RESUL Moottorijotos 12.10.2024 Laukaassa

Autojoukkojen Keski-Suomen kilta, Reserviläisurheiluliitto ja AKK Motorsport järjesti yhteistyössä toisen valtakunnallisen Moottorijotoksen Laukaassa 12.10.2024.

Ensimmäinen moottorijotos järjestettiin vuosi sitten Luumäellä, tänä vuonna jotoksen järjestelyjä oli tarkoitus laajentaa rastien osalta ja tuoda siihen lisää kuljettajien sekä PV:n ajoluvallisten toimintaan liittyviä toimintoja.

Moottorijotos

Jotoksien tarkoitus on kilpailun kautta kouluttaa osallistujia tehtävärastien teeman mukaisiin tehtäviin. Jotos rakennettiin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, joissa tehtävärastien välit on osa kokonaisuutta ja samalla sillä mahdollistetaan useiden joukkueiden toiminta jotoksella yhtäaikaisesti. Varsinaista jotosreittiä kierrettiin omilla autoilla suunnistamalla, rastilta toiselle, lyhintä mahdollista reittiä ja jokaiselle joukkueelle oli annettu joukkuekohtainen rastijärjestys.

Rastijärjestyksellä joukkueet pääsi matkaan samanaikaisesti, jolloin se vähensi odotusaikoja ja sitä kautta jotoksen kokonaiskestoa. Jotosreitti sisälsi paikoin haastavia tieosuuksia, mutta kuitenkin niin, että normaalilla, hieman korkeamman maavaran, henkilöautolla sen suorittaminen oli mahdollista.

 

Rastitehtävät

Rastitehtäväksi oli valittu suoritteita, jotka liittyivät ajoneuvojen kanssa tehtävään toimintaan sotilaallisen vaikutuksen alla ja rastien arvoinnissa painotettiin juuri toimintaan auton kanssa, olihan kyse moottorijotoksesta ja motorisoitu toiminta on kaikille arkipäivää.

Toinen painopiste rastitehtävien suorittamisessa oli yhteistoiminta, jolloin joukkuesuoritus on menestymisen edellytys, hakien joukkueista sitä parasta tehtäväkohtaista osaamista, joka auttaisi koko joukkuetta menestymään.

Rastien kestoa oli rajoitettu, jolloin rastit kestot olivat keskenään lähellä toisiaan ajallisesti ja siten vaihdot rastilta toiselle mahdollisimman ennakoitavia ja jouhevia.

Rasteja tämän vuoden jotoksella oli 13, joka jaettiin sijaintien kesken siten että, puolet niistä oli lähtö/maalialueella ja puolet maastossa. Rastijaolla voitiin jakaa tehtäviä heti alussa mahdollisimman monelle joukkueelle sekä tasata suoritteita maastoreitin jälkeen kokonaiskestoa kasvattamatta.

Tulokset

Joukkeiden suoritukset olivat tasaisia, osa oli hyviä toisissa ja osa toisissa, joten kaikilla oli hyvät mahdollisuudet taistella jotoksen voittosta.

Kärkikolmikkona joukkuekisassa oli:

  1. Se roju
  2. Siilin Moottori Seikkailijat
  3. JARU
  4. OnAndOff-Road Ragers
  5. Espoon potkukelkkapataljoona
  6. Vitara RS

Lisäksi varsinaisen jotoksen jälkeen kisattiin henkilökohtainen tietovisa, joka koski Autojoukkojen Keski-Suomen killan välineistöä.

Kuvia jotokselta

Palaute

Jotoksen järjestelyt onnistuivat hyvin, rastien pyöritys oli jouhevaa ja suuria ongelmia sekä aikaviiveitä ei tullut rastien järjestäjille tai joukkueille, siitä suuri kiitos rastitoimijoille ja yhteistyökumppaneille.

Vielä jäi kuitenkin kehitettävää, jotta tapahtuma olis vieläkin enemmän sodan aikaista kuljettajatoimintaa tukeva kokonaisuus sekä organisaatio on valmis tuottamaan tasaveroisen ja selkeän kokonaisen oppimistilanteen joustavine huoltoineen.

Kiitos rastien miehistöille, Laukaan Moottorimiehet, Laukaan Reserviläiset, Keski- Suomen pelastuslaitos, Autojoukkojen Keski-Suomen kilta, Äänekosken ekoaseryhmä, Jyväskylän Seudun Reserviläiset.

Kiitos yhteistyökumppaneille, AKK-Motorsport, Reserviläisurheiluliitto, Keski-Suomen Reserviläispiiri, Laukaan Tupaswilla, K-Market Kotiväylä, JL Maanrakennus, ym. yksityiset tukijat.

Kiitos osallistujille, tavataan samoissa merkeissä myös ensi vuonna!

 

Autojoukkojen Keski-Suomen kilta

Moottorijotos 2024 – tulokset

Autojoukkojen Keski-Suomen kilta, Reserviläisurheiluliitto ja AKK-Motorsport järjestivät lauantaina 12.10.2024  Laukaan maastossa valtakunnallisen moottorijotoksen. Moottorijotoksella oli ohjelmassa reittisuunnistuksen ohessa erilaisia aiheeseen liittyviä tehtävärasteja, joita kuljettajana toimiva reserviläisen täytyy hallita tehtävissään.

Kattavamman raportin jotoksesta ja kuvia löydät täältä!

Lopputulokset

Rastikohtaiset pisteet

Kiitoksia kaikille osallituneille, tapahtuman järjestäjille sekä tapahtuman mahdollistaneille yhteistyökumppaneille. Nähdään ensivuonna taas!

RESUL Sotilasmoniottelun mestaruuskilpailun tulokset

RESUL sotilasmoniottelun ensimmäinen mestaruuskilpailu kisailtiin onnistuneesti 24.-25.8. Lahden ja Padasjoen alueella. Järjestävänä tahona oli Lahden Reserviupseerikerho. Mukana oli 9 kilpailijaa ja sää suosi kilpailua.

Tulokset:

Miehet (alakategoria):

1. Mikko Välivirta (masters)
2. Jyri Hoffrén (kokeneet)
3. Janne Hyvärinen (masters)
4. Saku Liehu (masters)
5. Saku Tranberg (ensikertalaiset)
6. Teijo Sirniö (seniorit)
7. Ari Piironen (seniorit)

Naiset:

1. Hilja Hautamäki
2. Elina Lehtinen

Alla kokonaispistetaulukko, sekä pisteet lajeittain.

Kiitokset Lahden Reserviupseerikerholle!

Falling Plates 2024 – Tulokset

RESUL:n Falling Plates mestaruuksista kilpailtiin sunnuntaina 11.8.2024 Vekaranjärvellä.

Joukkuemestaruudet niin avoimessa kuin vakioluokassakin veivät nimiinsä Pohjois-Savon joukkueet. Yksilökilpailuissa vakioluokan H sarjan voitti Pohjois-Karjalaa edustanut Edvard Mononen ja H50-sarjan Samppa Astikainen Pirkanmaalta, joka voitti myös H50 avoimen luokan. H-sarjan avoimen luokan voittaja oli Olli Markkanen Pohjois-Savosta.

Eri luokissa ja sarjoissa kilpailijoita oli yhteensä 38 ja joukkueita 13. RESUL Falling plates järjestettiin tänä vuonna samana viikonloppuna ja yhteistyössä Suomen Rauhanturvaajaliiton ampumamestaruuskilpailujen kanssa. Järjestelyistä päävastuun kantoivat Suur-Savon reservipiirit Jan-Aulis Hiltusen johdolla. Tapahtumalle saatiin merkittävää tukea MPK:lta ja Karjalan prikaatilta.

Kuvia ja videoita:

RESUL Moottorijotos 2024 12.10.2024 – Kilpailukutsu

Kutsu PDF-muodossa.

 

Kilpailukeskus

Autojoukkojen K-S kilta, Suolahdentie 259, 41350 Laukaa

 

Sarjat

Joukkueet, joukkueessa 3-4 hlö.

 

Autojoukkojen Keski-Suomen kilta, Reserviläisurheiluliitto ja AKK-Motorsport järjestävät lauantaina 12.10.2024 klo 10-18 Laukaan maastossa valtakunnallisen moottorijotoksen. Moottorijotoksella on ohjelmassa reittisuunnistuksen ohessa erilaisia aiheeseen liittyviä tehtävärasteja, joita kuljettajana toimiva reserviläisen täytyy hallita tehtävässään.

Info

Jotoskilpailu suoritetaan joukkueilla, joissa 3-4 jäsentä ja joukkueet toimii ryhmänä, joiden välillä kilpailu suoritetaan.

Yksittäiset ilmoittautumiset kootaan ryhmiksi kilpailun järjestäjän toimesta.

