Jäsenkyselyn tulokset

Reserviläisurheiluliitto on julkistanut viime keväänä uuden strategia 2016 – 2020 ja toiminnan kulmakivinä ovat tässä strategiassa liiton palvelut ja tuotteet. Liitto lähti nopeasti liikkeelle strategian toteuttamisessa ja ensimmäisinä asioina olivat tuotteiden ja palveluiden sekä viestinnän kehittäminen.

Viestinnässä liitto otti viime vuoden lopulla käyttöön uudet nettisivut ja nyt julkaisemme tuotteisiin ja palveluihin liittyvän kyselyn tulokset ja johtopäätökset. Tämän kyselyn tulokset ovat erittäin mielenkiintoisia ja kysyttäessä esim. RESUL:n toiminnan merkityksestä sen nykymuodossa maanpuolustuksen kannalta n. 87% piti sitä erittäin tärkeänä tai tärkeänä.

Reserviläisurheilu ja -liikunta on siis jäsenistön mielestä ainakin TOP viitosessa!

Tämä kysely antaa hyvän lähtökohdan mm. liiton lajivalikoiman kehittämiselle jäsenkuntaa tyydyttävään suuntaan.

Tässä loppuraportti (tiivistelmä) kyselystä:

 

Lähtötilanne

Reserviläisurheiluliiton ja CreaMentorsin yhteistyön tavoitteena oli löytää lähtökohdat ja keinot liiton kiinnostavuuden kasvattamiseksi ja brändin vahvistamiseksi erityisesti kehittämällä yhdistyksen palvelu- ja tuotetarjoomaa.

Kehittämistyön tausta-aineiston aikaansaamiseksi toteutettiin sähköinen kysely, jonka tavoitteena oli selvittää jäsenistön näkemykset nykyisten kilpailuiden ja tapahtumien kiinnostavuudesta sekä koota jäsenistön ajatukset uusien ja innostavien lajien/tapahtumien osalta. Kysely lähetettiin RESULin jäsenyhditysten Reserviläisliiton (RES), Suomen Reserviupseeriliiton (RUL), Maanpuolustuskiltojenliiton (MPKL) ja Suomen Rauhanturvaajaliiton (SRTL) jäsenistölle. Määräaikaan mennessä vastauksia saatiin kaikkiaan 5137 kappaletta. Vastaukset jakaantuivat liitoittain seuraavasti:

• Suomen Reserviupseeriliitto ry, 2145 kpl
• Reserviläisliitto ry, 2025 kpl
• Suomen Rauhanturvaajaliitto ry, 484 kpl
• Maanpuolustuskiltojenliitto ry, 483 kpl

Kaikkien jäsenliittojen vastakset noudattivat pääasiassa samoja linjauksia, eikä vertailtaessa yksittäisten liittojen vastauksia kokonaistuloksiin löytynyt merkittäviä eroavaisuuksia. Vastaajista 90,1% eli 4631 kappaletta oli miehiä, naisten osuuden ollessa 9,9 %. Vastanneiden naisten osuus oli suurin Reserviläisliiton osalta. Vastaajista 24,6 % oli alle 40- vuotiaita. 40-60 –vuotiaiden osuus oli 42,4 % ja yli 60-vuotiaiden osuuden ollessa 33%.

Maantieteellisesti tarkasteltuna eniten vastanneita oli Suur-Helsingin alueelta (Espoo, Helsinki ja Vantaa), 674 kappaletta. Seuraavaksi eniten vastauksia saatiin Uudeltamaalta 649 kappaletta ja kolmanneksi eniten Pirkanmaalta, 551 kappaletta.

97% vastaajista näki maanpuolustustoiminnan erittäin tärkeänä ja /tai jokseenkin tärkeänä. Ikäryhmien tai maantieteellisen sijainnin osalta ei ilmennyt poikkeamia. Myös RESULin toiminta nykymuodossaan koettiin tärkeäksi. Eniten jäsenistöä kiinnosti fyysiseen toimintakykyyn liittyvät palvelut. Ainoastaan Reserviläisliiton osalta Reserviläisurheiluliiton kilpailut koettiin fyysiseen toimintakykyyn liittyviä palveluita tärkeämmäksi. Kuntokorttia ei hyödynnetä aktiivisesti. Jäsenistöllä on käytössä pääasiassa muita sovelluksia. Vastauksissa nousi myös esille kuntokortin huono käytettävyys.

