hyvä yhteenveto toimarin säikeessä (sivu 386 ja postaajana on meidän Firearms United sankarimme ? ”8balls” ) : http://www.toiminta-ampujat.fi/phpBB/viewtopic.php?f=90&t=27537&start=12525 ja ihan aikuisten oikeasti harrastajamme ovat jaksaneet kommentoida tätä aihetta jo 487 sivua, mikä kertoo kentän huolesta melko hyvin.

Tällä kertaa allekirjoittaneen silmiin nousi vaatimus, että kaikki Deko-aseet pitää rekisteröidä ja tämähän operaatio tulee sekä iskemään Poliisin IT-järjestelmään ja lupatoimistojen resursseihin kuin leka. Ja tämähän häiritsee normaalia lupatyötä.

Eli tulevaisuuden kevennetty aselupamenettely voi olla edelleen aika hidasta. Toisaalta uuden aselupamenettelyn pitäisi hävittää erilaiset tulkinnat eri paikkakunnilla ja kaikki harrastajat olisivat tämän jälkeen samalla viivalla. Tästä aiheesta oli lisätietoa jo aiemmin mainitulla ”Seminaari 2017” sivustolla.

Kaikesta huolimatta aurinkoisempaa kevättä kaikille ja tarkkoja ja turvallisia laukauksia kun kelit sallii ampumaradoilla käymisen.

 

Matti Kariniemi, SRA toimikunnan puheenjohtaja

SRA SM 2016- kilpailukutsu

Tapahtumapaikka: Sotinpuro Ammunta-alue, Nurmes

Tapahtuma-aika: 6.8.2016 – 7.8.2016

 

RESUL:n SRA-SM-ampumamestaruuskilpailut 06.-07.8.2016 Sotinpuro

RESUL:n sovelletun reserviläisammunnan (SRA) SM-kilpailu ammutaan 06.-07.8.2016 KaiPR:n ampuma-alueella Nurmeksen Sotinpurolla. Kilpailun järjestäjänä toimivat Suur-Savon Reserviupseeripiiri ja Suur-Savon Reserviläispiiri.

Kilpailussa ammutaan kiväärillä, pistoolilla ja haulikolla 12 rastia ja noin 220 laukausta. Maksimi ampumaetäisyydet ovat kiväärirasteilla 300 m. Sallitut kaliiberit ovat pistoolilla 9×19 (muista neuvotellaan vielä), kiväärillä .223 Rem ja 7.62×39. Ilmoittautumisaika perjantaina on klo 16.00 – 22.00. Lauantaiaamusta on mahdollista vielä ilmoittautua klo 6.00 -7:30 kilpailukansliassa. Alkupuhuttelu alkaa klo 8.00.

 

Osallistumisoikeus

Jokaisella reserviupseeri- ja reserviläispiirillä on oikeus lähettää kilpailuun kiintiöpaikkojensa mukainen määrä ampujia. Piirin tulee ilmoittaa ampujiensa osallistumista ja ruokailujen määrästä 1.6.2016 mennessä osoitteella srasm2016.ilmo(-at-)gmail.com. Kiintiöpaikkojen määrät piireittäin ja joukkueiden kokoamisen periaatteet on selvitetty sivulla: https://resul.fi/uutinen/sra-sm-2016-kisakiintiot-piireittain/ .
Mikäli piiri ei ilmoita ampujiensa osallistumista ja ruokailujen määrää 1.6.2016 mennessä, menettää piiri oikeuden lähettää ampujiaan kilpailuun.

 

Ilmoittautuminen

Kilpailijoiden sotilasarvot, etu- ja sukunimet, syntymäajat, SRA ID numero, sähköpostiosoite, piiri ja aseluokka sekä sarja on ilmoitettava viimeistään 1.7.2016 mennessä osoitteella: srasm2016.ilmo(-at-)gmail.com. Tässä vaiheessa ehtii vielä ilmoittamaan ja maksamaan mahdollisista lisäruokailijoista.

Kilpailussa on Avoin ja Vakio luokat sekä Y50 sarja. Lisäsarjat ovat Juniori, Naiset, TST ja 7.62×39 sarjat. TST-sarjan varusteiden määrittelyssä käytetään TST-CUP:in ohjetta: http://tst.ammunta.net/index.php/saeaennoet

 

Osallistumismaksu

Osallistumismaksu kilpailuun on 85 euroa/osallistuja (plus mahdollinen ruokailu). Järjestäjä lähettää maksajille laskun, josta selviävät maksutiedot.

 

SRA-status ja vakuutus

Kilpailijoiden tulee olla rekisteröityjä SRA-ampujia. SRA-ampujan kortin puuttuessa ampujan tiedot tarkistetaan ilmoittautumisen yhteydessä kilpailupaikalla SRA-ampujarekisteristä. Kilpailuun osallistuvilla tulee olla voimassa oleva Reserviläisen ampumaturva vakuutus tai SAL-kilpailulisenssi (tarvittaessa kuitti maksusta mukaan). Ottakaa ilmoittautumiseen mukaan myös edustamanne yhdistyksen jäsenkortti.

 

Huolto ja majoittuminen

Kilpailijoille on varattu puolustusvoimien telttamajoitus ja kenttäruokailu. Ruokailu maksaa 20 euroa/päivä, sisältäen lauantaina ja sunnuntaina aamupalan, lounaan ja päivällisen. Ruokailu on maksettava osallistumismaksun yhteydessä. Jos haluatte käyttää telttamajoitusta, niin ilmoittakaa siitä samalla kun lähetätte ampujien nimet. Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksesta ajalle 5-7.8.2016 on sovittu -10% listahinnoista majoittautumisen osalta. (Liite: Majoitushinnat 2016http://www.hyvarila.com/fi/majoitus/
Varatessasi mainitse ”Ampumamestaruuskilpailut”

 

Kilpailun johto

Kilpailun johtaja: Hannu Immonen puh. 044 2001472.
Kilpailun ratamestari: Kari Koponen.
Kilpailun tekninen asiantuntija: Matti Kariniemi puh. 050 4862748.

 

Tiedotus

Tiedotus suoritetaan Resul.fi/SRA ja www.facebook.com/SRA SM 2016 Sotinpuro sekä toiminta-ampujat.fi.

 

Toimitsijat

Toimitsijakilpailu alkaa torstaina 04.8.2016 klo 06:00 ilmoittautumisella kilpailukansliassa. Kilpailutoimitsijaksi haluavat voivat ilmoittautua kilpailun ratamestarille osoitteessa srasm2016.ratamestari(-at-)gmail.com.

Tervetuloa Nurmekseen
Suur-Savon Reserviupseeripiiri Ry
Suur-Savon Reserviläispiiri Ry
SRA-toimikunta