Hyvä kunto on reserviläiselle vaatimus

Miksi reserviläinen ei liiku?

 

Siksi, koska jokin muu asia on tärkeämpää kuin ylimääräinen liikunta, tai siihen ei ole soveltuvaa motivaattoria. Liikkumattomuudesta ei jää kiinni, niin kauan kuin on terve ja normaalipainoinen.

Näppituntumani on se, että suurempi osa reserviläisistä on kiinnostuneempia ampumisesta kuin liikunnasta. Tosin onhan ampuminen näkyvämpi harrastus – liikuntaa kun voi harrastaa salassa. Kuitenkin ampuminen on reserviläisten joukossa trendikästä, kuntoilu ei – vaikka kumpikin lasketaan liikunnan tai perinteisen urheilun alle.

Reserviläisten kuntotutkimuksen vuodelta 2015 pitäisi olla kaikilla tiedossa. Sen mukaan 45 % testatuista vapaaehtoisista ei täytä taistelijan vaatimuksia max. hapenottokyvyltään (VO2max < 42 ml/kg/min) ja vain 14 % soveltuisi liikkuvaan sodankäyntiin (VO2max > 50 ml/kg/min. Koko reservin otanta kolmekymppisistä lienee vielä huonompi kuin tämän 792 henkilön harjoitusjoukon.

Ei ole merkitystä, oletko hyvä ampuja, jos kaiken pohja, eli kunto ei ole kunnossa. Jos puolen kilometrin pikapyrähdyksen jälkeen 20 kg:n varusteissa silmät sumenee ja kädet ei pelaa ja ehkä menttaalipuolellakin vippaa, niin eipä auta SRA-harrastus enää siinä tilanteessa.

Reserviläistutkimuksessa 22 % testatuista ei harrastanut ollenkaan vapaa-ajan kestävyysliikuntaa. Alle puoli tuntia viikossa (terveysliikuntasuositus 150 min) liikkuvia oli reserviläisistä kolmannes. Niin ikään kolmannes ei harrastanut lainkaan lihasvoimaa kehittävää harjoittelua.

Yksi ongelma on se, että Puolustusvoimat on unohtanut reserviläiset tässä asiassa. Liikuntaan ohjaaminen on jäänyt vain varusmiespalveluksen ajalle. Jos kertausharjoituksia olisi riittävästi, ja jos niissä viikon aikana järjestettäisiin edes se lihaskuntotesti (joka on määräys, jos harjoitus – myös VEH – kestää väh. 5 pv), niin voisi reserviläinen herätä huomaamaan heikon kuntonsa. 12 minuutin juoksutesti eli cooper pitäisi järjestää myös, tai tarjota kevyempi vastine eli UKK-kävelytesti. Toteutus näissä on paljon helpompi, nopeampi ja halvempi kuin ampumataitotestissä.

MPK:n kautta pieni osa reserviläisistä suorittaa kuntotestejä. Testitapahtumat eivät saavuta laajaa tietoisuutta, ja joillekin kynnyskysymys voi olla kurssien maksullisuus. Nämä ovat pieniä asioita saattaa kohdalleen, ja niihin pitäisi herätä myös päättäjien henkilön itsensä lisäksi.

Olen ollut järjestämässä monena vuonna saksalaisia kuntotestejä Suomessa sikäläisen Testführerin johdolla. Ansaitut mitalit on lähetetty kunniakirjan kera Suomeen ilman mitään kustannuksia. Miksi me emme voi meidän omia suomalaisia taitomerkkejä mitenkään uusia ja parantaa reservissä? Tämä koskee niin ampumista, cooperia, uimista kuin suunnistusta. Monia ihmisiä motivoi se, että he voivat haastaa itsensä rajoja vastaan, ja saavuttaa jotain konkreettista.

Ja mitä merkitystä 30-vuotiaalle on enää 20-vuotiaana saadulla kultaisella cooperilla? Painoa voi olla 30 kg enemmän – ja henkilön hyöty taistelukentällä sijoituksesta huolimatta nolla. Kuntotestit tulisi suorittaa parin vuoden välein, jotta ne antavat viitteitä reserviläisen käyttökelpoisuudesta ja aiheen pitää aktiivireservissä. Kultaista juoksumerkkiä saisi mielestäni reserviläisjuhlassa M58:n rinnassa pitää vain silloin, jos se kuvaa sen hetkistä kuntoa.

Viime vuonna saimme lukea viitteitä siitä, että Puolustusvoimatkin on asiaan heräämässä, johon mainittu reserviläistutkimus lieni juurisyy. RESUL:kin on ollut yksi merkittävä tekijä asiaan vaikuttamisessa. Olemme kaikki yhteisellä asialla – oman maan puolesta.

Tänä keväänä Helsingin seudulla Akateeminen Maanpuolustusyhdistys järjesti kuntotestit, joihin osallistui yhteensä 21 henkilöä. Myös Pohjois-Savon reserviläispiireissä on ollut erityinen liikuntakampanja meneillään. Kun liikuntaa markkinoi hyvin ja sopivin kannustein, kyllä reserviä saa liikkumaankin!

Liikuntaan voi saada jokaisen koukkuun, mutta kaikkien suhteen se ei käy samalla tavalla. Kuitenkin kolmasosa tutkituista ilmoitti keskeisimmän syyn liikunnan harrastamiseen olevan fyysinen kunto. Ensin pitää herätä siihen, että kunto on huono. Eräs lisä keinovalikoimaan voisi olla kehonkoostumusmittaus. Jokaisessa varuskunnassa soisi olevan kehonkoostumismittauslaitteen bioimpedanssin määrittämistä varten. Reserviläispiirien käyttöön se lienee hankintahinnaltaan liian korkea, mutta edullinen vaakakin kertoo jotain kuntotestien yhteydessä. Mittauksilla määritetään lähtötaso, ja henkilökohtaisella kunto-ohjelmalla ohjataan kehittymään, joka voidaan todentaa seuraavalla testi- ja mittauskerralla.

Ja sinä taistelija, älä katso enää päätelaitetta, lähde liikkeelle – mars mars!

 

Pekka Sillanpää