Moottorijotoksella on 10-12 toimintarastia ryhmänä tehtävän ajosuoritteen yhteydessä, kilpailu suoritetaan omalla autokalustolla ja kaluston osalta omalla vastuulla. Radan pituus on noin 50-60 km ja reitti maastoltaan huonoimmillaan kohtalaista metsäautotietä, joka on huomoitava kaluston valinnassa, pääasiassa normaalilla, mutta paremmalla maavaralla olevalla henkilöautolla pärjää. Vaativammat rastit rastikohtaisella kalustolla.

 

Ilmoittautuminen

29.9. mennessä tai niin kauan kuin paikkoja riittää ilmoittautumisjärjestyksessä RESUL-kalenterin kautta.

Ilmoittautuminen tästä linkistä!

Lisätietoa: [email protected].

Jotoksen osalistujamäärä rajoitetaan 12 joukkueeseen, jotka lähtevät liikkeelle aikavälein.

 

Osallistumismaksu

100€/joukkue tai 25€/hlö. Sisältäen tapahtuman aikaisen ruokahuollon sekä jotoksen aikaiset kustannukset pl. auton polttoainekustannukset.

 

Varusteet

Omat suojavarusteet, jotka mahdollistavat työskentelyn suoritettavalla ajokalustolla tehtävillä ja maastossa vallitsevien olosuhteiden mukaisesti. Ampumatehtäville hyvä ottaa omat kuulo- ja silmäsuojaimet.

 

Majoitus

Laukaan Peurungan kylpylähotellista on mahdollisuus varata majoitus omakustanteiseti 55€/hlö sisältäen kylpylässä käynnin. Varauksen yteydessä maininta ”reserviläinen ja Moottorijotos”.

 

Lisätietoja

Juha Vimpari, [email protected], p.0407071510

RESUL:n Falling Plates ammunnan mestaruuskilpailun kutsu

RESUL:n FALLING PLATES AMMUNNAN
MESTARUUSKILPAILUT 11.8.2024

Suur-Savon Reservipiirit järjestää ResUL:n Falling Plates ammunnan mestaruuskilpailut Vekaranjärven varuskunnan ampumaradoilla.

Kilpailun ohjelma ja aikataulu ovat vielä alustavia ja niihin saattaa tulla muutoksia ja tarkennuksia ennen kilpailuja (kilpailijamäärästä johtuen).

7.00 – 8.00 Saapuminen, ilmoittautuminen ja vakuutusten tarkastukset sekä siirtyminen bussikuljetuksella varuskunnasta ampumaradalle.

8.30 – 9.00 Kilpailun avajaiset ja kilpailupuhuttelu
9.15 – 10.00 Aseiden kohdistus mahdollisuus (iso taulu PV01. RK, ampumarata 2)
9.15 – 12.00 Henkilökohtainenkilpailu; lajitteluammunnat ja kilpailu

12.00 – 12.45 Ruokailu ja joukkuekilpailun ilmoittautumiset
12.45– 13.45 Joukkuekilpailun lajitteluammunta H ja H50
14.00 – Joukkuekilpailu
Palkintojenjako on heti kilpailun jälkeen, protestiajan päätyttyä.

Aseet:

Sallitut aseet ovat itselataavat kertatuliaseet, kivääreillä suurin sallittu kaliiberi 7,62×39. Myös pienemmät kuten.223 Rem sallitaan. Kilpailussa on kaksi luokkaa henkilökohtaisessa sekä joukkuekilpailussa. Luokat ovat vakioluokka, joka ampuu ”rautatähtäimillä ”ja avoinluokka, jossa optiset tähtäimet ovat sallittuja. Ammunnassa käytetään 2 lipasta/ ase.

Luotien tulee olla kuparivaippaisia lyijyluoteja. Läpäisevien teräsluotien käyttö on ehdottomasti kielletty. Mikäli kilpailija käyttää läpäiseviä luoteja on hän korvausvelvollinen laitteille aiheutettujen korjaustoimenpiteiden suhteen.

Jokaisella kilpailijalla tulee olla käytössään riittävästi patruunoita. Joukkuekilpailussa on oltava 8 patruunaa /ampuja / erä.
RK:n henkilökohtaisessa kilpailussa käytetään 2 lipasta, joista ensimmäiseen on lipastettuna 5 patruunaa ja toiseen (30 patruunaa).

Sarjat:

Henkilökohtaisessa kilpailussa ovat sarjat  H, H50 ja D (vakio/optinen). Sarjat toteutuvat, mikäli kussakin sarjassa/luokassa on vähintään 4 ampujaa.

Joukkuekilpailu on sarjoissa H ja H50 (vakio/optinen).

Miehet ja naiset kilpailevat samoissa sarjoissa. Joukkueiden määrää ei rajata.

