RESUL:n syyskokous ja ampumaseminaari 4.11.2023

Ampumaseminaari 4.11.2023

Reserviläisurheiluliiton syyskokous järjestettiin lauantaina 4.11. Maanpuolustustalossa Helsingissä. Kokouksessa olivat läsnä edustajat kaikista kolmesta jäsenliitosta sekä 21 jäsenpiiristä.

Aktiivisia marssijoita palkittiin

Kokouksen aluksi palkittiin viime kevään etämarssin #resulfourdaymarch.fi kilometrikisassa menestyneet yhdistykset: piirisarjan voittanut Kainuun reserviupseeripiiri sekä eri kokoluokkien yhdistyssarjat voittaneet Ristijärven reserviupseerit, Helsingin reserviupseerien pioneeriosasto ja Akateeminen maanpuolustusyhdistys ARU. Palkintoja olivat vastaanottamassa Terho Pelli, Juha Vatanen ja Martin-Eric Racine.

Toiminnan painopisteet

Syyskokouksessa hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024.

Reserviläisurheiluliitto on Reserviläisliitto ry:n, Suomen Reserviupseeriliitto ry:n ja näiden piirien sekä Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n  yhteinen liikunta- ja urheilujärjestö. Jäsenjärjestöjen yhteenlaskettu jäsenmäärä oli edellisen toimintavuoden alkaessa (1.1.2023) yhteensä 80 368 henkilöä (kasvua edellisvuodesta n. 7000 jäsentä).

Liiton tehtävänä on kohottaa jäsenyhdistysten jäsenten peruskuntoa ja kehittää heidän maanpuolustustaitoja ja kenttäkelpoisuutta erityisesti sotilasluonteisen liikunnan ja kilpailu-toiminnan avulla. Reserviläisurheiluliitto vastaa jäsenjärjestöjensä kilpailutoiminnan organisoinnista reserviläislajeissa sekä valtakunnallisten mestaruuskilpailujen järjestämisestä.

RESUL:n toiminnassa painottuvat vuonna 2024 toimitsijakoulutukset, digitaalisten palveluiden kehittäminen, kansainvälinen toiminta, rahoituspohjan laajentaminen sekä sähköisten viestintäkanavien ajanmukaistaminen.

Hallitukseen useita uusia jäseniä

Reserviläisurheiluliiton hallitukseen nimettiin neljä uutta jäsentä erovuoroisten tilalle. Uusina Reserviläisliiton edustajina hallituksessa aloittavat Maarit Timonen ja Erik Tuovinen, Suomen Reserviupseeriliitosta Jarkko Paananen, ja Maanpuolustuskiltojen liitosta Sami Mattila. Hallituksessa jatkavat Santeri Heinonen, Mats Fagerström, Harri Kastepohja, Jesse Kallio, Jari-Pekka Walden sekä aiemmin kaksivuotiskaudelle valittu puheenjohtaja Erkki Saarijärvi.

Ampumaseminaarista evästystä toiminnan kehittämiseen

Kokouksen jälkeen järjestetyssä ampumatoiminnan kehittämisseminaarissa kuultiin RESUL:n ampumatoimikunnan alustus nykytilanteesta ja käytiin hyvää keskustelua ammunnanharrastamisen edellytysten parantamisesta, viestinnästä liiton, piirien ja ammunnan harrastajien välillä, kilpailujen järjestämiseen liittyvistä käytännön haasteista sekä kilpailuvalikoimaan kuuluvien ampumalajien päivittämisestä. Esiin nousseita kehittämisideoita työstetään ja viedään eteenpäin ampumatoimikunnan ja RESUL:n toimihenkilöiden johdolla.

Tor-Erik Lindqvist jatkaa liiton puheenjohtajana

Reserviläisurheiluliiton syyskokous 19.11. Lappeenrannassa Jalustintutumalla -syyskokousviikonloppuna keräsi paikalle edustajat kaikista liiton 42 jäsenyhdistyksestä.

Kokoustilassa oli tunnelmaa ja tuolejakin haettiin paikalle lisää.
Kokous hyväksyi muutamalla muutoksella toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2017.

Liiton puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle valittiin yksimielisesti liiton nykyinen puheenjohtaja Tor-Erik Lindqvist Salosta.

Turre, niin kuin haluaa itseään kutsuttavan on pitkän linjan maanpuolustaja Varsinais-Suomesta ja siellä hän on toiminut niin kerho- kuin piiritasollakin monissa tehtävissä sekä MPK:n Varsinais-Suomen KOTU-yksikön varapäällikkönä.
Turren siviilityö on lukion lehtori Salon Lukiossa ja sotilasarvoltaan hän on majuri res. Turre on paneutunut kaikella tarmollaan kehittämään Reserviläisurheiluliittoa koko reservin liikuttajaksi niin tänään kuin tulevaisuudessakin.

Reserviläisurheiluliiton hallitukseen valittiin uusina jäseninä Jari-Pekka Walden Suomen Reserviupseeriliiton sekä Sakari Ranta Reserviläisliiton mandaatilla. Minna Nenonen ja Jouko Hyppönen (Reserviläisliitto) valittiin uudelleen seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi, samoin Sami Kesäjärvi (Maanpuolustuskiltojen liitto).

Lue lisää.