Kilpailut

 Ampuma-aselain 18§:n mukaan patruunoiden kauppa on luvanvaraista

Sisäasiainministeriö tiedottaa kirjeellään 27.9.2006, että yleisön taholta on tullut viestejä, joiden mukaan yksityiset henkilöt ja ampumaseurat myyvät luvattomasti patruunoita mm ampumaradoilla. Tämän vuoksi AAHY muistuttaa, että patruunoiden hankkimista, hallussapitoa sekä patruunakaupasta on säädetty ampuma-aselaissa (1/1998, muutettu 601/2001). Ampuma-aselain 18§:n mukaan patruunoiden kauppa on luvanvaraista. Kirjeen tarkempi sisältö perusteluineen on saatavissa liiton toiminnanjohtajalta.

SLU, Teosto ja Gramex jatkavat sopimusta musiikin julkisesta esittämisestä

Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU), Teosto ja Gramex allekirjoittivat uuden tekijänoikeussopimuksen musiikin julkisesta esittämisestä. Sopimus on kaksivuotinen, vuosille 2011–2012. Sopimuksen piirissä ovat kaikki SLU:n varsinaiset jäsenet.

Sopimuksen isot periaatteet säilyvät ennallaan. SLU:n jäsenten liikunta- ja urheiluseurat voivat vapaasti sopimuksen puitteissa esittää musiikkia eri urheilutilaisuuksissa ja -tapahtumissa sekä liikuntatunneilla. Sopimus kattaa tapahtumat, joiden osallistuja- tai katsojamäärä on alle 15 000. Sopimukseen ei kuulu elinkeinotoiminnan yhteydessä tapahtuva musiikin esittäminen.

Sopimus eroaa päättyvästä sopimuksesta tallentamisen osalta. Vanhassa sopimuksessa joillakin lajiliitoilla oli muutaman tallenteen tallennusoikeus. Uudessa sopimuksessa sitä ei enää ole. Jatkossa kaikesta tallentamisesta pitää sopia erikseen Teoston ja Gramexin kanssa. Gramex mm. tarjoaa kätevää netin kautta hoidettavaa ohjaajakohtaista tallentamissopimusta.

”Uudessa sopimuksessa on vain muutamia selvennyksiä edellisiin sopimuksiin nähden. Sopimuksen isot periaatteet ovat ennallaan ja ne tulevat suoraan jäsenjärjestöjen vanhoista Teosto ja Gramex sopimuksista. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että tallentaminen ei kuulu sopimuksen piiriin. Esimerkiksi musiikin laittamisesta nettiin pitää sopia ja maksaa erikseen”, kehitysjohtaja Rainer Anttila SLU:sta muistuttaa.

Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö, joka myöntää musiikin käyttöön luvat musiikin tekijöiden ja kustantajien puolesta.

Gramex on esittävien taitelijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys, joka kerää korvaukset äänitemusiikin käytöstä musiikin esittäjien ja tuottajien puolesta.

Lisätietoja:

Rainer Anttila, kehitysjohtaja, SLU, (09) 3481 2301, 040 716 4900, rainer.anttila@slu.fi