Talvijotos lähestyy – ilmoittautuminen päättyy totuttua aikaisemmin

Talvijotos on sotilastaitokilpailu, jossa partiot kilpailevat toisiaan vastaan erilaisilla tehtävärasteilla. Jotos järjestetään tänä vuonna maaliskuun puolivälissä Tampereen seudulla. Tehtävien aiheet vaihtelevat vuosittain ja voivat sisältää mm. ammuntaa, suunnistusta, sotilaallisia tehtäviä, ensiapua, fyysisiä tehtäviä ja erilaisia yhteistyötehtäviä.

Vuoden alusta voimaan astuneen vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lakimuutoksen myötä jotokselle pitää nykyisin ilmoittautua jo viimeistään kuukautta ennen kilpailua.

10.2.2020 jälkeen ilmoittautuminen ei ole enää mahdollista uuden lain vuoksi. Aiempina vuosina jotokselle on voinut jälki-ilmoittautua vielä viime metreillä, mutta nyt tarvitaan kuukausi aikaa hyväksyä kurssilaiset tapahtumaan.

Kilpailukeskus sijaitsee Pirkanmaalla, Satakunnan lennostossa, joka on alkuvuodesta näkyvästi esillä HX-hankkeen merkeissä. Lennoston päätöksestä talvijotosta ei voida järjestää ennen HX-mediapäivien päättymistä, joten ajankohta jotokselle löytyi maaliskuun puolivälistä.

Hiihtämisestä on tänä talvena luovuttu vähälumisuuden takia. Jotoksella kuljetaan siis tällä kertaa jalkaisin. Matkaa kertyy noin 30 kilometriä kahden päivän aikana, jos partio ei eksy metsään. Pirkkajotoksella panostetaan erityisesti ammuntarasteihin sekä toiminnallisiin yö- ja päivätehtäviin.

Partiot ovat 3-4 henkilön kokoisia. Kilpailuun voivat osallistua niin reserviläiset kuin ammattisotilaatkin. Myös varusmiespalvelusta käymätön, 18 vuotta täyttänyt henkilö voi osallistua jotokselle. Kilpailusta myönnetään reserviläisille kaksi korvaavaa kertausharjoitusvuorokautta.

Kilpailukeskus on varuskunnan kupeessa sijaitsevassa erillisessä kerrostalossa, joten varusmiesten parkkipaikka on kilpailijoiden käytettävissä ja sijainti hyvä kilpailun järjestämisen kannalta.

Talvijotos eli Pirkkajotos 14.–15.3.2020

Lisätietoja: https://resul.fi/kilpailukutsu/pirkkajotos-2020/

MPK:n järjestämä Pirkkajotoksen kurssi:
https://koulutuskalenteri.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/100890

RESUL lausunto lyijyhauleista ja -ammuksista

Reserviläisurheiluliitto on antanut puolustusvaliokunnan pyytämän asiantuntijalausunnon liittyen EU-keskusteluun lyijyhauleista ja -ammuksista.

Puolustusvaliokunnan kuultavana 04.12. oli edunvalvontatoimikunnan puheenjohtaja Sami Kesäjärvi ja tässä hänen kommentinsa tilaisuudesta:

”Hieno asia, että puolustusvaliokunta oli päättänyt lisätä aiheesta vielä ylimääräisen asiantuntijakuulemisen kiireiseen aikatauluunsa. Edellisellä viikolla valiokunnassa kävivät RUL:n ja RES:n edustajat yhdessä STM:n edustajan kanssa, tällä kertaa RESUL:n lisäksi kuultavina olivat PLM:n, PV:n ja MPK:n edustajat. Mahdollisten kieltojen vaikutukset maanpuolustukseen tulivat laajasti käsiteltyä.”

RESUL_Lausunto_Puolustusvaliokunta

 

RESUL toivottaa hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

RESUL SYYSKOKOUS AURAJOEN VARRELLA

 

Reserviläisurheiluliiton syyskokous järjestettiin lauantaina 16.11.2019 Hotelli Radisson Blu Marine Palacessa Turussa .

Kokous liittyi maanpuolustusjärjestöjen yhteiseen, koko viikonlopun kestäneeseen tapahtumakokonaisuuteen.

Paikalla olivat Reserviläisurheiluliiton lisäksi Maanpuolustusnaisten Liitto ry, Maanpuolustuskiltojen liitto ry, Reserviläisliitto ry ja Suomen Reserviupseeriliitto ry, jotka pitivät omia kokouksiaan

myös lauantaina. Sunnuntaina oli perinteinen Jumalanpalvelus sekä Maanpuolustusjuhla lippulinnoineen.

