Petri Ranta

1. Kerro kuka olet
Olen 56-vuotias kahden aikuisen lapsen isä, diplomi-insinööri ja yrittäjä. Toimin Satakunnan Reserviupseeripiirin puheenjohtajana. Olen RUL:n liittohallituksen ja järjestötoimikunnan jäsen, sekä mukana urheiluammunnan edunvalvontatyössä. Harrastan SRA-ammuntaa. Osallistun lajin kehittämiseen ylituomarina ja RESUL:n SRA-toimikunnan jäsenenä. MPK:n toiminnassa olen myös aktiivisesti mukana kouluttajana ja kurssinjohtajana.

2. Mikä on armeijataustasi
Varusmiespalveluksen suoritin vuonna 1984 Jääkäripatteristossa, Hämeenlinnassa. Kotiuduin tykistön viestiupseerina. Nykyinen sotilasarvoni on yliluutnantti. Toimin MPK:n kautta kertausharjoituksissa kouluttajana ja erotuomarina. Minulla on Puolustusvoimien kouluttaja- ja ammunnanjohto-oikeudet.

3. Minkälaisessa tilassa näet RESUL:n olevan tällä hetkellä
Reserviläistoiminnassa jäsenkunta ikääntyy. Toiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää saada mukaan lisää nuoria. RESUL:lla on paljon hyvää, nuoria kiinnostavaa toimintaa. Liitolla on siten erittäin suuri merkitys uusien jäsenten rekrytoinnissa. Toimintaa tulee jatkuvasti kehittää, jotta kiinnostavuus säilyy.

4. Minkälainen on oma liikunnallinen viikkorytmisi?
Koronapandemia hiukan sotki liikuntarytmiäni, johon kuului kuntosaliharjoittelua, lenkkeilyä ja uintia sekä satunnaisesti suunnistusta. Liikuntapaikkojen sulkeuduttua sisälajit ovat nyt korvautuneet kävelyllä, hiihdolla ja kotitreenillä. Ammunnan kylmäharjoittelua tulee tehtyä miltei päivittäin. Ampumaradalla käyn aina sään ja muiden kiireiden salliessa.

5. Jos saisit keksiä oman kilpailulajin RESUL:n kilpailukalenteriin, niin mikä se olisi ja miksi juuri se laji?
Olisi hyvä saada uusi monipuolisesti ampuma- ja aseenkäsittelytaitoa mittaava ampumalaji perinteisten ratalajien ja SRA:n välimaastoon. Esimerkiksi käy Puolustusvoimien erikoisammunta 18. Ratakapasiteetti olisi tehokkaasti käytössä, kun useampi ampuja voisi suorittaa yhtä aikaa.

6. Mitä reserviläisyys merkitsee sinulle ja miten se näkyy arjessasi?
Uskottava maanpuolustus osaltaan takaa meille hyvän ja rauhallisen elinympäristön. Sen ylläpito on kaikkien suomalaisten vastuulla. Pyrin huolehtimaan omasta osuudestani mahdollisimman hyvin, mikä näkyy myös useissa maanpuolustukseen liittyvissä harrastuksissani.

7. Mikä on mieleenpainuvin muistosi reserviläistoiminnassa?
Oikeastaan kaikkeen reserviläistoimintaan minulla liittyy hyviä muistoja. Parhaimpia hetkiä ovat ne kun isompi rutistus, esimerkiksi SRA-kilpailu tai MPK:n kurssi, on saatu onnistuneesti päätökseen.

8. Onko reserviläisille tarpeeksi kilpailuja?
Kilpailujen ja lajin harrastajien määrän tulisi olla keskenään hyvässä tasapainossa. Tässä on paljon lajikohtaisia eroja. SRA-ammunnassa on paljon harrastajia ja lajin suosio on jatkuvassa kasvussa. Kilpailujen järjestämiseen tarvittavan kokemuksen kerryttäminen ottaa oman aikansa. Toimitsijoiden määrän kasvu tulee siten aina harrastajien määrän kasvun jäljessä. Tästä syntyy toimitsijavajetta, joka jarruttaa kilpailujen järjestämistä. Toivottavasti uudet harrastajat uskaltaisivat lähteä nopeammin mukaan järjestelytehtäviin. Monella alueella myös niukka ampumaratakapasiteetti rajoittaa ikävästi kilpailujen järjestämismahdollisuuksia.

9. Mikä tekee hyvän reserviläisen?
Se, että tekee omalta osaltaan parhaansa maanpuolustuksen hyväksi. Työ- ja muut elämäntilanteen vaihtelut ymmärrettävästi vaikuttavat siihen, kuinka paljon aikaa harrastuksiin voi panostaa. Oman toimintakyvyn ylläpidosta ja kehittämisestä on itselle hyötyä kaikilla elämänalueilla.

10. Mikä on mottosi?
Yhdessä olemme enemmän.