Mikäli joukkueiden määrä sarjassa H50 on alle neljä, he voivat kilpailla sarjassa H.

Naiset voivat osallistua ikäsarjaansa vastaaviin tai vanhempiin miesten sarjoihin sekä henkilökohtaisessa, että joukkuekilpailussa, jos osallistujamäärä heidän omassa sarjassaan ei toteudu.

Kilpailusäännöt:

Aseiden kohdistuksessa ammutaan 2 x 5minuutin kohdistusammunta. Ratakaukoputkien käyttö kohdistuksen aikana on sallittu.

Sekä henkilökohtaisen kilpailun, että joukkuekilpailun alussa suoritetaan lajitteluammunta, jonka perusteella kilpailijat asetetaan kilpailukaavioon. Nopein aika sijoittuu ensimmäiseksi ja muut sijat ajan perusteella.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen menetellään kuten joukkuekilpailussakin.

Henkilökohtaisten sarjojen- sekä joukkuekilpailun finaalissa Mitalisijat 3 ja 4 ratkaistaan kertasuorituksena.

Kulta ja hopea ratkaistaan kahdella voitetulla suorituksella kolmesta.

HUOM! Mikäli H50 sarjalainen kilpailee sarjassa H, on se sallittua, mutta hän on koko kisan ko. sarjassa, eikä voi kilpailla kahdessa eri joukkueessa / sarjassa.

Huolto:

Kilpailun ruokahuollosta vastaa MPK. Ruokailu sisältyy osallistumismaksuun. Alueelle on tilattu paikalle Sotilaskoti.

Majoitus:

Kilpailijoilla on mahdollisuus saapua edellisenä iltana ja majoittua yöpymiseen varatussa kasarmissa.

Ilmoittautuminen:

Kilpailun ilmoittaudutaan keskitetysti piireittäin.
Joukkuekilpailuun voi ilmoittautua oman yhdistyksensä nimellä, mutta ilmoittautumisten on tultava kootusti piireittäin ja siitä on ilmettävä yhdistys, piiri ja joukkueen nimi/numero (jos piiristä useampi joukkue) kilpailijoiden nimet ja syntymäajat. Lisäksi joukkueenjohtajan sähköpostiosoite ja puhelin numero.
Joukkueiden varamiehet tulee myös ilmoittaa ennakkoon.

Ilmoittautumiset on tehtävä 26.7.2024 mennessä sarjoittain/joukkueittain Resul tapahtumakalenterin kautta.

Osallistumismaksut:

Osallistumismaksu maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.

Osallistumismaksut ovat 60 €/joukkue ja 30€/kilpailija henkilökohtainen kilpailu.

Huom! Ei jälki-ilmoittautumista sillä pääsy PV:n alueelle vaatii ennakkotiedon osallistujista.

Tarkempi kilpailuinfo lähetetään ilmoittautumisten päätyttyä niihin sähköposteihin, joista ilmoittautumiset ovat tulleet.

Ampumaturva:

Kilpailijalla on oltava voimassa oleva ampumatoiminnan kattava vakuutus sekä Reserviläisurheiluliiton alaisen jäsenjärjestön voimassa oleva jäsenkortti.

MUISTAKAA OTTAA TOSITTET MUKAAN!
OTTAKAA KIERTOPALKINNOT KAIVERRETTUINA MUKAAN

Tiedustelut:

Kilpailunjohtaja Jan-Aulis Hiltunen 050 567 5867
Kilpailun TA Jari Styrman

Tervetuloa Vekaranjärvelle!

Suur-Savon Reservipiirit

Yhteistyössä:

Kangasniemen Reserviläiset ja Suur-Savon Sinibaretit.

RESUL Sotilasmoniottelun mestaruuskilpalun kutsu

Ensimmäiset RESULin sotilasmoniottelun mestaruuskisat järjestetään 24.-25.8.2024 Lahdessa ja Padasjoella.

Kisojen aloitus la 24.8. klo 12:00 Nastolan uimahallilla (Urheilutie 4, 15550 Nastola) ja päätöstilaisuus su 25.8. Padasjoen ampumaradalla.
Ilmoittautuminen tapahtuu täältä.
Sotilasmoniottelun sääntöihin voit tutustua täällä.
Mikäli osanottajamäärää joudutaan kapasiteettisyistä rajoittamaan, tämä tapahtuu ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisätietoja tapahtumasta järjestäjältä:
Simo Jääskeläinen 040 580 0567
Tervetuloa sotilasmoniottelun kiehtovaan maailmaan!