SRA-SM kiintiöt 2023

SRA ampujien määrän nopea kasvu on jatkunut erittäin vahvana. Valitettavasti SRA-rekisteri-uudistuksesta johtuen emme saa vielä piirikohtaista ampujien määrää uudesta rekisteristä ja näin ollen joudumme käyttämään kiintiön määrittämisessä vuoden 2021 ampujien määrää, eli vuoden 2022 kiintiötä. Muutoksena viime vuoteen on kuitenkin se, että saman piirin RU ja RES piirit voivat jakaa kiintiöpaikkojaan haluamallaan tavalla ja näin ollen määrittää joukkueet parhaaksi näkemällään tavalla. Pääkilpailuun pääsee viimevuotiseen tapaan 151 kilpailijaa. Kiintiö on määritetty siis viimevuotiseen tapaan. Pienin kiintiö on kaksi ampujaa ja sen saa piirit, missä ampujien määrä on alle 50 ampujaa. Kolmen kiintiö tulee 50-99 ampujalla, neljän ampujan kiintiörajat ovat 100-299, viiden 300-499, kuuden 500-699, seitsemän 700-999 ja suurin kiintiö kahdeksan tulee 1000– ampujalla. Piireiksi lasketaan jokainen RES ja RUL piiri ja omiksi piireiksi lasketaan ORUP, MPKL ja PV-RAJA-MPK työntekijät. Viron ampujat ovat perinteisesti ampuneet kilpailunsa toimitsijakilpailussa, joten heille ei ole annettu omaa kiintiötä pääkilpailuun. Joukkue on minimissään kolme ampujaa, mutta piiri voi ilmoittaa myös neljän ampujan joukkueen, mistä lasketaan kolme parasta. Joukkueen nimeämisessä huomioikaa se, että jos joukkueen jäsenet ovat kaikki esim. kyseisen RES piirin edustajia niin tällöin joukkueen nimi on esim. Uudenmaan RES, mutta jos joukkueessa on sekä RES että RU piirin edustajia niin sitten joukkueen nimi on Uusimaa.
  • Ilmoitetun piirijoukkueen jäsenten tulee kaikkien olla sen piirin jäseniä, mitä piiriä joukkue edustaa. Jäsenyydestä on vaadittaessa esitettävä näyttö (esim. jäsenkortti).
  • Joukkue-edustusoikeus ei ole siirtokelpoinen, eli kilpailija ei voi edustaa sellaista piiriä, jonka jäsen ei ole.
  • Henkilöt, joilla on useita jäsenyyksiä pitää muistaa yleissäännöistä seuraavaa kappaleesta EDUSTUSOIKEUS: ”Edustus määräytyy sen mukaan, mitä yhdistystä kilpailija kilpailuvuoden aikana ensimmäisen kerran edustaa. Mestaruuskilpailuiden yleissäännöt
Joukkueiden koostumus pitää ehdottomasti ilmoittaa tulostoimistoon kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä (Tulostoimisto ei tee oletuksia, vaan muodostaa joukkueet mitkä ilmoitetaan ilmoittautumisen yhteydessä). Ja muistakaa se, että toimitsijakilpailun ampujat voivat olla myös piirin joukkueen jäseniä.

Kiintiöt:

8 ampujaa:

Helsinki RES

6 ampujaa:

ORUP, Uusimaa RES, Varsinais-Suomi RES , Etelä-Pohjanmaa RES, Pirkanmaa RES

5 ampujaa:

Keski-Suomi RES, Helsinki RUL, Satakunta RES, Etelä-Häme RES, Pohjois-Savo RES

4 ampujaa:

MPKL, Pohjois-Pohjanmaa RES, Pohjois-Karjala RES, Keski-Pohjanmaa RES, Lappi RES, Etelä-Karjalan RES, Suur-Savo RES, Kymenlaakso RES, Päijät-Häme RES, Uusimaa RUL, Varsinais-Suomi RUL, Etelä-Häme RUL

3 ampujaa:

Pirkanmaa RUL, Pohjois-Savo RUL,  PV–Raja–MPK, Kainuun RES, Keski-Suomi RUL, Satakunta RUL

2 ampujaa:

Pohjois-Pohjanmaa RUL, Lappi RUL, Vaasa RUL, Etelä-Pohjanmaa RUL, Päijät-Häme RUL, Etelä-Karjala RUL, Pohjois-Karjala RUL, Kainuu RUL, Suur-Savo RUL, Kymenlaakson RUL, Keski-Pohjanmaa RUL Piirejä pyydetään huomioimaan mahdollisuuksien mukaan myös naisampujat piirin edustajia valittaessa

Vuoden 2022 seuraavien luokkien/sarjojen mitalistit:

Avoin: Jarkko Laukia, Anssi Vääriskoski, Kim Leppänen Vakio: Sami Hautamäki, Heikki Tikkanen, Veli Rantanen TST: Kim Leppänen, Eero Kaaja, Sami Saarinen Naiset: Reetta Paavola, Lilian Telanne, Anne Hautamäki Sekä 7.62×39 sarjan voittaja: Ville Broman

Vuoden 2022 kilpailujohto

Kilpailun johtaja: Tero Hyttinen Kilpailun ratamestarit: Sampo Mattila ja Juha Kerttula Heillä on henkilökohtainen osallistumisoikeus ohi kiintiöiden.

Pistooliampumahiihdon tulokset 2023

Reserviläisurheiluliiton ampumahiihtolajien viikonloppu jatkui sunnuntaina 5.3.2023 Imatralla, kun lajeina olivat pistooliampumahiihto ja -pistooliampumahiihdon pariviesti. Hiihto-osuuksien välissä suoritettiin ammunnat ampumahiihdon kääntyviin tauluihin. Ampumamatka tässä lajissa on 20 metriä ja aseena .22 pistooli.

Henkilökohtaisessa kilpailussa alle 55-vuotiailla matkana oli 8 km vaativine nousuineen. Reitistä nopeimmin suoriutui ylikersantti Pasi Saastamoinen Varsinais-Suomesta ajalla 37:25 (sis. 7 sakkominuuttia).

Naisten ja yli 55-vuotiaitten sarjoissa hiihtomatka oli 6 km ja ammuntoja myös kaksi. Tällä radalla parhaan kokonaisajan (25:28) saavutti Etelä-Hämeen reservipiiriä edustanut majuri Timo Salonen. Hiihtoajassa helsinkiläinen lääkintäkapteeni Mikko Aulamo oli nopeampi, mutta hänen suoritustaan rasitti 5 sakkominuuttia kun Salosella niitä oli vain 3.

Pariviestissä kaikissa ikäluokissa joukkueen kummallakin jäsenellä oli hiihdettävänään 3 x 1 km matka ja niiden välillä kummallakin kaksi ampumasuoritusta. Kilpailu käytiin yhteislähtönä 10 joukkueen voimin (+ yksi kilpailun ulkopuolella).

Nopein tänään oli Etelä-Hämeen piirin joukkue (Timo Salonen, Mauri Särssi) ajalla 25:04 voittaen H120-sarjan. Parhaasta eteläkarjalaismenestyksestä vastasi tänään Kirsi Putila voittaen kultaa sekä naisten sarjassa että pariviestissä yleisessä sarjassa yhdessä Ville Lindqvistin kanssa.

Ympäri Suomea paikalle saapuneet kilpailijat kiittelivät kilvan Imatran näille lajeille tarjoamia puitteita ja Imatran reserviupseerikerhon yhteistyökumppaneineen toteuttamia järjestelyitä. Imatran kaupunki / Imatra basecamp tukivat tapahtuman järjestämistä.

Nyt käynnistynyt Reserviläisurheiluliiton kilpailukausi jatkuu kiivaana. Ensi viikonloppuna on valtakunnallinen talvisotilastaitokilpailu, Karhujotos, Ilomantsissa ja sen jälkeen reserviläisiä nähdään taas Etelä-Karjalassa, kun ilma-asemestaruudet ratkotaan 18.-19.3. Lappeenrannassa.

Tulokset

Pistooliampumahiihto 2023 henkilökohtainen kilpailu Tulokset

Pistooliampumahiihto 2023 Parisprintti Tulokset

Ampumahiihto mestaruuskilpailuiden 2023 tulokset

Reserviläisurheiluliiton ampumahiihtomestaruudet ratkottiin lauantaina 4.3.2023 Imatralla

Henkilökohtaiseen kilpailuun osallistui kilpailijoita kymmenestä eri maanpuolustuspiiristä Etelä-Pohjanmaata ja Varsinais-Suomea myöten. Hiihtomatkaa oli sarjasta riippuen 5–10 km sisältäen kaksi makuu- ja kaksi pystyammuntaa.

10 km matkan ykkönen oli ylikersantti Pasi Saastamoinen Varsinais-Suomesta. 7 km hiihtäneiden H55—H65 -sarjojen nopein oli majuri Timo Salonen Etelä-Hämeestä ajalla 32:09 pitäen sisällään 3 sakkominuuttia. Naisten sarjassa ja sarjoissa H70:stä ylöspäin matkana oli 5 km. Tällä matkalla kovimman suorituksen teki Etelä-Karjalan Anu Koistinen (26:32) kahdeksasta sakkominuutista huolimatta.

Iltapäivällä ohjelmassa olivat yhteislähtönä hiihdetyt pariviestit. Päivän parhaan suorituksen tekivät H120-sarjassa hiihtäneet kymenlaaksolaiset kapteeni Petri Alatalo ja ylikersantti Esa Pylvänen, aika 23:06. D-sarjan eteläkarjalaisnaiset Anu Koistinen ja Kirsi Putila jäivät heistä alle puoli minuuttia – ehkä juuri sen yhden enemmän ampumansa sakkokierroksen verran. H100-sarjan voittanut Etelä-Karjalan joukkue (yliluutnantti Pasi Koistinen, ylikersantti Ari Kosunen) oli kolmas radan alle 24 minuuttiin suorittanut viestipari.

Tulokset:

Ampumahiihto henk koht kilpailu 2023 Tulokset FINALt

AH-sprinttiviesti 2023 Tulokset FINAL

Järjestelyistä vastasi Imatran Reserviupseerikerho yhteistyökumppaneineen. Imatran kaupunki / Imatra basecamp tukivat tapahtuman järjestämistä.

Reserviläisurheiluliitto on Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton yhteinen urheilujärjestö, jonka toiminnan piirissä on yli 80.000 jäsentä.

RESUL HALLITUS HYVÄKSYI SRA-SÄÄNTÖJEN PÄIVITYKSEN

SRA-sääntöjen versio 8.0 on hyväksytty RESUL:n hallituksen 16.2.2023 järjestetyssä kokouksessa.

Linkki sääntöihin: SRA-Säännöt 8.0

Tässä versiossa oleelliset muutokset 7.0 versioon nähden on vielä merkitty vihreällä pohjavärillä. Vihreä pohjaväri poistetaan 1.3.2023 kun säännöt astuvat voimaan ja tämän jälkeen 7.0 säännöt korvataan 8.0 versiolla. Oleellisimmista muutoksista säännöissä voi lukea aiemmin julkaistusta viestistä: https://resul.fi/sra/sra-saannot-versio-8-0-on-julkaistu/

Perinneaseseminaari Lahdessa

Päijät-Hämeen reservipiirit järjestävät kaikille RESUL:n jäsenjärjestöille avoimen perinneaseseminaarin lauantaina 25.2.2023 klo 10-16 Lahdessa osoitteessa Yhdyskatu 25, Lahti.

Seminaarin tarkoitus on uudistaa sääntöjä ja kehittää lajia. Tilaisuudessa osallistujille tarjoillaan lounas ja kahvit. Jokaisesta piiristä on mahdollisuus lähettää seminaariin 1-2 osallistujaa. Sitovat ilmoittautumiset ti 21.2. mennessä joko laittamalla sähköpostia [email protected] tai vaihtoehtoisesti soittamalla numeroon 050 557 0761. Tilaisuus tarjoiluineen on osallistujilleen maksuton. Mahdollisista matkakustannuksista vastaa piiri tai yhdistys, jota osallistuja edustaa.

Lämpimästi tervetuloa seminaariin!

Itsenäisyyspäivän huomionosoitukset

Reserviläisurheiluliitto on päivämäärällä 6.12.2022 myöntänyt seuraavat ansiomitalit:

Kultainen ansiomitali

Puolustusministeri Antti Kaikkonen

Hopeinen ansiomitali

Kapteeni Harri Skopa, Mikkelin Reservinupseerit ry
Konduktööri Tero Olavi Luukinen, Oulun Reserviläiset ry

Pronssinen ansiomitali

Kapteeni Hannu Juhani Savola, Imatran Reserviupseerikerho ry
Yliluutnantti Sauli Juhani Kosonen, Parikkalan Reserviupseerikerho ry
Ylikersantti Markku Mäyränen, Parikkalan Reserviläiset ry
Jääkäri Markku Uusitalo, Jyväskylän Seudun Reserviläiset ry
Asiantuntija Kalle Ilmari Friman, Oulun Reserviläiset ry
Terminal Manager Heikki Tegelberg, Naantalin Reserviupseerit ry
Työnsuunnittelija Seppo Ukkonen, Mikkelin Reserviläiset ry

Reserviläisurheiluliitto onnittelee kaikkia 6.12.2022 huomionosoituksen ja ylennyksen saaneita sekä Toivottaa Oikein Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Puntin Lenkki 2022 tulokset julkaistu

Puntin Lenkki 2022 -haastetapahtuma käytiin 1.7.-30.9.2022 välisenä aikana. Pisteytys tapahtui niin, että yhdestä tunnista liikuntaa sai yhden pisteen, kahdesta tunnista kaksi pistettä, kolmesta tunnista kolme pistettä ja niin edelleen. Sarjoina olivat miehet yleinen, naiset yleinen, sarja +65 ja sarja +75.

