Reserviläistoiminta kilpailee ihmisten ajasta siinä missä muukin harrastustoiminta. Monilla reserviläistoiminta ei välttämättä ole harrastuslistan kärjessä. Ei edes niillä, jotka maksavat reserviläisyhdistyksen jäsenmaksun ja täten osoittavat ainakin jonkin asteista kiinnostusta vapaaehtoista maanpuolustusta kohtaan. Ymmärrettävästi myös työ- ja perhe-elämä rajoittavat osallistumista. Jos kuitenkin saisin valita yhden asian, johon passittaisin jokaisen reserviläisen – itseni mukaan lukien – kerran vuodessa, valitsisin jotoksen.
Jotos on mitä parhainta reserviläistoimintaa. Olen ollut tätä mieltä jo siitä lähtien, kun aktivoiduin itse reserviläistoimintaan vuosituhannen vaihteessa. Jotoksella reserviläistoiminnan parhaat palat yhdistyvät yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Kaiken lähtökohtana on liikunta, jota väistämättä syntyy osallistujien suunnistaessa rastilta rastille. Lähes poikkeuksetta jotoksella pääsee myös testaamaan ampumataitoaan. Lisäksi, useimmiten jokin rastitehtävistä testaa varusmieskoulutuksessa opittuja sotilastaitoja, aselajista riippumatta. Tähän kun vielä liitetään johtamiseen, suunnistus- ja kartanlukutaitoihin, erätaitoihin, kansalaistaitoihin sekä luonnossa liikkumiseen liittyvät elementit, on reserviläisen kenttäkelpoisuuspaketti valmis.
Ensimmäinen jotokseni oli Sandels-jotos, tuo perinteikäs ja leppoisa, Ylä-Savon alueella järjestettävä joka keväinen tapahtuma. Kokemus oli sen verran mukava, että heti syksyllä suuntasin partiokaverieni kera Reserviläisurheiluliiton syysjotokselle. Siihen aikaan jotoksilla riitti tunnelmaa ja väkeä: muistini mukaan sijoituksemme oli 72. yli sadan partion joukossa. Seuraavana vuonna sijoitus parani ilahduttavasti 50 paremmalle puolelle. Kokemuksen karttuessa kilpailuvietti voimistui ja mitalisijoituksiakin alkoi kertyä. Parin voiton jälkeen sijoitukset alkoivat menettää merkitystään. Nykypäivän kiireiden keskellä pelkkä osallistuminen on saavutus. Ympyrä on sulkeutunut.
Olen usein muistellut jotoskokemuksiani ja miettinyt, mikä saisi itseni ja ehkä monen kaltaiseni entistä useammin jotokselle. Muistan, että 2000-luvulla jotosten luonne muuttui voimakkaasti sotilaalliseen suuntaan, mistä olin itse tyytyväinen. Syysjotoksilla otettiin käyttöön kahden sarjan systeemi, kilpa- ja kuntosarja, mikä myös miellytti meitä kilpailuhenkisiä. Samalla osallistujamäärät alkoivat kuitenkin kääntyä laskuun. On vaikea arvioida, onko edellä mainituilla muutoksilla ollut vaikutusta osallistujamääriin. Asia on varmastikin monen tekijän summa, mutta ehkä konseptia tulisi korjata parin piirun verran entiseen: enemmän tunnetta ja yhteisöllisyyttä, vähemmän räiskettä ja äksöniä.
Ampumataidon ja kenttäkelpoisuuden ylläpitämistä sekä kehittämistä toistetaan kestotulella keskeisten reserviläisjärjestöjen papereissa. Esimerkiksi Reserviupseeriliiton 2016 toimintasuunnitelmassa se mainitaan ensimmäisenä painopistealueena. Samaisessa suunnitelmassa yksittäiselle jäsenelle asetetut tavoitteet on käännetty suoranaisten käskyjen muotoon: Liiku! Ammu! Kouluttaudu! Jotokselle osallistumalla reserviläinen toteuttaa nämä käskyt kertalinttuulla ja aikaa jää vielä paljon muuhunkin. Seuraava tilaisuus tähän koittaa maaliskuun alussa järjestettävällä talvijotoksella. Omalta osaltani osallistumistani häiritsee samalla viikolla järjestettävä Oltermanni-viesti. Toivottavasti Paloaukean reunalla kuitenkin nähdään runsain mitoin muita tuttuja ja tuntemattomia reserviläisiä.
Simo Jääskeläinen
Puheenjohtaja
Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri
