Kesällä liikumme ja lataamme pattereita

Suomalainen kesä on avautunut lämpöisenä ja houkuttelevana. Tarjolla on mielenkiintoista tekemistä ja mahdollisuus nauttia hyvästä olosta vapaassa Isänmaassamme.

Reserviläisurheiluliitto haluaa yhteisvoimin jäsenyhdistystensä kanssa edistää jäsenkuntamme hyvinvointia tarjoamalla erilaisia liikuntapalveluja yhteistyössä.

Lisäksi valjastamme esittelykärrit piirien ja yhdistysten käyttöön, jotta hyvä sanomamme leviäisi mahdollisimman laajalle. Toki kaikkein tärkeintä on perusyhdistyksissä tehtävä työ myös liikunnan saralla.

Tähän työhön tarvitsemme eritoten nuorempia maanpuolustajia, jotta uskottavuutemme säilyy myös jatkossa. Uskon, että meillä kaikilla on hyvää kerrottavaa myös nuoremmille henkilöille, kunhan järjestämme mielenkiintoisia tapaamisia heidän kanssaan. Mikäpä olisi hienompaa kuin lähteä esimerkiksi heinäkuussa Reserviläisurheiluliiton etämarssille yhdistyksen tai kerhon voimin!

Tulevassa Reserviläinen -lehdessä on runsaasti reserviläisliikunnan ja -urheilun tarjontaa, kannattaa olla aktiivinen ja ilmoittautua mukaan. Uutena lajina kokeilemme reserviläisten padel -turnausta Jyväskylässä yhdessä Suomen Padelliiton kanssa.

Yhteistyökumppanimme Puolustusvoimat ja MPK tarjoavat myös mahdollisuuksia omaehtoisen osaamisen kehittämiseen myös kesäaikaan, tarjolla on aktiviteetteja moneen makuun ja yhteisenä Puolustusvoimien ilmainen marsmars.fi -sovellus.

MPK järjestää fyysiseen toimintakykyyn liittyviä arviointi- ja testauspalveluja, joten osallistumalla näihin tilaisuuksiin voit saada arvokasta tietoa omasta kunnostasi sekä arvokkaita vinkkejä jatkoon.

Kaikki kehittäminen ja kehittyminen lähtee jokaisesta yksilöstä itsestään; kannattaa pohtia, miten voisit hyödyntää tämän ainutlaatuisen kesän kokeilemalla uusia liikuntamuotoja ja ihan luvan perästä ladata niitä kuuluisia pattereita vaikkapa järven rannalla riippumatossa hyvää musiikkia kuunnellen ja jännittäen Suomen edesottamuksia vaikkapa huippu-urheilussa.

TURVALLISTA JA LIIKUNNALLISTA KESÄÄ, PITÄKÄÄMME HUOLTA TOISISTAMME!