Tarkka-ammunan SM-kisat kilpailtiin tänä vuonan 5.-7.9. Pahkajärven ampuma- ja harjoitusalueella.
Tarkka-ammunnan SM HÄYHÄ25


Tarkka-ammunan SM-kisat kilpailtiin tänä vuonan 5.-7.9. Pahkajärven ampuma- ja harjoitusalueella.

Kilpailu on avoin kaikille, niin harrastajille, opiskelijoille kuin ammattilaisille. Jokainen osallistuja tai tiimi voi lähettää enintään kolme ehdotusta. Kilpailuaika on 5.9.–30.9.2025 ja voittaja julkistetaan 17.10.2025.
Kilpailuun osallistutaan toimittamalla logo vaadituissa tiedostomuodoissa (vektorimuoto ja esikatselukuva), sen idean lyhyt kuvaus (enintään 200 sanaa) sekä osallistujan yhteystiedot.
Voittajalle on luvassa RESUL-tuotepaketti ja toinen paketti arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Voittajatyön täydet oikeudet siirtyvät IMSF:lle, ja tekijä mainitaan julkistuksen yhteydessä.
Ehdotuksia arvioi IMSF:n nimeämä raati. Arvioinnissa painotetaan logon selkeyttä, monikäyttöisyyttä, visuaalista vaikuttavuutta sekä IMSF:n maanpuolustushengen ja kansainvälisyyden ilmentämistä.
Logo tulee toimia sekä pienessä että suuressa koossa, värillisenä ja mustavalkoisena, sekä vaalealla että tummalla taustalla. Liiallista yksityiskohtaisuutta on syytä välttää. Tavoitteena on yksinkertainen, selkeä ja aikaa kestävä tunnus.
Lisätietoja:
Tuomariraadin PJ Petri Ranta
[email protected]
0405393590

Reservin ampumamestaruuskilpailut sekä 300 m kiväärikilpailu järjestettiin 22.-24.8.2025 Hiukkavaaran ampumaradalla Oulussa. Osallistujia oli kohtalaisen mukavasti liki kaikista piireistä. Myös tulostaso oli korkea varsinkin kärkiampujien osalta. Uusia ennätyksiäkin syntyi myös muissa lajeissa kuin ensimmäistä kertaa ohjelmassa olleessa sotilaspistooli pika-ammunnassa. Ennätykset vahvistetaan vielä RESUL:n toimielimissä ja julkistetaan myöhemmin.
Yleismestaruuden, johon huomioidaan piirin kolmen parhaan ampujan tulos kaikista kilpailun ohjelmassa perinteisesti olleista lajeista, voitti jälleen kerran Kymenlaakso. Sille tarjosi kuitenkin tällä kertaa hyvän vastuksen kilpailua isännöinyt Pohjois-Pohjanmaan piiri. Kymmenennen kiinnityksen myötä yleismestaruuspysti jää lopullisesti Kymenlaakson haltuun. Sen pokkasi piirin edustajana Sakari Ahola. Kuvassa taustalla kilpailunjohtaja Timo Ronkainen.
Parhaan pistooliampujan kiertopalkinnon otti nimiinsä Marko Räsänen Kainuusta ja parhaana kivääriampujana palkittiin Mikko Mattila Kymenlaaksosta.
*Tuloksia korjattu 11.9.2025 Sotilaspikapistoolin osalta

Reserviläisurheiluliiton hallitus on päivämäärällä 4.6.2025 myöntänyt 1 hopeisen ja 14 pronssista Reserviläisurheiluliiton ansiomitalia. RESUL onnittelee huomionosoituksen saajia ja toivottaa hyvää kesää kaikille!
| Hopeinen Ansiomitali | |||
| Kersantti | Virta | Mika Tapio | Uudenmaan Reserviläispiiri |
| Pronssinen Ansiomitali | |||
| Yliluutnantti | Arrakoski | Jori Magnus Joakim | HEL RES JA RU-Piirit |
| Alikersantti | Elg | Tommi Veli Santeri | Hyvinkään Reserviläiset |
| Korpraali | Junnila | Sami Marko Tapani | Iin Reserviläiset |
| Kapteeni | Kantokoski | Jukka-Pekka | Itä-Helsingin Reserviupseerit |
| Diplomi-insinööri | Rinttilä | Jussi | Nurmijärven Reserviupseerik |
| Kapteeni | Saukkonen | Pertti | Ruokolahden Reserviups |
| Korpraali | Virtanen | Kari | Hyvinkään Reserviläiset |
| Luutnantti | Lotti | Timo Tapani | Nurmijärven Reserviupseerik |
| Alikersantti | Kohtala | Marko | Lapuan Reserviläiset |
| Kersantti | Korpela | Heikki | Klaukkalan Reserviupseerit |
| Vääpeli | Lahtinen | Ville | Tampereen Reserviläiset |
| Kapteeni | Pellinen | Teppo Jaakko | Etelä-Karjalan RU-piiri |
| Herra | Ulvila | Jari | Lapuan Reserviläiset |
| Ylikersantti | Wilkman | Jarmo Juhani | Nurmijärven Reserviläiset |

