Timo Mörsky – panssarijotoksen johtaja ja aktiivireserviläinen

1. Kerro kuka olet

Olen Timo Mörsky, 49-vuotias yrittäjä Hämeenlinnasta. Perheeseeni kuuluvat vaimo ja kaksi aikuista lasta sekä koira.

2. Mikä on armeijataustasi?

IlmavTK, lentotekninen AUK I/89 ja RUK täykkäri (täydennyskurssi) 6/234 lähes 20 vuotta myöhemmin. Kolme reissua rauhanturvatehtävissä 90-luvulla. Luutnantti reservissä.

3. Minkälaisessa tilassa näet RESUL:n olevan tällä hetkellä?

RESUL on mielestäni hyvässä tilassa. Liitto on hyvin organisoitu ja johdettu, sillä on hyvät ja selkeät päämäärät reserviläisliikunnan ylläpitämisessä ja kehittämisessä. Liiton toiminnallinen rakenne on selkeä ja toimiva, jäsenjärjestöjensä kautta aktiiviset reserviläiset toimivat käytännössä toistensa ”liikuttajina”. Liitto tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden harrastaa myös perinteisestä poikkeavia liikunta- ja kuntoilumuotoja. Uskon erityisesti nuorten lähtevän helpommin laajempaankin reserviläistoimintaan erilaisten reserviläisurheiluharrasteiden kautta. Ajan hermolla on kuitenkin oltava ja kyettävä huomioimaan erityisesti juuri nuoria kiinnostavat lajit ja toiminnot.

4. Minkälainen on oma liikunnallinen viikkorytmisi?

Epäsäännöllinen, kävelylenkkejä 3–4 kertaa viikossa, viikonloppuisin pidempiä. Kesällä lisäksi pyöräilyä ja vähän golfia.

5. Jos saisit keksiä oman kilpailulajin RESUL:n kilpailukalenteriin, niin mikä se olisi ja miksi juuri se laji?

Herrasmieskilpailu; nykyaikainen kädenpuristuksen 3-ottelu. Oma vahvuus ?

6. Mitä reserviläisyys merkitsee sinulle ja miten se näkyy arjessasi?

Reserviläisyys on minulle tärkeä arvo ja näen sen osittain myös itsenäisyytemme takeena. Minulle se on pitkälti elämäntapa, hyvä vastapaino myös arkityölle ja itsensä kehittämismahdollisuus. Olen aktiivinen toimija MPK:ssa. Olen jäsenenä myös parissa muussa maanpuolustusyhdistyksessä sekä mukana RUL:n toiminnassa, tällä hetkellä toimin paikallisen reserviupseerikerhon puheenjohtajana.

7. Mikä on mieleenpainuvin muistosi reserviläistoiminnassa?

Päällimmäisenä mielessä on varmastikin tuore vetovastuu. Toimin viimeisimmän RESUL:n syysjotoksen, Panssarijotos 2018:n kilpailunjohtajana. Tehtävä oli mielenkiintoinen ja haastava – erittäin positiivinen kokemus – suosittelen.

8. Onko reserviläisille tarpeeksi kilpailuja ja tapahtumia?

Kyllä tapahtumia ja lajeja on varsin kattavasti, painotus on ehkä enemmän kovempaa fysiikkaa vaativissa lajeissa. Meidän ei pidä unohtaa myöskään jo rauhallisemmin liikkuvia; ukkoutuneita/akkautuneita porukoita pitää saada liikkumaan myös.

9. Mikä tekee hyvän reserviläisen?

Mielestäni sitä ei voi määritellä sen perusteella, onko joku ”aktiivisesti mukana reserviläistoiminnassa”, enemmänkin ”hengessä mukana” riittää.

10. Mikä on mottosi?

Harkiten – mutta varmasti!

Erkki Saarijärvi RESUL:n uudeksi puheenjohtajaksi

Reserviläisurheiluliiton vuoden 2018 syyskokous pidettiin lauantaina 13.10. Döbelninkadun maanpuolustustalossa Helsingissä, ja paikalle oli saapunut kokousedustajia 28 jäsenyhdistyksestä. Kokous hyväksyi pienin muutoksin toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2019.

RESUL sai kokouksessa uuden puheenjohtajan vuosille 2019–2020, kun tehtävästä väistyvän Tor-Erik Lindqvistin tilalle valittiin yksimielisesti kuopiolainen Erkki Saarijärvi. Hallituksessa Suomen Reserviupseeriliiton edustajana istuneen Erkin tilalle valittiin hallituksen uudeksi jäseneksi Tero Hyttinen. Erovuorossa olleet Jari-Pekka Walden (Suomen Reserviupseeriliitto ry), Minna Nenonen (Reserviläisliitto ry) ja Sami Kesäjärvi (Maanpuolustuskiltojen liitto ry) valittiin uudelleen hallitukseen. Uusina jäseninä valittiin Tero Hyttisen lisäksi Reserviläisliiton mandaatilla Mats Fagerström ja Tuomas Terho.

Reserviläisurheiluliitto toivottaa Erkin lämpimästi tervetulleeksi puheenjohtajan pestiin ja kiittää tehtävää kuusi vuotta menestyksekkäästi hoitanutta Turrea hänen panoksestaan liiton kehittämiseksi!

Uuden puheenjohtajan esittely lisätään sivustolle lokakuun aikana.

Kivääri 300 M 2018- tulokset

Tapahtumapaikka:

Hälvälä, Hollola

Tapahtuma-aika:

29.9.2018

Kivääri 300M tulokset (pdf).

 

Viimeinen rata-ammunnan mestaruuskilpailu, kivääri 300 m ammuttiin Hollolan Hälvälän radalla 29.09.2018. Pakkasyön jälkeen kisa käytiin melko hyvissä olosuhteissa. Hälvälän 300 m radalla tuulee aina vaihtelevasti, mutta nyt olosuhteet olivat kaikille ampujille tasapuoliset. Kilpailujen järjestelyistä kantoi vastuun Voikkaan Reserviupseerikerho yhdessä Lahden Ampumaseuran kanssa. Tärkeän avun järjestäjille tarjosi tänä vuonna Asikkalan Ampumaseuran
naiset, jotka vastasivat kiitettävästi ravitsemishuollosta.

Ilmoittautuneita tämän vuoden kisaan oli ennätysmäärä, mutta yllättävän suuri poisjääntien määrä pudotti lopulliset suoritusmäärät seitsemäänkymmeneen, mikä sekin on hyvä tulos. Kaikissa sarjoissa ja lajeissa käytiin tiukat kisat ja voittajat ratkesivat monissa sarjoissa vain pisteen tai parin eroilla.

Lajiryhmien parhaat eli makuu, Jukka Salila; 3×20, Tapio Kajan ja 2×30, Sakari Ahola, palkittiin mitalien lisäksi komeilla pytyillä. Tyrrin Kotka kiertopalkinnon vei tänä vuonna ensimmäistä kertaa Etelä-Häme, jonka piiri onkin hallinnut tämän kesän kisoja. Ilahduttavinta osanotoissa oli, että naisten sarjassa oli kolme ampujaa ja se, että kasikymppisetkin jaksavat vielä ampua tämän rankan lajin ja hyvillä tuloksilla. Nämä sarjat pitää aina muistaa palkita.

Tässä kisassa on aina hyvä fiilis eikä kellään ampujalla eikä toimitsijalla ole pipo kireällä. Vuoden 2019 300 m -kilpailut järjestetään Reservin Ampumamestaruuskilpailujen yhteydessä 24.08.2019 Hollolan Hälvälässä.

 

Tyrrin Kotka matkasi tällä kertaa Etelä-Hämeeseen. Joukkueesta kuvassa Jukka Jokinen, Vesa Torkko, Torsti Hellman, joukkueenjohtaja Juha Räsänen ja Kari Helin.

 

Naisten asentokilpailussa Etelä-Pohjanmaan Nina Ojala ja Pohjois-Karjalan Laura Määttänen.

 

 

Kiväärin H50–H70 sarjojen parhaina palkittiin Jukka Salila, Keski-Suomi; Sakari Ahola, Kymenlaakso ja Tapio Kajan, Pohjois-Savo.

 

Teksti: Sakari Ahola
Kuvat: Jukka Räsänen 

 

Pistooliampumajuoksu 2018- tulokset

Tapahtumapaikka:

Ylistaro, Isokyrö

 

Tapahtuma-aika:

26.8.2018

 

Pistooliampumajuoksu tulokset (pdf).