Kaikkien osallistujien kesken arvottiin Pook-kello sekä muita upeita liikuntaan liittyviä tuotepalkintoja. Tapahtuman suojelijana toimi Reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti, ja tapahtuma toteutettiin yhteistyössä Reserviläisurheiluliiton, Suomen Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton ja MPK:n kanssa.

Tämän vuoden Puntin Lenkin tulokset on nyt julkaistu ja ne ovat katsottavissa täältä.

RESUL:n syyskokouksessa palkittiin marssijoita ja päätettiin tulevasta

Reserviläisurheiluliiton sääntömääräinen syyskokous pidettiin lauantaina 19.11.2022 Jyväskylässä kongressi- ja messukeskus Paviljongissa viiden maanpuolustusjärjestön yhteisessä Yhteisin siivin -kokoustapahtumassa.

Ennen syyskokousta suoritettiin RESUL Four Day March 2022 palkitseminen, jossa kiertopalkinnolla palkittiin etämarssin piirisarjan voittanut Kainuun Reserviupseeripiiri. Palkinnon vastaanotti Jyväskylässä Kainuun piirin toiminnanjohtaja Terho Pelli. Yhdistyssarjoissa aktiivisimmat eri kokoluokkien järjestöt olivat Joensuun Reserviläiset, Siilinjärven Reserviläiset ja Siilinjärven Reserviupseerikerho. RESUL Four Day March marssittiin tänä vuonna 26.-29.5. Myös tulevana vuonna tapahtuma sijoittuu helatorstaiviikonlopulle 18.-21.5.2023.

Kuvassa RESUL:n toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti (vas), RESUL:n kenttäkelpoisuustoimikunnan puheenjohtaja Pekka Sillanpää, Kainuun reservipiirien toiminnanjohtaja Terho Pelli ja RESUL:n puheenjohtaja Erkki Saarijärvi (oik).

Syyskokouksessa valittiin Reserviläisurheiluliitolle puheenjohtaja toimikaudelle 2023–2024. Puheenjohtajana jatkaa Erkki Saarijärvi. Liittohallituksessa vuonna 2023 toimii puheenjohtajan lisäksi yhdeksän jäsentä. Liittohallituksessa erovuoroisista Mats Fagerström (RES), Jari-Pekka Walden (RUL) ja Harri Kastepohja (MPKL) jatkavat. Uutena hallituksen jäsenenä kaksivuotistoimikauden aloittaa Jesse Kallio (RES).

Kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Vuoden 2023 toimintasuunnitelman painopisteet ovat:

• Jotostoiminnan kehittäminen
• Ampumatoiminnan kehittäminen
• IFSRA-hankkeen toimeenpano

Avaintehtävät vuonna 2023 ovat:

• Digitalisaation mahdollisuuksien tehokkaampi hyödyntäminen
• Toiminnan rahoituspohjan laajentaminen
• Toimintatarjonta kasvavalle jäsenmäärälle
• Sotilasmoniottelun kehittäminen

Reserviläisurheiluliiton vuoden 2023 toimintasuunnitelma luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Syyskokous ja kaikille avoin strategiaseminaari

RESUL:n sääntömääräinen syyskokous pidetään lauantaina 19.11.2022. Kokous alkaa klo 9.30 valtakirjojen tarkastuksella ja tätä ennen on kahvitarjoilu klo 9.00 alkaen. Kokouspaikkana toimii Jyväskylän kongressi- ja messukeskus Paviljonki osoitteessa Lutakonaukio 12.

Heti kokouksen jälkeen järjestetään RESUL:n strategiaseminaari, jossa keskustellaan tulevien vuosien toiminnan painopisteistä. Seminaarissa kuullaan alustukset SRA-ammunnasta ja jotostoiminnasta, ja näiden jälkeen käydään keskustelua reserviläisurheilun tulevaisuudesta. Tilaisuus kestää noin klo 12 saakka. Seminaari on kaikille avoin tilaisuus eli ennakkoilmoittautumista ei tarvita.

Lämpimästi tervetuloa!