Kaikkien vastanneiden kesken ammunta ja siihen liittyvät tapahtumat ja kilpailut koettiin erityisen tärkeänä. Erityisesti vastauksissa nostettiin esille Reservin ampumamestaruuskilpailut ja perinneaseet. Alta 40-vuotiaiden vastauksissa Reservin ampumamestaruuskilpailuiden lisäksi palvelusammunnat ja SRA:n SM-kilpailut koettiin tärkeäksi. Yhdistelmälajien osalta kaikkien vastaajat nostivat esille pistooliammuntajuoksun. Yleisesti Jotokset, varsinkin syysjotos nähtiin jäsenistöä kiinnostavana.

Vastaajilta myös kysyttiin osallistumista RESUL:in järjestämiin tapahtumiin ja kilpailuihin sekä kiinnostusta uusien lajien osalta. Vastauksia analysoitiin näiltä osin erityisesti alle 40- vuotiaiden osata. Osallistuminen kilpailuihin oli vähäistä viimeisen kahden vuoden aikana. Pääasiassa tähän vaikutti tietoisuuden puute, nykyään vallalla oleva kokeilukulttuuri sekä perhesyyt. Harrastustoimintamahdollisuus nähtiin osittain kilpailutoimintaa kiinnostavampana.

Uusien lajien osalta esille nostettiin kamppailulajien kiinnostavuus. Myös seikkailukilpailut ja maastopyöräily saivat kannatusta. Yli 60-vuotiaiden osalta lentopallo ja maastopyöräily olivat kiinnostavampia.

 

Johtopäätökset

1) Viestintä

Kiinnostavuuden kasvattamiseksi ja brändin vahvistamiseksi Reserviläisurheiluliiton tulisi entistä voimakkaammin personoida viestintänsä segmenttikohtaisesti. Viestinnässä ja brändin rakentamisessa digitaalisten kanavien hyödyntämisellä on keskeinen merkitys. Eri jakelukanavien haltuunotossa pitäisi pyrkiä osallistamaan jäsenistöä osaksi sisällöntuotantoa, siltä osin kuin se on mahdollista.

Brändiä rakennetaan paitsi tekojen myös viestinnän keinoin. Brändin kehittämisessä kannattaa hyödyntää aktiivista vuoropuhelua jäsenistön ja sidosryhmien kanssa. Brändin kehittäminen alkaa strategiaan pohjaavasta profiloinnista ja erottuvan identiteetin rakentamisesta. Sen pohjalla on jäsenistön tarpeiden ja kiinnostuksen kohteiden ymmärtäminen ja aktiivinen kuuntelu. Tehty nettiuudistus ja aktiivinen viestintäote mahdollistavat entistä monipuolisemman ja –ulotteisemman vuoropuhelun jäsenistön ja sidosryhmien kanssa.

Markkinointia ja viestintää ei tulisi rajata pelkästään printtiin tai digitaalisissa kanavissa tehtäviin julkaisuihin. Brändin rakentaminen pitää nähdä laajempana kokonaisuutena. Brändia rakennetaan viestinnän ohella laadukkaasti järjestetyissä tapahtumissa ja kilpailuissa, mutta myös sidosryhmäyhteistyöllä ja esim. omilla brändituotteilla. Sini- valkoisen visuaalisen ilmeen yhdenmukaisuus ja laadukkaat materiaalit tukevat entisestään halutun brändimielikuvan syntymistä.

Viestinnän keskiössä tulee olla:

• Tarinat: Rakenna tarina, joka soi samassa sävelessä jäsenistön kanssa.
• Sisältö: Kokoa sisältö, joka saa vastaa kysymyksiin miksi minun pitäisi kiinnostua tästä, miten tämä hyödyttää minua ja mitä tämä vaatii minulta.
• Selkeys: Ole selkeä. Yksinkertaistaminen ja havainnollistaminen lisäävät selkeyttä.
• Tunne: Hyödynnä kuvia ja napakoita tekstejä ranskalaisten viivojen sijaan.
• Kehittäminen: Pyydä palautetta ja kehitä viestintämateriaaleja ja -käytänteitä eteenpäin.