 

RESUL:N PISTOOLIAMPUMAJUOKSUN SM-KISAT

Sunnuntaina 26.8. käytiin nykyään Seinäjoen kaupunkiin kuuluvassa Ylistaron Kärkimäessä pistooliampumajuoksun sm-kisat. Kärkimäessä on melko vaativan valaistun pururadan yhteydessä ampumahiihtäjien ja -juoksijoiden käyttämä rata, mihin mahtuu yhtä aikaa ampumaan 24 kilpailijaa. Kilpailun järjestäjinä toimivat Isonkyrön Reserviläiset ja Reserviupseerikerho naapurikunnan puolelta. Puffettia pyörittivät Isonkyrön Lions-ladyt.

Viime vuosien tapaan osanottajia valtakunnallisessa kilpailussa oli harmillisesti vain parisenkymmentä; toimitsijoitakin oli vähän enemmän. Vaikka kyseiselle päivälle oli ennustettu sateita, sää pysyi itse kisan ajan hyvänä ja vasta kilpailurakenteita purettaessa tuli ensimmäinen sadekuuro.

Kohdistusammuntojen jälkeen kilpailu aloitettiin lipunnostolla ja sunnuntain kunniaksi kenttähartaudella, jonka toimitti Tapani Mäki-Reini Isonkyrön Reserviläisistä. Ratamestari Juhani Arkkola kävi läpi kilpailun ohjeet ja pari toimitsijaa demonstroi juosten kisan vaiheet. Ammunnan johtajan toimi Harri Rinta-Koski ja teknisenä asiantuntijana Matti Nikula, joka heinäkuussa ampui isopistoolin sm-kisassa hopeamitalin sarjassa M80.

Henkilökohtainen kisa käytiin väliaikalähdöllä ja parisprintti yhteislähdöllä. Osanottajien vähyydestä johtuen mitään hirveän tiukkoja mitalitaistoja ei nähty. Pummeja tuli ihan riittävästi, henkilökohtaisessa kilpailussa nähtiin vain yksi puhdas ammunta ensimmäisellä kierroksella, toisella ei yhtään.

Kaiken kaikkiaan: hyvin sujunut kisa, rennon letkeä tunnelma ja voittajat saatiin selville!

Teksti: Mikko Jylhä

 

Kuvakooste

Kuvat: Juhani Arkkola

Ammunnan valvontaa

 

Kohdistusammunnat

 

Lipunnosto fanfaarien säestyksellä

 

Kenttähartaus

 

Demonstraatio kilpailun kulusta

 

Väliaikalähtö

 

Naisten sarjassa kilpaillut vääpeli Nina Ojala lähtee matkaan

 

Kilpailun vanhin juoksija lähti matkaan

 

 

Riittääkö kuntosi kadetiksi? -juoksutestitapahtuma 30.9.

Milloin olet juossut viimeksi Cooperin testin? 30.9. Eläintarhan kentällä Helsingissä on mahdollisuus testata juoksukuntoaan ja tilaisuudesta saa myös harjoitusvinkkejä oman tuloksen kehittämiseksi.
Ilmoittaudu mukaan Facebook-tapahtumassa https://www.facebook.com/events/233636057314088/ ja vinkkaa kaverillekin!

Riittääkö kuntosi kadetiksi? on kaikille täysi-ikäisille avoin testitapahtuma, jossa voit testata kestävyyskuntosi cooperin testillä ja testin jälkeen saat harjoitusvinkkejä kestävyyskuntosi ylläpitoon tai sen kehittämiseksi. Harjoitusohjeiden avulla voit kehittää kuntoasi kohti kevään Maanpuolustuskorkeakoulun valintakokeita tai ihan vain omaksi iloksi ja hyödyksi.

 

Ohjelma:

Juoksuerä; lämmittelyn alkuaika; testin alku; loppuveryttelyn ajankohta
1; 10:00; 10:30; 10:45
2; 11:00; 11:30; 11:45
3; 12:00; 12:30; 12:45
4; 13:00; 13:30; 13:45

Jokaiseen erään mahtuu mukaan 20 juoksijaa ja erissä on mukana kirittämässä 2600 m jänis.

 

Ilmoittautuminen:

Ilmoita osallistumisestasi Facebook-tapahtumassa https://www.facebook.com/events/233636057314088/osallistu-nappia käyttämällä.
Saavuthan myös paikalle ajoissa: jokaiseen juoksuerään kuuluu pakollisena alku- ja loppuverryttely.