Reserviläisurheiluliiton syyskokouksen avasi liiton puheenjohtaja Erkki Saarijärvi ja hän toivotti kaikki läsnä olleet tervetulleiksi syyskokoukseen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Johannes Kossila ja sihteeriksi liiton toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen.

Pöytäkirjantarkastajina ja ääntenlaskijoina toimivat Antti Kokkola ja Juha Matikainen.

Paikalla oli jäsenyhdistysten valtuuttamina 30 henkilöä, jotka edustivat yhteensä 35 Reserviläisurheiluliiton jäsenyhdistystä.

Puheenjohtaja Erkki Saarijärvi kävi läpi liiton toimintasuunnitelman vuodelle 2020, jossa pääpaino on seuraavissa asioissa:

  • liiton 50-vuotisjuhlavuoden viettäminen
  • toiminnan jalkauttaminen
  • viestinnän kehittäminen

Liiton toiminnanjohtaja esitteli talousarvion, joka on ylijäämäinen 4850€.

Jäsenmaksuksi kokous päätti 0,60€/jäsen. Jäsenmaksun perusteena käytetään jäsenyhdistyksen jäsenrekisteristä ilmenevää edellisen vuoden loppuun mennessä maksaneiden jäsenten määrää.

Jäsenliitot maksavat vuoden 2020 jäsenmaksunsa Reserviläisurheiluliitolle maaliskuun 2020 loppuun mennessä.

Liiton hallitukseen valittiin erovuoroisten tilalle seuraavat henkilöt kaksivuotiskaudeksi 2020 – 2021:

NIMI                                                LIITTO                                                                         

Tero Hyttinen                              Suomen Reserviupseeriliitto ry

Mikko Luostarinen                     Suomen Reserviupseeriliitto ry

Mika Mäki                                     Reserviläisliitto ry

Jyrki Huusko                                 Maanpuolustuskiltojen liitto ry

Liiton varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin Janne Viitala (KHT) ja varalle Pekka Uusitalo (HT).

 

 

 

Off-road pilottihanke yhteistyönä AKK Motorsport ry:n kanssa

”Ideana oli se, että yhdistetään innokkaat reserviläiset ja maastoauto-osaaminen  mielekkäällä tavalla, jossa jokainen pääsee kokeilemaan,  miten maasto-olosuhteisiin tarkoitettu auto tottelee vähemmän ajokokemusta kyseisellä kalustolla omaavaa henkilöä. Onnistuimme tässä mielestäni erittäin hyvin, palautteet ovat olleet pelkästään myönteisiä ja uskon, että pystymme rakentamaan yhteistyössä sellaisen kokonaisuuden, jolle on kysyntää myös tulevaisuudessa. Suurta osaa halukkaista emme pystyneet ottamaan tähän toteutukseen, paikalla oli muutaman viime hetken pois jäännin jälkeen 15 osallistujaa ja lähes saman verran ajokalustoa ja kuljettajia. Alueena oli Karjan Prikaatin harjoitusalue Pahkajärvellä sekä palautetilaisuuteen laavu vähän kauempana, jossa keskustelimme päivä annista ja nautimme makkaraa.

Tällaiset yhteiset hankkeet eri toimijoiden kesken ovat erittäin tervetulleita toimintaamme, osaajia on olemassa lähes joka lähtöön. Reserviläisurheiluliitto haluaa kiittää osallistujia, kuskeja kalustoineen sekä Akk Motorsport ry:n puolesta vastuuhenkilönä ollutta Hannu Nurmista onnistuneesta toteutuksesta”, toteaa itsekin paikalla ajokalustoa kokeillut Reserviläisurheiluliiton toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen.

”Jalostamme tätä kokeilua edelleen ensi vuonna, tiedotamme asiasta liiton verkkopalvelussa sekä Reserviläinen -lehdessä”.

 

 

Vuosi 2020 on Reserviläisurheiluliiton 50-vuotisjuhlavuosi

Aurajoen varrella – Liittokokousviikonloppu Turussa

Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustuskiltojen liiton, Maanpuolustusnaisten liiton, Reserviläisliiton ja Suomen Reserviupseeriliiton yhteinen kokoustapahtuma ”Aurajoen varrella” järjestetään 15.-17.11.2019 Turussa. Viikonlopun tapahtumiin odotetaan jopa 500 osallistujaa.

Reserviläisurheiluliiton syyskokouksessa käsitellään liiton sääntöjen mukaiset syyskokousasiat ja valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle.

Erovuorossa ovat seuraavat henkilöt: Santeri Heinonen ja Tero Hyttinen (RUL), Tomi Nikkanen (RES) ja Jukka-Pekka Ahonen (MPKL).

 

Vuosi 2020 on Reserviläisurheiluliiton 50-vuotisjuhlavuosi, juhlavuoden pääkohdat ovat:

Road show

Road show on maakuntiin jalkautuva kiertue, missä esitellään liiton eri toimintamuotoja ammunnasta lähtien aina maastoliikunnan monipuoliseen tarjontaan. Kiertue toteutetaan jäsenliittojen piireihin ja vapaaehtoisiin tukeutuen ja esittelyt pyritään järjestämään jo olemassa olevien tapahtumien yhteyteen.

Kiertueen lajikirjon esittelyn sisällöstä vastaavat SRA-, kenttäkelpoisuus- ja kilpaurheilu-toimikunnat. Lajivalikoima esittelyyn on valmiina vuoden 2019 loppuun mennessä niin, että kiertue voidaan aloittaa heti tammikuun alusta alkaen. Näin ollen valikoimasta löytyy lajeja kokeiltavaksi niin talvella kuin kesällä.

Road show:n sisältöä tarjotaan jäsenliitoille ja tapahtumien varaukset menevät suoraan liittoon toiminnanjohtajan ylläpitämään varauskalenteriin. Tavoitteena on saada lajiesittely käymään vähintään kerran jokaisessa piirissä.

 

50-vuotishistoriikki

Reserviläisurheiluliitolle tehtiin kymmenen vuotta sitten 40-vuotishistoriikki, mikä on nyt tarkoitus täydentää 10 vuodella saman kirjoittajan Pekka Majurin toimesta. Tässä yhteydessä on myös mahdollista korjata tai täydentää aiempaa osiota. Historiikki julkaistaan pääjuhlan yhteydessä.

 

Pääjuhla ja seminaari

 Pääjuhlaa vietetään juhlallisin tavoin Helsingin Ostrobotnialla 12.12.2020 iltapäivällä alkavassa juhlassa. Ennen pääjuhlaa toteutetaan seminaari samassa paikassa, joka on kaikille asiasta kiinnostuneille avoin ja maksuton tapahtuma.

 

Viikonlopun alustava ohjelma:

Lauantai 16.11.2019
09.00 Infopisteet
10.00 Reserviläisurheiluliiton syyskokous
10.00 MNL:n infotilaisuus
12.00 RES-klubi
11.00-13.30 Yhteinen, liukuva lounas
13.00 Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajaehdokkaiden vaalipaneeli
14.00 Suomen Reserviupseeriliiton liittokokous
14.00 Maanpuolustuskiltojen liittovaltuuston kokous
14.00 Reserviläisliiton liittokokous
14.00 Maanpuolustusnaisten Liiton syyskokous
14.00 Seuralaisohjelma
19.00 Yhteinen iltajuhla

Sunnuntai 17.11.2019
10.00 Jumalanpalvelus, Turun tuomiokirkko
11.30 Lippulinnan reitti: Tuomiokirkontori – Itäinen Rantakatu – Teatterisilta – Läntinen Rantakatu – hotelli
12.00 Kahvitarjoilu
13.00 Valtakunnallinen maanpuolustusjuhla, Turun VPK:n talo

Lippulinnaan toivotaan runsain määrin piirien ja yhdistysten lippuja

 

Toimintasuunnitelma 2020(pdf).

Kilpailukalenteri 2020 (pdf).

Reservin ampumamestaruuskisat 2019- eräluettelot

Luettelot on päivitetty 19.8.2019

 

ResULerät (pdf).

Eräluettelot-RESUL-2019-08-20 kiväärit (pdf).

 

 

Ohjeita kilpailijoille

 

Kilpailuohje

Kilpailujen kotisivut ovat osoitteessa www.reservinampumamestaruuskisat.fi, sekä sosiaalisessa mediassa

jossa on käytössä hashtag#reservinampumamestaruuskisat. Kotisivulla julkaistaan kaikki kilpailuja koskeva uusin tieto, aikataulut, eräluettelot ja tulokset.

 

Kilpailupaikka

Kilpailupaikkana toimii perinteikäs Hälvälän ampumakeskus Hollolassa. Opastus Hälvälän ampumakeskukseen on järjestetty Tampereen ja Lahden suunnista.