Kuudetta kertaa järjestettävä kaikille avoin etämarssitapahtuma RESUL Four Day March järjestettiin to 29.5. – su 1.6.2025. Marssille voi osallistua kuka vaan, missä vaan ja kävellä, marssia tai juosta haluamansa matkan. Minimisuoritus on yhteensä 10 km neljän päivän kuluessa. Suoritukset ilmoitetaan marssisivustolle, jonne osallistujan tulee rekisteröityä: RESUL Four Day March
Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä: r4dm – Resul – Reserviläisurheiluliitto ry
Reserviläisurheiluliiton jäsenliittojen, piirien ja yhdistysten välillä käydään samalla myös kilometrikilpailu, jossa mittarina on se, kuka saa eniten marssikilometrejä jäsenmäärään suhteutettuna kertymään. Sen tulokset julkistetaan kesän kuluessa.
Osallistujien kesken myös arvotaan palkintoja: Eco Aimsin glock-laserpistoolisetti, Valostoren Lumonite valaisimia ja Aseliike Joensuun SAR:n sponsoroimat Lowan Zephyr marssikengät. Voittajiin ollaan yhteydessä. Tapahtumaa on taloudellisesti tukemassa SaarniCloud ja useita muita sponsoreita.
Tervetuloa osallistumaan vuosittain järjestettävään kaikille avoimeen maksuttomaan tapahtumaan!

Alahärmän Kisan suunnistusjaosto järjestää
Reserviläisurheiluliiton Parisprintin sekä henkilökohtaisen ampumasuunnistuskilpailun
Lauantaina 28.6.2025 Yliviitalan liikuntakeskuksessa Alahärmässä, osoitteessa Yliviitalantie 846, 62300 Härmä.
Henkilökohtainen kilpailu toimii myös Lapua cup -osakilpailuna.
Parisprintti: H/D, H80, H100, H120, H140 sekä Avoin harrastesarja (joka ei kuulu RESUL-SM-kisaan, eli avoimeen sarjaan vapaa osanotto)
Henkilökohtainen: H/D, H/D35-80, H/D16-18-20
Lapua-cup: H/D14, 16, 18, 21, 40, 50, 60
Kilpailun kulku, parisprintti:
-Juoksu 300m – makuuammunta 5 laukausta (sakkokierrokset) – suunnistus – pystyammunta 5 lauakausta (sakkokierrokset) – juoksu vaihtoon/maaliin.
Kilpailun kulku henkilökohtainen:
-Juoksu 300m – makuuammunta 5 laukausta (aikasakko) juoksu 300m makuuammunta 5 laukauasta (aikasakko) – suunnistus – pystyammunta 5 laukausta (aikasakko) juoksu 300 m – pystyammunta 5 lauakausta (aikasakko) – suunnistus – maali.
Aikasakko on 1 min/ohilaukaus.
H/D16-14 molemmat ammunnat makuulta. H/D14 saa käyttää tukea.
Parisprintin ensimmäinen lähtö alustavasti klo 10 ja henkilökohtaisen klo 14.
la 21.6 mennessä käyttäen ensisijaisesti ilmoittautumislinkkejä:
Henkilökohtainen:
https://forms.gle/TJwd466PUCydKFXh8
Parisprintti:
https://forms.gle/nTUQoY5ntwgQXyfK8
tai vaihtoehtoisesti täyttämällä alta lataamasi excel-taulukko ja lähettämällä se osoitteeseen
Ilmoittautuminen HENKILÖKOHTAINEN ampumasuunnistus 28.6.2025-erillinen.xlsx
Ilmoittautuminen PARISPRINTTI ampumasuunnistus 28.6.2025-erillinen.xlsx
Ilmoittautumisesessa on oltava kilpailijan sotilasarvo, nimi, sarja, Emit-numero (jos on) ja piiri. Jos ei ilmoita sotilasarvoa & piiriä osallistuu pelkästään Lapua cupiin.
Vuokraemit 10€.
Parisprintin osallistumismaksu on 40€/joukkue ja henkilökohtaisen kilpailun 30€. Maksu maksetaan ilmoittaduttaessa Alahärmän Kisan suunnistusjaoston tilille FI78 4740 3020 94. Viestikenttään kilpailijoiden nimet.
Jokainen kilpailija vastaa omasta vakuutusturvastaan. Aseille tehdään pistotarkastuksia. Järjestäjä ei korvaa kilpailijoiden itselleen, muille kilpailijoille tai materiaalille aiheuttamia vahinkoja.
Pukeutuminen ja pesu liikuntakeskuksen sisätiloissa, kioski.
Majoitusvaihtoehtoja: Härmän Kuntokeskus – kylpylä, PowerPark ym.
Tiedotus: alaharmankisa.fi/suunnistus
Ari Ylihärsilä 040555701, [email protected]
Tervetuloa!
Alahärmän Kisan Suunnistusjaosto

Reserviläisurheiluliiton hallitus on kokouksessaan 15.4.2025 hyväksynyt Suomen Rauhanturvaajaliitto ry:n tekemän hakemuksen liittyä Reserviläisurheiluliiton jäseneksi. Jäsenyys astuu voimaan heti ja Rauhanturvaajaliiton jäsenet voivat osallistua RESUL:n kilpailuihin ja muihin tapahtumiin jo alkaneena toimintavuotena 2025.
Reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti toivottaa rauhanturvaajat lämpimästi tervetulleiksi RESUL-yhteisöön.
”Tämä tuo paljon synergiaa, kun kolmen muun merkittävän vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestön – Reserviläisliiton, Suomen Reserviupseeriliiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton – ohella myös Rauhanturvaajaliiton jäsenet pääsevät jatkossa mukaan Reserviläisurheiluliiton ampumakilpailuihin ja muuhun toimintaan. Uuden jäsenliiton ja muissa liitoissa tapahtuneen jäsenmäärän kasvun myötä toimintamme piirissä olevien henkilöjäsenten määrä on jo lähes satatuhatta. Se on vaikuttava joukko vapaaehtoisia maanpuolustajia!”
Reserviläisurheiluliitto (RESUL) on useiden vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevien valtakunnallisten järjestöjen yhteinen liikunta- ja urheilujärjestö.
RESUL:n tehtävänä on kohottaa jäsenyhdistysten jäsenten peruskuntoa ja kehittää heidän maanpuolustustaitojansa sekä kenttäkelpoisuutta erityisesti sotilasluonteisen liikunnan ja kilpailutoiminnan avulla. Reserviläisurheiluliitto vastaa jäsenjärjestöjensä kilpailutoiminnan organisoinnista reserviläislajeissa sekä valtakunnallisten mestaruuskilpailujen järjestämisestä. Liiton toiminnan piirissä on sekä reserviläisiä että reserviläistoiminnasta kiinnostuneita. Lisäksi osa liiton toiminnoista on täysin avoimia kaikille, myös niille, jotka eivät kuulu liiton jäsenjärjestöihin.
Suomen Rauhanturvaajaliitto (SRTL) on itsenäinen vapaaehtoinen veteraani- ja maanpuolustusjärjestö. Se muodostuu jäsenyhdistyksistä, joiden jäseninä on YK:n rauhanturvatehtävissä tai muiden organisaatioiden kriisinhallintatehtävissä palvelleita tai palvelevia Suomen kansalaisia.
Lisätietoa:
Reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Veli-Matti Kesälahti p. 0400 012 989, [email protected]
Suomen Rauhanturvaajaliiton toiminnanjohtaja Ville Mäntysaari p. 044 306 4549, [email protected]