Konkreettisina esimerkkeinä em. linjaukset esimerkiksi nettisivuston osalta tarkoittaa entistä enemmän laadukkaita kuvia ja videomateriaalia tapahtumista ja kilpailuista, kiinnostavia tarinoita. Digitaalisissa kanavissa kannattaa hyödyntää hashtagien ja tiettyjen hakusanojen ”omimista” esim. #etulinjassa, #maanpuolustus jne. Strategiasta johdetun sloganin vahvempaa käyttöä.

 

2) Kilpailut ja tapahtumat

Nykyisten tapahtumien ja lajien määrää tulee karsia. Jäljelle jäävien tapahtumien ja kilpailuiden laadukas järjestäminen vahvistaa yhdistyksen brändiä ja kasvattaa jäsenistön kiinnostusta. Laadukas tekeminen ja brändiä tukeva viestitä tulee olla läsnä kaikessa tekemisessä – ratkaisevaa ei ole määrä, vaan laatu.

Nykyisistä lajeista ammuntakeskeiset lajit tulee ehdottomasti säilyttää vahvana liiton tarjonnassa. Erityisesti Reservin ampumamestaruuskilpailut, palvelusammunnat, perinneaseet, pistooliampumajuoksu ja -hiihtokilpailut sekä SRA-kilpailut/tapahtumat samoin kuin Jotokset tulee jatkossakin järjestää vuosittain.

Uusien lajien osalta jäsenistöä kiinnostaa kamppailulajien lisäksi strategisen ajattelun, fyysisen kunnon ja ammunnan eri muotojen yhdistäminen. Tästä syystä esimerkiksi kamppailulajit ja erityyppiset seikkailuhenkiset kilpailut/tapahtumat saisivat mitä todennäköisimmin pääkohderyhmän kiinnostumaan liiton toiminnasta.

Nykyajassa vallitseva kokeilukulttuuri tukee tutustumistilaisuuksien järjestämistä eri lajien osalta. Samalla ne myös madaltavat jäsenistön kynnystä osallistua järjestettäviin tapahtumiin ja kilpailuihin samanhenkisten keskuudessa myöhemmässä vaiheessa.

Ajanpuute rajoittaa, varsinkin monen perheellisen, osallistumista järjestettyihin tapahtumiin. Osallistumisen mahdollistamiseksi tuleekin joidenkin tapahtumien oheen järjestää esimerkiksi leikkimielisiä, koko perheelle suunnattuja kilpailuja tai esimerkiksi mahdollisuus lastenhoitoon.

Kilpailujen ja tapahtumien ryhmittely pohjautuen segmentteihin:

– Erittäin kovaa fyysistä kuntoa vaativat kilpailut/tapahtumat
– Seikkailuhenkiset, kestävyyttä ja lihaskuntoa vaativat, strategiseen osaamiseen ja tarkkuuteen pohjautuvat kilpailut/tapahtumat
– Kuntoliikuntatapahtumat
– Tarkkuutta vaativat tapahtumat
– Kenttäkelpoisuuden arviointitapahtumat

 

3) Segmentit

Segmentoinnin lähtökohta on jäsenistön ikä ja fyysisen kunnon taso.

Pääkohderyhmä: alle 40-vuotiaat maanpuolustuksesta kiinnostuneet urheilulliset ja liikunnalliset miehet ja naiset.

Tunnistettuja alasegmenttejä:

• Kilpailuhenkiset ja hyvän fyysisen kunnon omaavat aktiiviharrastajat
• Työ- ja perhekeskeiset, maanpuolustusmieliset terveysliikkujat
• Seikkailu- ja kilpailuhenkiset tiimipelaajat • Yli 60-vuotiaat kuntoilijat

Kyselyn yksittäiset tulokset on esitelty oheisessa liitteessä (pdf).

 

 

RESUL KIITTÄÄ KAIKKIA KYSELYYN OSALLISTUNEITA!