GPS-koordinaatit 61° 0′ 38.64″ N, 25° 28′ 24.36″ E

 

Ilmoittautuminen kilpailutoimistossa

Kilpailutoimisto sijaitsee tauluvarasto. Avoinna perjantaina 18.00-20.00, lauantaina 07.30 – 18.00 ja sunnuntaina 08.00 – 18.00. Kilpailutoimiston puhelinnumero aukioloaikoina on 040-8491905.

Joukkueiden jäsenet tulee ilmoittaa kilpailutoimistoon kirjallisesti kilpailutoimistosta saatavalla lomakkeella ennen joukkueen ensimmäisen jäsenen ampumasuorituksen alkua.

 

Jäsenyys ja vakuutus

Osallistujan tulee olla jäsenenä Reserviläisliitossa tai Suomen Reserviupseeriliitossa ja hänellä tulee olla

voimassa joko Reserviläisen ampuma- tai senioriturva taikka SAL:n ampumalisenssi. Nämä tarkastetaan kilpailutoimistossa ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Asetarkastus

Erän jälkeen arvotaan 5 nimeä asetarkastukseen. Laukaisuvastuksen voi ampuja tarkastaa ennen ammunnan alkua. Mittalaatikko on myös kilpailijoiden käytettävissä.

 

Kilpailusäännöt

Kilpailuissa noudatetaan SAL:n lajeissa SAL:n kilpailusääntöjä ja muissa lajeissa sekä joukkuekilpailuissa RESUL:n kilpailusääntöjä. Ammunnoissa ei ole osumanäyttöä.

 

Kahvio ja ruokailu

Kahvio sijaitsee ruokakatoksessa. Kahviosta on saatavilla lounasta sekä kahvia ja pullaa.

Aukioloajat kuten kilpailutoimistossa. Vain käteinen.

 

Turvalippu

Turvalipun käyttö joka lajissa pakollinen!!

 

 Kilpailujen avajaiset

Kilpailujen avajaiset suoritetaan ruokakatoksen edustalla lauantaina 24.8.2019 klo 11.00.

Järjestäytyminen neliriviin klo 10.50.

 

Palkintojen jako

Ruokakatoksen edustalla sarjan päättymisen jälkeen kun protestiaika on päättynyt (10 min). Henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa palkitaan kolme parasta. Noutamatta jääneitä palkintoja ei lähetetä jälkikäteen.

 

Eräluettelot ja tulokset

Eräluettelot ja tulokset on nähtävillä kilpailujen kotisivuilla www.reservinampumamestaruuskisat.fi sekä Reserviläisurheiluliiton kotisivuilla osoitteessa www.resul.fi.

 

Pysäköinti ja liikkuminen ampumakeskuksen alueella

Alueella on hyvät pysäköintitilat. Avajaisten aikaan pysäköinti ruokakatoksen eteen on estetty.

Ampumakeskus on suljettu öisin puomeilla. Ampumakeskuksen alueella tulee ajoneuvoilla liikkua nopeusrajoituksien mukaan.

 

Turvallisuus ja ensiapu

Turvallisuusohje on nähtävillä ampumatulostaululla. Kuulon suojauksesta vastaa kilpailija itse. Kilpailualueella on lääkäritasoinen ensiapuvalmius ampumaerien aikana. Viikonloppuisin välitöntä ja kiireellistä hoitoa tarvitsevien päivystys on Päijät-Hämeen keskussairaalaan.

Hätätapauksissa ambulanssi yleisestä hätänumerosta 112.

 

Sotilaspuvun käyttö

Vain suomalaisten sotilaspukujen M091 ja M05 ohjesäännön mukainen käyttö on sallittu.

 

 Tiedustelut

Arto Tapiomaa

kilpailujen johtaja

040-5307069

 

Touko Koivisto

Tekninen asiantuntija

0400-623525

 

SRA SM 2019 Rastit

Kilpailuorganisaatio on saanut rastisuunnittelun valmiiksi seuraavilla detaljeilla:

Kilpailun minimilaukausmärä on 234
– Kivääri 138
– Pistooli 65
– Haulikko 23
– Pistoolikarbiini 8

Asetyyppien keskinäinen painoarvo on
– Kivääri 64 %
– Pistooli 23 %
– Haulikko 10 %
– Pistoolikarbiini 3 %

Pistoolikarbiinirastilla ammutaan vain järjestäjän pistoolikarbiinilla.

Ja kuvaukset ovat: SRA SM 2019 Rastikuvaukset v1