Syksyllä 2025 järjestetään Suomessa ensimmäinen Maailman vahvin sotilas (World’s Strongest Soldier) -kilpailu, johon osallistujaksi voivat hakeutua niin aktiivipalveluksessa olevat (ja evp) sotilashenkilöt kuin reservissä olevat varusmiespalveluksen suorittaneet henkilöt. Tapahtuman primus motorina on voimamieskilpailujen legenda Markku Suonenvirta, joka yrityksensä Maailman Vahvin Sotilas Oy kautta vastaa tapahtuman järjestelyistä. Reserviläisurheiluliiton pienenä roolina on tukea tapahtumaan viestintää reserviläiskentän suuntaan.
World’s Strongest Soldier -kilpailu poikkeaa perinteisistä erityisesti maksimivoimaa mittaavista voimamieskilpailuista siinä, että osallistujilta vaaditaan voimaa, nopeutta ja kestävyyttä monipuolisesti. Ja luonnollisesti varsinaiseen kilpailuun tulee sisältymään sotilaallisia elementtejä miljöön, kaluston ja tehtävien osalta.
Karsintakilpailuun voi osallistua suorittamalla karsinnan neljä osalajia ohjeen mukaisesti yhtenäisenä suorituksena ja videoimalla sen. Karsintavideo (ja tulokset) suorituksestaan lähetetään oheisen sivuston kautta, jonne on ensin rekisteröidyttävä:
https://competitioncorner.net/events/16723/details
Oheisessa videosta voi katsoa mallisuoritukset, mitä 13 minuuttia kestävään karsintakilpailuun sisältyy:
https://www.youtube.com/watch?v=mUgeeqyGIFE
Reserviläisurheiluliitto kannustaa kaikkia reserviläisiä pitämään huolta lihaskunnostaan ja kestävyydestään – ja kovakuntoisimpia osallistumaan vaativaan ja haastavaan karsintakisaan!

Lajit RA1 ja RA2 ammutaan itse lataavalla kertatulikiväärillä, cal. 5,45-8,00 mm Imatralla, Immolan ampumaradalla, Niskapietiläntie 35 55910 IMATRA.
Lajit RA3 ja RA4 ammutaan väh. 9 mm pistoolilla Lappeenrannassa, Muukon ampumaradalla, Muukonkankaantie 260 53400 LAPPEENRANTA.
H, H50 sekä joukkuekilpailu. Joukkueessa on 3 kilpailijaa.
Huom! Kilpailija voi kilpailla vain yhdessä sarjassa/laji.
Kilpailujen ensimmäiset erät la 28.6.2025 alkavat klo. 09.00. Myöhempien erien aikataulu ilmoitetaan kilpailijoille kilpailutiedotteessa. Asetarkastukset aloitetaan 30 min. ennen erän alkua.
Palkintojen jako Lappeenrannassa, Muukon ampumaradalla viimeisten erien jälkeen.
Ilmoittautuminen tapahtuu piireittäin 1.04.2025 – 31.5. 2025 sähköpostilla osoitteeseen: [email protected]
Ilmoittautumiseen osallistujan nimi, sotilasarvo, laji ja sarja, joihin osallistuu.
HUOM! Tänä vuonna myös joukkueet tulee olla selvillä ja ilmoittaa erikseen 31.5. mennessä samaan sähköpostiin.
Ei henkilökohtaisia ilmoittautumisia!
Kilpailuun otetaan max. 90 osallistujaa.
Osallistumismaksu kilpailuun on 30 euroa/laji sekä 25 euroa/joukkue.
Maksut suoritetaan piireittäin 31.5. 2025 mennessä. Jälki-ilmoittautuneet 60 euroa/laji.
LauRes:n tilille: FI82 562026 400146 55
Viesti maksuun: Reserviläisammunta 2025 Piirin Nimi
Mikäli osallistumismaksut ovat suorittamatta, evätään kilpailuun osallistuminen!
Kilpailijoilla tulee olla maksettu ampujain vakuutus (SAL/Liittojen toimintaturva/ RES, RUL, MPKL). Vakuutuksen voimassaolo tullaan tarkastamaan ennen ammuntoja. Mikäli kilpailija ei kykene esittämään vakuutuksen voimassaoloa, evätään kilpailijalta osallistuminen. Vakuutuskortti/kuitti maksusta pitää ottaa mukaan!
Myös jäsenkortti mukaan!
Molemmissa kilpailukeskuksissa on myynnissä sotilaskodin virvokkeita. Ruokailumahdollisuus omakustanteisesti Imatran Neste K -huoltoasemalla (tarjoushinta ja alennuskoodi ilmoitetaan myöhemmin kilpailutiedotteessa).
Kilpailun johtajana toimii Ari-Matti Reponen 0400 557 293
Kilpailun tekninen asiantuntija Heikki Santajärvi 040 821 2421
Lue huolella reserviläisammunnan kilpailusäännöt.
Kysymyksiä voi osoittaa sähköpostilla: [email protected]
Etelä-Karjalan Reserviläispiiri ry ja Etelä-Karjalan Reserviupseeripiiri ry