Maanpuolustusjuhlan jälkitunnelmissa

Viime viikonloppuna järjestettiin Lappeenrannassa vapaaehtoisen maanpuolustuksen superviikonloppu. Jalustintuntumalla-tapahtuma keräsi yhteen viiden liiton kokousväen yhden katon alle (RES, RUL, MPKL, RESUL ja MNL). Viikonlopun eri tilaisuuksiin osallistui satoja ihmisiä.

Viikonlopun aikana saatiin paljon töitä tehtyä. Eri liittojen syys- ja liittokokoukset henkilövaaleineen, sekä pienemmät kokoukset tuottivat paljon tulosta. Useiden organisaatioiden hallituksen kokoonpanoissa tehtiin muutoksia ja Reserviläisliitto valitsi uudeksi puheenjohtajakseen Ilpo Pohjola. Onnittelut kaikille tehtäviin valituille!

Töiden lomassa vietettiin toki myös yhteistä vapaa-aikaa, erityisesti lauantai-illan ohjelman parissa. Suuren tapahtuman etuna on mahdollisuus päästä tapaamaan maanpuolustusveljiä ja -siskoja ympäri maan. Illallisen yhteydessä käytiin erinomaisia keskusteluja, ja noiden keskustelujen myötä kylvetyt yhteistyön ja kehityksen siemenet tulevat kasvamaan hedelmää vielä pitkään.

Kaiken tämän yhdessäolon mahdollisti paikallisten vapaaehtoisten valtava työpanos, jossa järjestelyt oli saatettu erinomaiselle tasolle. Kokoukset järjestettiin tehokkaasti, siirtymiset tilaisuudesta toiseen olivat vaivattomia, ja viestintä ja ohjeistus olivat esimerkillisiä. Kiitos vielä Reserviläisurheiluliitonkin puolesta järjestelytoimikunnalle yhteistyötahoineen – olette tehneet arvokasta työtä!

Myös Reserviläisurheiluliitto piti viikonloppuna syyskokouksensa, ja sen yhteydessä minut valittiin jatkamaan puheenjohtajana. Kiitän nöyrästi luottamuksestanne, ja lupaan jatkaa sitä työtä jota olemme yhdessä jo useita vuosia tehneet. Työ jatkuu vahvana, ja viime vuonna linjaamaamme strategian toteuttamisen mahdollisuudet paranevat kuukausi kuukaudelta, kun useat eri toimikunnat, ja erityisesti niiden parissa työskentelevät ihmiset, puurtavat yhteisen visiomme eteen.

Tälle visiolle saimme viikonloppuna arvovaltaista tukea, kun Puolustusvoimien komentaja, kenraali Jarmo Lindberg toi maanpuolustusjuhlan juhlapuheessa näkyvästi esille Reserviläisurheiluliiton roolin kenttäkelpoisuusohjelman kehittäjänä. Yhteistyömme Puolustusvoimien ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen, sekä jäsenliittojemme välillä tulee ohjelman myötä tiivistymään entisestään. Ohjelman sisällöstä tulemme kertomaan lähiaikoina enemmän, mutta kyseessä on merkittävä hanke, sekä meille että yhteistyötahoillemme.

Tähän kaikkeen sisältyy meille kaikille myös henkilökohtainen viesti: on aika jokaisen arvioida omaa kenttäkelpoisuuttaan ja ottaa askelia oman hyvinvointinsa parantamiseksi. Se on paitsi velvollisuutemme reserviläisinä, myös kansalaisina, sekä perheidemme ja työyhteisöjemme jäseninä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla epämiellyttävä askare – liikunta ja urheilu tuovat iloa elämään, erityisesti silloin kun niitä saa harrastaa hyvässä porukassa!

Puheenjohtaja
Tor-Erik Lindqvist