 

Turvallisuus:

Juoksutestin suorittaminen on osallistujan omaan harkintaan ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa. Jokainen osallistuja suorittaa testin omalla vastuullaan ja vastaa oman harkintansa mukaan tarpeelliseksi katsomansa vakuutuksen hankkimisesta. Osallistujia ei ole vakuutettu tapahtuman järjestäjien toimesta. Tapahtuman järjestäjä ei vastaa testistä aiheutuneista suorista tai välillisistä tapaturmista, loukkaantumisista tai sairastumisista tai muista tapahtumista, jotka vaativat välittömästi tai tapahtuman jälkeen terveydenhuollon ammattilaiseen tukeutumista.

 

Testihenkilökunta:

Testauksesta vastaa Puolustusvoimien testaajakurssin käynyt henkilökunta. Ennen testitapahtumaa osallistujilta kerätään esitieto- ja vastuuvapautuslomakkeet, joiden perusteella testin vastaanottaja voi omaan harkintaansa perustuen myös kieltää henkilön osallistumisen testiin.

Tervetuloa juoksemaan!

Panssarijotos 2018- tulokset

Panssarijotos tulokset (pdf).

PANSSARIJOTOS 2018 -tapahtuma järjestettiin 14.-16.9. Hattulan ja Hämeenlinnan maisemissa. Tapahtuman toteuttivat Etelä-Hämeen reserviläisjärjestöt, Reserviläisurheiluliitto, Panssariprikaati ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK). Reitin pituus oli lähes 40 kilometriä ja osallistujien ja organisaation yhteenlaskettu määrä oli noin 400. Tapahtuman suojelijana toimi Panssariprikaatin komentaja, eversti Kari Nisula.

Kuvista ja jotostunnelmista pääset nauttimaan jotoksen omilta internet- ja Facebook-sivuilta.

RESUL:n lausunto vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön kehittämishankeesta

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lainsäädännön kehittämishanke on puhuttanut reserviläispiirejä viimeisen vuoden aikana paljon.

Puolustusministeriö asetti lokakuussa 2017 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella selvitys vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluvan sotilaallisen koulutuksen organisoinnista tulevaisuudessa. Työryhmä esitti joulukuussa 2017 julkaistussa mietinnössään, että vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluvan sotilaallisen koulutuksen järjestämisestä vastaisi jatkossa ainoastaan Puolustusvoimat ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK:n tehtäväksi tulisi sotilaallisia valmiuksia palvelevan koulutuksen sekä varautumis- ja turvallisuuskoulutuksen järjestäminen. Puolustusministeriö asetti 13.4. uuden työryhmän valmistelemaan tarpeelliset säännösehdotukset vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiseksi ja myös reserviläisjärjestöjä on kuultu sekä hankkeen kuulemistilaisuudessa että lausuntokierroksen kautta.

RESUL:n lausunnon pääset lukemaan tästä linkistä.
Työryhmän mietinnön sekä lisätietoa hankkeesta ja sen etenemisaikataulusta löydät osoitteesta https://valtioneuvosto.fi/hanke/-/hankesivu/hanke?tunnus=PLM003%3A00%2F2018.

Reservin ampumamestaruuskisat 2018- tulokset

Tapahtumapaikka:

Toramon ampumarata, Rovaniemi

 

Tapahtuma-aika:

17.8.2018 – 19.8.2018

TULOKSET

Yleismestaruus ja parhaat ampujat

 

Yleismestaruus tulokset (pdf).

Paras pistooliampuja (pdf).

Paras kivääriampuja (pdf).

 

Pistoolilajit

 

25m-Pistooli (pdf).

25m-Pistooli-joukkuetulokset (pdf).

Isopistooli-3030-ls-joukkue (pdf).

Isopistooli-3030-ls (pdf).

Pistoolipika-ammunta-joukkue (pdf).

Pistoolipika-ammunta (pdf).

 

Kiväärilajit

 

kenttä-1010-ls (pdf).

kenttä-1010-ls-joukkue (pdf).

itselataava-kenttä-1010-ls (pdf).

itselataava-kenttä-1010-ls-joukkue (pdf)

Pienoiskivääri-3-x-20-ls (pdf).

Pienoiskivääri-3-x-20-ls-joukkue (pdf).

Pienoiskivääri-60-ls-makuu (pdf).

Pienoiskivääri-60-ls-makuu-joukkue (pdf).

 

Pienoiskiväärilajit ammuttiin Sius-­laitteisiin (elektroniset taulut)

Kilpailun verkkopalvelu:  www.reservinampumamestaruuskisat.fi