SRA SM 2019- tulokset

Tapahtumapaikka: Syndalen, Hanko
Tapahtuma-aika: 20.7.2019 – 21.7.2019

Sovelletun reserviläisammunnan Suomenmestaruuskilpailut ratkaistiin tänä vuonna aurinkoisen Hangon Syndalenin hiekassa. Myös tänä vuonna mestarit saatiin tiukan ja tasaisen taistelun jälkeen järjestykseen. Tänä vuonna palkittiin ensimmäistä kertaa ResUL:n Suomenmestaruusmitalilla myös sarjat Naiset ja TST.

Kilpailussa ammuttiin 12 rastia mitkä saatiin Syndalenin kompaktista koosta johtuen sovitettua lyhyen siirtymän päästä toisistaan. Kilpailu saatiinkin päätökseen aikataulussaan.

Kilpailua varjosti lauantai-iltana tapahtunut tapaturma rastilla 12, minkä johdosta yksi kilpailija siirrettiin ambulanssikuljetuksella sairaanhoidon piiriin. Kilpailija on toipumassa hyvin ja on hyvillä mielin.  Rasti 12 poistettiin kilpailusta tapahtuneen vuoksi.

SRA toimikunta kiittää Vantaan Reserviläiset ry:tä, mikä kantoi päävastuun kilpailujen järjestämisestä. Kilpailu ei olisi onnistunut ilman Puolustusvoimien merkittävää tukea, sisältäen niin Syndalenin harjoitusalueen käytön kuin massiivisen materiaalituen Uudenmaan Prikaatilta. Iso kiitos heille.

Tulokset:

SSI koontasivusto:

SRA SM 2019 SSI tulossivusto

 

Luokka-  ja Sarjakohtaiset tulokset:

 SRA SM 2019 Luokat ja Sarjat (pdf).

 

Joukkuetulokset: 

SRA SM 2019 Joukkueet (pdf).

 

(Yhdistetty ampujalista: SRA SM 2019 Yhdistetty lista)

 

Max Käär
Kilpailun Johtaja
Vantaan Reserviläiset